SOCIAL MEDIA

tiistai 19. tammikuuta 2021

Talven parhautta Pikku-Ahvenistolla


Aivan mahtavaa, että tänä talvena saatiin kunnolla lunta. Nyt on päästy pulkkailemaan, hiihtämään ja luistelemaan. Ennen kaikkea on hienoa seurata kuinka innoissaan lapset ovat tästä talvesta olleet. Yksi meidän perheen suosikki paikoista Ylöjärvellä on Pikku-Ahvenisto, jossa on mukava käydä ihan jokaisena vuodenaikana. En tiedä miten tämän mäen pituus välittyy kuvista, mutta tämä on todella iso mäki ja mikäs sen parempi, näille hurjapäille.

Mäen alhaalla on myös laavu, jossa voi paistaa makkaraa tai syödä muita eväitä. Paikka on todella suosittu ja tälläkin kerralla paikalla oli aika paljon väkeä, yritin vain rajata kuvat niin ettei muita näkyisi tunnistettavissa kuvissa. 

Aika kului kyllä hujauksessa täällä ollessa.







Meillä oli mukana myös meidän Shetlanninlammaskoira Lily, joka nautti ulkoilusta ja koirakavereista, sekä tietysti muutamasta makkaran pätkästä.



Ihanaa, kun pulkkailun lomassa on mahdollisuus päästä vähän myös retkeilyn tunnelmaan. 
Kuinka te olette nauttineet tästä upeasta talvesta?







perjantai 15. tammikuuta 2021

Kivut vei sairaalaan

 Tässä syy, miksi viime kirjoituksesta venähtikin vähän pidempi väli. Hieman ennen joulua alkoi alaselkä kipuilu, joka jatkui päivittäisenä ihan näihin päiviin asti. Minulla on alaselän skolioosia ja olen alaselän satuttanut myös työtapaturmassa aikoinaan. En siksi juuri välittänyt kivuista ja jatkoin tavallisia toimia, kuten aina. Kunnes sitten kivut yltyivät viime sunnuntaina niin koviksi, etten enää pystynyt liikkumaan. Paikallaan makaamalla, kivut olivat ihan kohtuu siedettävät, mutta pienessäkin liikkeessä, ylösnoustessa tai istuessa kivut yltyivät todella koviksi. Ajattelin kuitenkin sinnitellä sinne seuraavaan aamuun, koska en halunnut mennä odottamaan moniksi tunneiksi päivystykseen.

Heti seuraavan päivän aamuna lähdin oman kunnan päivystykseen, josta sain ensimmäiset kaksi pistosta ja odotin onnellisena, että kivut pian helpottuisi. Toisin kävi kuitenkin vielä kolmannen, vahvemman kipupiikin jälkeen. Sama kuin en olisi mitään saanutkaan, apu niistä oli täysi nolla. Seuraavaksi röntgen ja labrat. Ei mitään.

Seuraava pysäkki oli Taysin ensiapu ja pääsin siellä onneksi petipaikalle heti. Muutaman tunnin odottelun jälkeen sain kipulääkkeitä, joista ei taaskaan ollut mitään apua. Vasta keskiyöllä sain ensimmäisen kipulääkkeen, josta oli vihdoin apua. Samoihin aikoihin sain siirron Hatanpään osastolle kivun jatkohoitoon. Yön nukuin kohtalaisen hyvin ja kivut oli hyvin siedettävät.

Seuraavana päivänä kipu oli hyvin saatu hallintaan ja sain luvan kotiutua, uusilla "kotilääkkeillä". Tarvittaessa pääsisin takaisin osastolle, omalle kunnalle. Oli ihanaa päästä kotiin, mutta samalla hieman hirvitti jos kovat kivut palaisi.

Kotiin tullessa huomasin, että olin jättänyt puhelimen laturin osastolle ja soittelin perään. Sieltä se löytyi ja ihana hoitaja sanoi asuvansa samalla suunnalla, että voisi tullessaan tuoda sen lähistölle. Annoin hoitajalle vielä pienen kiitoksen mieheni mukana.♡

Edelleen kipuilen, mutta kohtuullisesti ja tunnen pärjääväni kotona ihan hyvin. Tosin koen lääkkeistä ihan järkyttävää väsymystä, mikä on todella turhauttavaa. Toivottavasti tämä menee pian ohi.

Ihanaa viikonloppua! ♡






maanantai 4. tammikuuta 2021

Uusi vuosi, uusi alku?


Vihdoin vuosi on vaihtunut. Jotenkin aina vuoden vaihteessa tuntuu, kuin kaikki alkaisi puhtaalta pöydältä, uudet suunnitelmat ja mieli avoinna. Tavoitteita löytyy tällekin vuodelle, mutta ne saavat kulkea ihan omalla painollaan ilman sen suurempaa stressiä. 

Vaikka edellinen vuosi sotki suunnitelmat monilta osin, nyt ne ovat ehkä entistä selkeämmät tänä vuonna. Kulunut vuosi vahvisti monia asioita elämässä ja samalla myös muistutti niistä tavallisista asioista, jotka olivat jo entuudestaan hyvin. Monesti arjessa alkaa pitämään tiettyjä asioita itsestäänselvyytenä. Kun maailman tilanne on vienyt osan siitä, voi huomata jälleen mistä voisi olla oikeasti kiitollisempi.

Joistakin asioista osaa olla kiitollinen vasta, kun sen menettää. Yritetään muistaa jatkossakin ne pienet tärkeät asiat arjessamme ja olla kiitollisia myös niistä.

Viime vuosi oli myös otollista kasvun aikaa. Vaikka vuosi oli henkisesti vaikea, sain kokea vastapainona myös eheytymistä ja suurta helpotusta. 




Toivon, että uusi vuosi on uusi alku niille asioille, mitkä jäivät kuluneena vuotena toteutumatta.

Katso taaksesi ja kiitä.
Katso ylöspäin ja usko.
Katso ympärillesi ja rakasta.♡

Hyvää uutta vuotta 2021!








keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Lupaukset on vaihtunut unelmien tavoitteluun



Näin uuden vuoden kynnyksellä on ollut tapana tehdä lupauksia tulevalle vuodelle. Itse olen luopunut ajatuksesta vuosia sitten. Miksi antaa lupauksia, joita en ehkä pystyisi pitämään. Miksi tehdä lupaus, joka aiheuttaa todennäköisesti stressiä ja mielipahaa. Lupaus voi aiheuttaa tilanteen, jossa alatkin toimimaan päinvastaisesti vain entistä enemmän.


 Unelmat ja niiden tavoittelu on muodostunut tärkeäksi. Kulkea niitä kohti aina sen verran, kuin milläkin hetkellä on aikaa tai voimavaroja. Jokainen pienikin askel on aina lähempänä päämäärää. On hyvä myös tiedostaa, että erilaisissa elämän vaiheissa se ei aina ole mahdollista. On hetkiä, kun aika ja voimavarat menevät jo tavallisen arjen ylläpitämiseen. Vielä tulee kuitenkin se hetki, kun on enemmän aikaa omien unelmien tavoitteluun ja toteuttamiseen.

Kun on eletty arkea, jolloin lapset on pieniä ja oma unen tarve on suurimmillaan. Silloin unelma voi olla se hyvin nukuttu yö. Tällöin ei ehkä ole kaikkein otollisin hetki ollut itselleni harppoa suurin askelin kohti omien unelmien tavoittelua. Pitää muistaa armollisuus itseään kohtaan ja mennä voimavarojensa puitteissa. Tiedän ettei se ole helppoa, kun tuntuu, että yhteiskunta asettaa toisinaan kovia odotuksia vanhemmille. Pitää hoitaa lapset täydellisesti ja samalla muistaa, ettei kadota itseään.

Vanha sanonta "Kaikelle on aikansa ja paikkansa", kuulostaakin ihan järkeen käyvältä vai mitä? Kaiken aikaa ei tarvitse eikä pidä suorittaa. 

On hyvä olla elämässä unelmia, joita kohti kulkea omaan tahtiin ja juuri silloin, kun sinulle se sopii. Itselläni on ollut tapana pitää suurimmat unelmani vain itselläni ja kertoa niistä vain kaikkein lähimmille. Näin myös minimoin mahdollisen stressin tai painostuksen tunteen. Jollekin taas kertominen saattaa antaa enemmän voimaa mennä kohti unelmia. Tapoja on yhtä monta, kuin on ihmistäkin ja jokainen tapa on yhtä oikein, kun sen vain oikeaksi itselleen tuntee.

Toivon, että ensi vuonna tunnen ja ymmärrän itseäni taas hieman enemmän. Sitä kautta myös voin paremmin ja saan itsestäni irti enemmän. Maalaaminen on ollut yksi tapa käsitellä asioita ja rentoutua. Toivon, että myös ensi vuonna sille löytyy aikaa. ♡







lauantai 26. joulukuuta 2020

Meidän joulu 2020


Meidän jouluaattoaamu alkoi riisipuurolla, kuten joka joulu. Meillä on ollut tapana piilottaa puuron sekaan manteli ja tällä kertaa meidän kuopus löysi mantelin omasta puurostaan. Hän oli niin häkeltynyt löydöstään ja esitti toiveen mielessään. Yleensä isommat lapset ovat halunneet jättää mantelin syömättä sen löytäessään, mutta kuopus ajatteli, että toive toteutuu paremmin jos mantelin syö.


Tänä jouluna ei päästy joulukirkkoon, joka muutoin on aina kuulunut meidän perheen perinteisiin. Kävimme aamulla tyttäremme haudalla sytyttämässä kynttilöitä ja toivottamassa hyvää joulua.♡

Edellisenä päivänä vanhempieni tuomat kynttilät paloi kauniisti edelleen. He olivat tuoneet myös pienen bambi koristeen havujen päälle.

Kävellessäni haudalta takaisin autolle, en enää voinut pidätellä kyyneliä. Kyyneleet valui poskia pitkin koko automatkan kotiin asti, kunnes tunsin oloni taas hieman kevyemmäksi.



Kun palasimme takaisin kotiin, kävimme saunassa ja aloimme valmistella joulupöytää. 






Piparirahkakakku myös vakiintui jossakin kohden yhdeksi kahvipöydän vakioherkuksi. Teen kakun samalla reseptillä ja vain koristelut on olleet joka joulu erilaiset.

Myös erilaiset juustot, hillot ja suolaiset keksit kuuluvat meidän jouluun, sekä tietenkin piparkakut ja tähtitortut. Lisäksi jouluiset karkit, glögi ja pähkinät löytävät paikkansa pöydästä.






Lahjat jaoimme ja avasimme ruokailun jälkeen. Myös läheiset muistivat jälleen lapsiamme runsain lahjoin. Kiitos kaikille.♡ 


Disney elokuvat kuuluvat meidän jouluun ja aattoiltana aloitimme miehen kanssa kahden. Keräsimme herkut olohuoneeseen ja katselimme Mulan elokuvan.

Seuraavan päivänä katselimme koko perheen kanssa Disney+ uutuus elokuvan Soul -Sielun syövereissä. Sitä oli odotettu ja meillä tykättiin kovasti. 


Joulupäivänä katettiin vielä jouluruoat pöytään ja herkuteltiin. Lupasin lisäksi tehdä lapsille kaakaot ja tällaiset niistä lopulta tuli.





Joulu on mennyt rauhallisesti ja mukavasti. Sitten odotellaankin seuraavaksi uutta vuotta.♡









 

keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Joulukranssi tyttären haudalle


Tänäkin vuonna tein joulukranssin havuista, tyttäreni haudalle. Havuista, jotka mieheni haki tyttöjen kanssa muutama päivä sitten. Koristeita olin miettinyt jo jonkin aikaa ja tuo keijukoriste löytyi ensimmäisenä. Valitsin tänä vuonna rusetin väriksi kimaltelevan kullan.

Sudenkorennot ovat olleet meillä säästössä ja ajattelin, että ne sopisivat hyvin keijun kaveriksi. Säästän muistona ja uudelleen käyttöä varten, joka vuosi nämä hahmokoristeet. Talven päätyttyä kerään jälleen ne pienet muistot talteen. Nyt yksi korennoista sai jäädä meille kotiin, omaan kuuseen. 




Nämä on ehkä pieniä asioita, mutta itselle hyvin merkityksellisiä. Niitä ainoita konkreettisia asioita, joita voin vielä tyttärelleni antaa. Kuten olen sanonut, joulu on ihanaa aikaa, mutta myös hyvin raastavaa. Ikävä on jotain sellaista, mitä ei voi edes sanoin kuvailla. Tunteet nousee jälleen pintaan.

Kädet täristen tänäkin vuonna sidoin havuja. Koristeiden kiinnityksessä kyllä meni aikansa, kun oli niin pikkutarkkaa, että kädet tuntui tärisevän entistä enemmän. Tekemisen kautta tunnen kuitenkin saavani käsiteltyä ikävää. Ja joka kerran, kun olen saanut kranssin valmiiksi, on taas hieman kevyempi hengittää.





Eilen mieheni kävi laskemassa kranssin tyttäremme haudalle, jotta se ei alkaisi varisemaan kotona. Käymme koko perheen kanssa jouluaatto aamuna vielä haudalla sytyttämässä kynttilöitä ja toivottamassa mitä kauneinta joulua taivaan kotiin.

Tuntuu, että ennen aattoa käyn aina läpi koko tunneskaalan, jotta jouluna voisin olla täysin läsnä lapsilleni, jotka olen saanut pitää. He ovat enemmän kuin ansainneet sen.



Tiedän, että kyyneleet nousee silmiini huomennakin, mutta voin jo hengittää.

Lumi-Lilja, olet aina sydämessä♡