Tänään on se päivä joka tasan neljä vuotta sitten löi minut maahan.
Elämä veti minut täysin pohjalle, suruun ja epätoivoon.
Tänään on tasan neljä vuotta lapseni kuolemasta.
Viime vuonna kirjoitin mitä sinä päivänä tapahtui:
Ei ole päivääkään ettenkö ajattelisi tytärtäni jonka elämä päättyi liian aikaisin.
Elämä on kulkenut ylä- ja alamäkeä. Etenkin tietyt juhlapyhät ja merkkipäivät saavat tunteet pintaan herkästi. Välillä mietin miltä tyttäreni näyttäisi nyt, mistä hän pitäisi ja millainen luonne hänellä olisi.
Neljä vuotta sitten se henkinen tuska oli niin kovaa ettei sitä voi edes sanoin kuvailla. Pian se muuttui myös fyysiseksi pahoinvoinniksi. Moneen päivään en pystynyt syömään ollenkaan, tärisin, oksensin. En pystynyt nukkumaan ilman lääkkeitä. Iltaa kohden oireet aina vain pahentuivat.
En ole koskaan voinut henkisesti ja fyysisesti niin pahoin kuin silloin.
Jokainen aamu kun heräsin, minussa eli pieni toivon kipinä ja ajattelin ensimmäisenä oliko se sittenkin unta. Ja joka ikinen kerta se iski yhtä lujaa kun tajusin sen olevan totta.
Aika oli pysähtynyt vaikka maailma pöyri ympärillä tavalliseen tapaan. Olo oli todella epätodellinen, kuin olisin katsellut elämääni ulkopuolelta. Vaikka tiesin, että lapseni oli kuollut niin silti mieli ei sitä voinut hyväksyä ja toivoin, että tämä kaikki olisi vain pahaa unta. Toivoin, että lapseni olisikin elossa ja kaikki olisi sittenkin hyvin. Jospa sairaalasta vielä joku soittaisikin meille. Vaikka järki sanoi ettei niin tule käymään.
Kesti kauan ennenkuin mieli pystyi hyväksymään oikeasti sen mitä oli tapahtunut.
Olen joutunut tekemään todella paljon töitä käsitellessäni menetystä.
Ensimmäisen puolen vuoden aikana käsittelin lapseni kuolemaa joka ikinen päivä. En ole koskaan käsitellyt mitään asioita niin paljon kuin sinä aikana, en edes koko elämäni aikana yhteensä.
Minulla oli tuolloin kaksi lasta kotona joiden takia minun olisi pysyttävä kasassa, oltava vahva. Arjen oli kuitenkin pyörittävä jotta arki arki olisi lapsille sitä tuttua ja turvallista.
Kannoin todella syvää surua ja tuskaa elävien lasteni surusta.
Omien lasten tuskan näkeminen viiltää todella syvältä. Autoimme mieheni kanssa lapsiamme käsittelemään surua heidän sisaren kuolemasta. Käsittelemme ja puhumme asiasta edelleen aina kun lapset niin haluavat. Meille se ei ole salaisuus josta pitäisi vaieta.
Surua ei pääse pakoon. Sitä ei voi sivuutta eikä sitä voi paeta. Vaikka yrittäisit se kyllä tavoittaa tavalla tai toisella. Lapsen kuolema nosti myös kaikki vanhat traumat pintaan joita en koskaan ollut käsitellyt. Monesti kuulee kuinka neuvotaan, että hukuta suru tekemällä töitä tai kehotetaan olemaan miettimättä asiaa.
Se on yksi suurimmista virheistä joita voi toista neuvoa tekemään.
Tämä on ja tulee olemaan koko elämän kestävä matka. Suru ja ikävä menetettyä lasta kohtaan ei tule katoamaan koskaan. On asioita joista ei pääse yli eikä tarvitsekaan ja tämä on yksi niistä asioista.
Miksi haluaisin unohtaa lapseni. Hänellä on aina paikka sydämessäni kuten jokaisella lapsellani. Asian kanssa olemme opetelleet elämään.
Meille syntyi seuraavana vuonna tytär. Meidän kuopus joka täyttää kolme vuotta nyt syyskuussa.
Hänen syntymä antoi meille paljon.
Aina se yksi rakas tulee kuitenkin puuttumaan.
Tulen aina olemaan äiti neljälle lapselle vaikka yksi heistä ei enää fyysisesti olekaan läsnä.
Hän ei koskaan lakkaa olemasta osa meidän perhettä.
Perheeni ja jälleennäkemisen toivo antavat minulle voimaa jaksaa eteenpäin. Olen kiitollinen lapsistani, jokaisesta päivästä ja hetkestä jonka saan heidän kanssaan viettää. Mieheni tuki on edelleen korvaamaton.
Tämä päivä on jälleen todella raskas. Olen itkenyt paljon. Ajatukset palaavat neljän vuoden takaiseen. Huomenna on hänen syntymäpäivänsä ja hän täyttäisi neljä vuotta. Millaiset juhlat hän olisi halunnut? Sitä en saa koskaan tietää.
Lainattu lapsi
Lainaan sinulle lapseni hetkeksi, Hän sanoi.
Rakastaaksesi häntä hänen eläessään
ja surraksesi häntä, kun hän on kuollut.
Lupaatko pitää hänestä huolta puolestani,
kunnes minä kutsun hänet takaisin?
Hän tuo sinulle iloa kauneudellaan,
jos hän viipyy luonasi hetken.
Hänen muistonsa lohduttaa sinua surussasi.
En voi luvata, että hän viipyy kauan,
sillä kaikki palaavat maan päältä.
Mutta siellä alhaalla on opittava jotakin,
haluan tämän lapsen oppivan.
Olen etsinyt maailmasta
kaikkialta hyvää opettajaa
ja olen valinnut sinut.
Lupaatko rakastaa häntä koko sydämestäsi?
Äläkä ajattele vain työtä.
Äläkä vihaa minua,
kun otan hänet takaisin.
Kuvittelin kuitenkin heidän sanovan:
Rakas Herra, tapahtukoon sinun tahtosi.
Lapsi tuottaa niin paljon iloa,
että antaudumme tuskaan.
Suojaamme häntä hellyydellä,
rakastamme niin kauan kuin voimme.
Olemme ikuisesti kiitollisia onnesta,
jonka tunnemme.
Mutta enkelit kutsuivat
häntä ennen aikojaan.
Kestämme urheasti surun
ja yritämme ymmärtää.
-Helena Heamshaw, suomentanut Ritva Lehtiö-
Lumi-Lilja
sinua suurella rakkaudella ikävöiden 💕
-Äiti, Isä, veli ja siskot-
