Otsikon kysymys kuuluu aina välillä lastemme suusta. Mitähän sisko tekee just nyt siellä taivaassa? Heti perään tulee lista ehdotuksia. Ehkä hän...
Lukee kirjoja tai on leikkimässä muiden Enkeli-lasten kanssa.
Iltaisin kun lapset menevät nukkumaan he ajattelevat myös että silloin taivaassakin mennään nukkumaan pilven hattaralle tai ehkä siellä onkin samanlaiset sängyt kuin meillä?
Nämä asiat saamme tietää kuitenkin vasta kun on meidän aika muuttaa taivaankotiin.
Joka ilta lähetämme lentosuukot taivaalle kuten annamme myös toisillemme hyvänyön suukot.
Nämä ovat sellaisia tapoja jotka ovat auttaneet lapsia surun käsittelyssä. He ovat oppineet tunteiden käsittelyä pienestä iästään huolimatta näinkin isoissa asioissa. Uskon että he pystyvät olemaan vahvoja ja käsittelemään ikäviä tunteita muissakin elämän kolhuissa. Ennen kaikkea heillä on vahva usko ja kokemus että voimme selvitä isoistakin menetyksistä ja koettelemuksista joilta kukaan meistä ei voi elämässään välttyä.
On lohdullista huomata että lapset aina löytävät niitä pieniä postiivisia asioita vaikeissakin asioissa. Neidin mielestä on ihanaa että heillä on taivas-siskon kanssa syntymäpäivät samana kuukautena, heinäkuussa. On myös lohdullista huomata kuinka hyvin lapset ovat löytäneet keinoja purkaa tunteitaan. Meillä saa surra, puhua ja ikävöidä. Kukin omalla tavallaan. Meille se ei ole heikkoutta tai häpeää. Käsittelemättömiä asioita ei pääse kuitenkaan pakoon. Ne vain on kohdattava kun on sen aika. Suru ei koskaan kulje samaa tahtia muiden kanssa tai ole samanlaista.
Meillä on toivo ja usko että elämä jatkuu taivaankodissa. Siellä saamme olla yhdessä.
Usko että tulen vielä näkemään tyttäreni Lumi-Liljan auttaa minua jaksamaan.
Perheeni on se suurin kantava voima. Yhdessä olemme vahvoja.
Olen kiitollinen perheestäni.
Miehestäni ja jokaisesta lapsestani.
Unohtamatta niitä muutamia ystäviä jotka ovat rinnalla kulkeneet.
Tänään kävimme meidän Lumi-Liljan haudalla. Sytytimme kynttilän ja veimme havunoksat.
Onkohan taivaassakin lunta?
Äiti älä itke!
Minä nukuin vaan.
Siinä nukkuessani
uni muutti vain muotoaan.
Äiti älä itke!
Pois aika katoaa:
sinun sydämessäsi
ikuisesti elää saan.
Äiti älä itke!
Näkemiin vain sanotaan.
Tiedäthän että joskus
me vielä tavataan?
Äiti älä itke!
En yksin olekaan.
Rajan ylitse minut saattoi
kaunis enkeli helmoissaan.
-Tuntematon-
Rauhallista Pyhäinpäivää jokaiselle.
-Marjut-
Seuraa facebookissa Tästä
Seuraa instagramissa Tästä
Tyttöjen haalarit
Ticket To Heaven
saatu
Lasten Taikamaa
❤
VastaaPoistaKiitos <3
Poista