SOCIAL MEDIA

perjantai 16. lokakuuta 2020

Ihanan Karmiva Karnevaali



Syysloma ja Karmiva Karnevaali on täällä taas. Karnevaali on ollut yksi meidän loman kohokohdista alusta alkaen eli jo nyt neljättä vuotta. Meidän kuopus erityisesti rakastaa kaikkea jännittävää ja hieman pelottavaakin, joten tätä oli odotettu. 

Aloitimme kierroksen vähiten pelottavista, eli koko perheelle suunnatuista alueista ja esityksistä. 
Karmivasta Karnevaalista löytyy iso, värikäs karnevaalialue, joka on sopivan jännittävä kaikille. Kaksi pienempää aluetta eli Zombie Zone ja Circus Hysteria, keskittyy taasen tapahtuman karmivampiin puoliin.




Koko huvipuisto alue on toteutettu ja koristeltu upeasti.
Huvilaitteiden lisäksi Karmivan Karnevaalin ohjelmaan kuuluu mm. sirkustaiteilijat, Fire Ladyn upea tulishow, rytmikkäitä tanssiesityksiä ja zombiet, jotka raahustavat alueella koko päivän ja aktivoituvat klo:16.30 jälkeen. (rajatulla alueella, Zombie Zonessa).





Oletko jo kuullut, että Karmivaan Karnevaaliin on saapunut myös Circus Hysteria? Kauhuklovnit taitavat jo odottaa vierailuasi. Circus Hysteria kauhistuttaa MotoGeen alueella, eikä sitä suositella alle 15-vuotiaille tai pellekammoisille. Oman harkinnan mukaan.

Kävimme alueella ennen kuin klovnit saapuivat paikalle, mutta poikkesimme myös hyvin nopeasti heidän ollessa paikalla. Todella kauhistuttavia hahmoja, mutta heidän kanssaan pääsee jutulle jos uskaltaa. Tietysti turvavälit huomioiden.










Illan tullen huvipuiston valaistus luo upean ja hieman jännittävänkin tunnelman. Silloin huvipuisto onkin parhaimmillaan. On hyvä myös muistaa, että ilma on jo todella viileä tähän vuodenaikaan, joten kannattaa pukeutua todella lämpimästi.




Yksi tapahtuman upeimmista esityksistä on Fire Ladyn huikea tulishow. Se kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa.




Vielä lopuksi kävimme Näsinneulassa ihailemassa huikeita maisemia. Sieltä näkee koko huvipuiston valo- ja väriloiston. 


Meillä oli todella karmivan hauska päivä.
Oletko sinä uskaltanut käydä?

perjantai 9. lokakuuta 2020

Koskemattomuus on jokaisen oikeus



Tämä aihe on jo jonkin aikaa ollut luonnoksissani ja nyt tuntui, että on aika tehdä se valmiiksi.
Meillä jokaisella on oikeus omaan kehoon ja koskemattomuuteen. Kuinka moni on siitä huolimatta joutunut kokemaan, että omaa koskemattomuutta on loukattu. Jokaisella meistä on omat rajansa, mutta lähtökohtaisesti kehenkään ei saa koskea ilman lupaa.

Omaa koskemattomuuttani on loukattu monin tavoin. Kosketuksesta, aina sinne pahimpiin mahdollisiin tapoihin loukata ihmisen koskemattomuutta ja oikeutta omaan kehoon.

Olen erittäin tarkka omasta sekä lasteni oikeudesta koskemattomuuteen. Lasteni ei tarvitse halata, eikä tuntea siitä syyllisyyttä. Paljon olen nähnyt syyllistämistä lapsia kohtaan, jotka eivät halua vaikkapa halata ja vedotaan siihen, että toiselle tulee sitten paha mieli. Se on väärin ja saa jatkossakin lapsen tuntemaan syyllisyyttä tai häpeää jos tuottaa toiselle pahan mielen, kun ei suostu halaukseen.
Varmastikaan suurin osa ei tee tahallisesti, mutta se on haitallista ajatellen asiaa kauas kantoisemmin.

Lasten itsensä on tärkeä ymmärtää omat oikeutensa siksi, että tällöin he tunnistavat, mikäli heitä kohdellaan väärin. Vaikka esimerkiksi äsken käytetty esimerkki halaus, on aika tavallinen ja luonnollinen tapa joillekin, sitä ei ole kuitenkaan pakko tehdä jos näin ei halua. Lapsi saa itse päättää.

Tietenkin on terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä asioita jolloin on välttämätöntä napata vaikka lapsi syliin vastoin hänen tahtoaan. Näistä tilanteista onkin aina hyvä puhua ennalta sekä myöskin tapahtuneen jälkeen, miksi välillä on pakko toimia näin.

Koskemattomuus pätee myös tietenkin toisinkin päin eli myöskään muihin ei sovi koskea. Lapsen on hyvä viimeistään siinä kohden ymmärtää tilanne, kun toinen kieltää koskemasta tai pyytää päästää irti. Vaikka kosketus olisi ystävällinen ja hyvää tarkoittava, sitä ei saa tehdä jos toinen ei halua. Tottakai se voi aiheuttaa hämmennystä ja etenkään pienet lapset eivät sitä vielä kovin voi ymmärtää.
Se on kuitenkin omasta mielestäni hyvä alkaa opettelemaan jo pienestä pitäen, koska ajattelen sen luovan entisestään hämmennystä jos se olisi ensin sallittua ja yhtäkkiä kielletään.

Moni aikuinenkaan ei välttämättä osaa tai uskalla kieltäytyä kosketuksesta. Se voi myös tulla niin yllättäen, että se lamaa ihmisen. Ei ole tavatonta, että esimerkiksi silloin, kun koskemattomuutta rikotaan, uhri lamaantuu eikä pysty puolustamaan itseään tai koskemattomuuttaan. Ihmisen mieli vain toimii toisinaan niin, kun tapahtuu jotakin traumaattista. Näin mieli pyrkii suojelemaan itseään. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu tai miten itse toimisi jos niin kävisi, että itse joutuisi vastaavaan tilanteeseen.

On kuitenkin todella tärkeää käydä läpi ja harjoitella sanomaan EI erilaisissa tilanteissa. Kuinka poistua tilanteesta ja mitä voi/saa tehdä jos omaa koskemattomuutta uhataan. Näin voi yrittää vaikuttaa siihen, että olisi vahvat valmiudet toimia sanallisesti sekä toiminnalla. 
Kuitenkin pitää muistaa se, että koskaan syy ja vastuu ei ole uhrin. 
Vaikka et pystyisi itseäsi puolustamaan, vastuu ja syy sekä häpeä on aina tekijän. Avoimuus on myös tärkeässä asemassa, jotta lapsi tai nuori uskaltaa kertoa turvalliselle aikuiselle jos joutuu uhriksi.

Liian moni rikos jää ilmoittamatta ja ymmärrän kyllä todella hyvin miksi vaikka missään nimessä en toivoisi asian näin olevan. Yhteiskunnassamme on edelleen todella syvään piirtynyt olettamus uhrin syyllisyydestä asiaan. Liian usein kuulee syyllistävää puhetta uhrista. Milloin uhri on itse pukeutunut liian paljastavasti, milloin on "antanut ymmärtää", Milloin ollaan rahan perässä. En voi kieltää etteikö joku olisi antanut koskaan väärää todistusta, mutta aina lähtökohtaisesti näin ei missään nimessä tule olettaa. 

Olen todella tyrmistynyt, että vielä tänä päivänä joku syyllistää uhria pukeutumisestaan. Vaikka joku olisi alasti kadulla se EI anna kenellekään valtuutta kajota kenenkään kehoon tai koskemattomuuteen. Olet varmasti samaa mieltä. Sitten tämä rahan perässä juoksijat. Miettikää kuinka paljon rahallista korvausta uhri voi saada Suomessa jos ja kun oikeus toteutuu. Ei paskan vertaa siihen nähden millaisen trauman, asian kanssa eläminen aiheuttaa. Se raha ei todellakaan lohduta ketään. 

Ja mistä kukaan tietää uhrin omaisuuden määrää, tarviiko todella antaa väärä lausunto rikoksesta rahan takia. Rahaa on huomattavasti helpompi tienata aivan muilla keinoilla.

Myös se, että vähätellään uhrin kokemaa on myös yksi asia, joka saa minut todella vihaiseksi. Yksi selitys voi tietenkin olla se, että henkilö joka vähättelee asiaa on mahdollisesti itse kokenut vastaavaa. Uhrille ominaista on pyrkiä vähättelemään tapahtunutta, jotta tunne tapahtuneesta vääryydestä olisi edes hieman "siedettävämpää". Kun vähättelet toista, voit ylläpitää mielikuvaa myös omasta kokemuksestasi. Tai sitten yksinkertaisesti sellaisella henkilöllä ei ole minkäänlaista ymmärrystä asiaa kohtaan. 

On myös niinkin, että jostakin syystä rikokseen syyllistyneet ovat onnistuneet vierittämään erilaisilla selityksillä syyn uhrin niskaan. Tätäkö me haluamme oikeasti, uskoa näihin selityksiin, puoltaa syyllistä ja tuomita uhri?

Uhrille ominaista on myös itsensä syyllistäminen asiasta sekä suunnaton häpeä tapahtuneesta. Näin ei pitäisi olla. Mutta se on uhrille myös yksi tapa pitää itsensä "kontrollissa" tapahtumista ja näin yrittää keventää kokemaansa tuskaa. Ei todellakaan ole helppoa myöntää edes itselleen joutuneensa seksuualirikoksen uhriksi.

Moni tuntuu miettivän miksi toisinaan rikosilmoitus tehdään vasta x ajan kuluttua. Tähän liittyy valitettavan paljon pelkoa, syyllisyyttä ja häpeää. Kuten aiemmin mainitsin, monesti uhria syyllistetään, vähätellään, haukutaan ja jopa uhkaillaan. Siksi ilmoituksen tekeminen ei ole helppoa. Traumaattisen kokemuksen jälkeen myös mieli blokkaa muistoja, jolloin uhri ei välttämättä "tiedosta" joutuneensa rikoksen uhriksi ja/tai muistaa vain osan tapahtuneesta. Muistot voivat palata kokonaan tai osittain vasta vuosienkin jälkeen.

Itse olen kokenut suurta häpeää, ahdistusta ja pelkoa asioista, jotka ovat kohdistuneet minuun. Kun tuomiot oli annettu, vaikenin tapahtuneesta lähes täysin ja vasta nyt 20 vuotta myöhemmin olen uudelleen avautunut kokemuksistani. Olin tuolloin vasta 14 vuotias. Koko tämän ajan nämä asiat ovat vaikuttaneet elämääni suuresti joka ikinen päivä ja vaikuttaa edelleen. 

Se, että jouduin kokemaan vastaavaa vielä toistamiseen neljä vuotta tämän jälkeen, veti minut entistä syvemmälle. Pelkäsin todella paljon tehdä rikosilmoituksen asiasta. Tein sen vaikka sain osakseni syyllistämistä, haukkumista, uhkailua sekä jouduin kokemaan fyysistä väkivaltaa. Kaikki tämä tekijän ja hänen ystäväpiirinsä toimesta.

Enää en koe kuitenkaan syyllisyyttä tai häpeää, siitä olen nyt päässyt yli. Matka on kuitenkin vasta alussa, enkä enää halua antaa sen rajoittaa tai määritellä minua millään tavalla. Rankan ja kipeän alun jälkeen olen nyt valmiimpi kuin koskaan tekemään töitä eheytymisen eteen. 

Sen lisäksi, että olen nyt saanut henkilökohtaista ammattiapua ja tukea asian kanssa, tässäkään asiassa, en voi olla liikaa korostamatta vertaistuen antamaa tukea ja voimaa. 

Älä vaikene.