SOCIAL MEDIA

keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Lomalla Jyväskylässä 1/2


Kaupallinen yhteistyö
Peurunka

Viime perjantaina lähdimme viikonloppu lomalle Jyväskylään. Ensimmäinen kohteemme oli Peurungan kylpylä, Laukaalla, johon on puolen tunnin matka Jyväskylän keskustasta. Emme ole koskaan aiemmin täällä käyneet ja lapset odottivat todella kovasti reissua.

Saavuimme hyvissä ajoin perille ja meidät otettiin iloisesti vastaan ja esiteltiin tilat. Meillä oli käytössä Panorama-saunatilat, joten pääsimme nauttimaan omien puku- ja saunatilojan tuomasta rauhasta, omalla porukalla. Saunasta avautuu upea näköala kylpylään ja tiloista on oma kulku kylpylän puolelle.
Saunan yhteydessä on tilava pukeutumistila ja kabinetti, josta on myös näkymät kylpylään.

Oma tila helpotti myös näin lapsiperheenä kylpyläkäyntiä.








Kylpylässä on useita altaita, porealtaita, jokiallas, kylmäallas, hemmotteluallas, lastenallas sekä ihana Baby Bungee -pienten lasten allas. Myös liukumäkiä löytyy, niin lasten altaasta kuin myös hurjempaan menoon löytyy 40m pitkä liukumäki sekä huikea 130m pitkä vesiliukumäki. Näiden lisäksi yhdestä altaasta löytyy Wibit-vesikiipeilyrata, joka olikin meidän lasten yksi suosikki.



Tunnelma kylpylässä oli rentouttava ja rauhallinen. Vaihtuvat värivalot, muutoin hämärässä kylpylässä loivat tunnelmaa ja lisäsivät viihtyvyyttä. 




Uimisen ja saunomisen jälkeen menimme ravintola
Pata & Pannu , jossa söimme lounaan ennen matkan jatkumista. Lounasbuffetista löytyi hyvin jokaiselle jotakin, se oli maittava ja täyttävä. Erityisesti uunilohi ja perunamuusi olivat todella hyviä.






Kaikin puolin mukava kokemus koko perheelle, suosittelen tutustumaan kylpylään kuin myös ruokapuoleen. Varmasti tullaan vielä uudelleen!

Ruokailun jälkeen lähdimme ajamaan takaisin Jyväskylän keskustaan, kohti hotellia.
Seuraavassa postauksessa tutustutaan meidään hotelliin, jossa yövyimme seuraavat kaksi yötä sekä tutustumme Jyväskylän nähtävyyksiin.








 

torstai 22. lokakuuta 2020

Kuinka hyvin sinä oikeasti tunnet itsesi?

Tänä päivänä puhutaan jo paljon mielenterveydestä ja mielen sairastumisesta. Vielä on kuitenkin paljon matkaa siihen, että sitä hoidettaisiin samoin kuin sitä ihmisen fyysistä puolta. Tottakai näkyvät, fyysiset sairaudet tai vammat on helpompi huomata kuin ne "näkymättömät". Ihminen koostuu kuitenkin niin fyysisestä kuin henkisestä puolesta, eikä sitä voi itse päättää sairastuuko keho vai mieli. Olemme kokonaisuuksia, emme vain puolikkaita.

On ihmisiä, jotka eivät pysty ymmärtämään, että kaikki ihmisen sairaudet eivät näy millään lailla päälle päin, olivat ne sitten henkisiä tai fyysisiä. On niin helppo arvostella muita, oman mielensä mukaan. Ihmiset kokevat myös asioita monin eri tavoin, joten kukaan ei voi sanoa mikä on oikea tapa surra, näyttää kipunsa, ilonsa tai minkä tahansa tunteen tai kokemansa. Jokainen kokee ja käsittelee asiat niin kuin se itsestä on luontevaa eikä kaikkeen voi itse edes niinkään vaikuttaa, tilanteesta riippuen.

Jokaisella on omat kipurajansa niin fyysisesti kuin henkisesti. Se, mikä näyttäytyy päälle päin, ei läheskään aina kerro totuutta. Se yltiö positiivinen ja aina iloinen ihminen voi oikeasti olla sisältä rikkinäisempi kuin kukaan voisi kuvitellekaan. Olen tavannut ihmisiä molemmista ääripäistä ja kaikkea siltä väliltä. On niitä, jotka näkevät kaiken negatiivisella tavalla ja heitä, jotka näyttäytyvät ainoastaan iloisina ja positiivisina. Molemmat näistä on myös tapoja suojata itseään. Nämä tavat ja roolit ovat kuitenkin hyvin raskaita kantaa. Ne hajottavat eniten vain sinua itseäsi. Se miltä ne ketäkin suojaa, ei sitä aina tiedä edes ihminen itsekään.

Vuosia vuosia sitten itse olen ollut todella negatiivinen ja pelännyt aina sitä pahinta. Miltä se minua suojasi? Siltä ettei kukaan tai mikään voisi satuttaa minua, koska olinhan jo varautunut pahimpiin vaihtoehtoihin. Halusin minimoida negatiivisten tunteiden määrän vaikka tosiasiassa ylläpidin niitä myös itse. 

Entä sitten ne aina iloiset ja positiiviset? Miltä pääsee suojaan tällaisella käytöksellä? Ainakin siltä, jos et paljasta itsestäsi mitään, ei synny minkäänlaisia konflikteja. Ei tarvitse pelätä eikä asettaa itseään arvostelun kohteeksi tai tuntea häpeää. Vaikutat muiden silmissä ehkä vahvalta ja elämäsi on aina kuin yhtä juhlaa. Täydellistä. Vai sittenkin vain kulissia, mutta ketä varten?

Kuinka moni julistaa tietyissä tilanteissa, ettei ole koskaan tai mistään saanut minkäänlaisia traumoja? Ihmettelee ääneen miten joku muu on voinut saada. Kuinka moni väittää ettei elämänsä aikana kokemat asiat vaikuttaisi itseensä, ainakaan huonolla tavalla?

Jokainen asia ja kokemus jättää meihin aina jäljen tavalla tai toisella, niin kehoon kuin mieleen. Kaikkia ei vain pysty tiedostamaan tai osaa edes yhdistää koettuihin asioihin. Suurin osa tulee niin automaationa ettet ehdi edes ajatella, kun jo toimit tietyllä tavalla. Kuinka muuten voisit olla juuri se mikä olet tänä päivänä jos et reagoisi millään tavalla mihinkään? Eikä millään olisi ollut vaikutusta sinuun. Silloin olisimme kaikki pelkkiä kopioita toisistamme, vain erilaisissa kuorissa. Meissä jokaisessa on traumoja niin kehossa kuin mielessä, toiset isompia ja toiset niin pieniä, että niitä voi olla mahdotonta tiedostaa. Toiset traumat vaikuttavat joka päiväiseen elämään rajusti, joka voi muuttaa ihmisen identiteetin hetkessä aivan toisenlaiseksi. Toiset niin pieniä ettei niistä ole suurta haittaa elämässämme.

Esimerkiksi synnytys on aina trauma naisen keholle vaikket itse sitä välttämättä näin ole kokenut.

Monesti saatetaan ajatella myös, ettei pienet lapset muista asioita tai mitä milloinkin on tapahtunut. Vaikka ne eivät jäisi selkeästi "mieleen", ne pysyvät muistissa kuitenkin kehossa sekä alitajunnassa. Monet traumat saattavatkin avautua itselle vasta vuosikymmenten kuluttua jos koskaan. Liian usein traumat jäävät käsittelemättä ja työnnetään sivuun, mutta ne kyllä ilmoittavat itsestään aika ajoin. Mitä pidempään ne sivuutat, sitä voimakkaammin ne vaikuttavat kunnes uskallat kohdata ne. Niillä on valtava voima hallita ja kaventaa elämää. Ja sitä suuremmin, mitä useampi trauma meillä on käsittelemättä.

Liian moni käsittelemätön asia johtaa mm. ahdistukseen ja masennukseen. Oletko miettinyt miksi sinä olet juuri sellainen kuin olet? Tuntuuko, että vedät puoleesi aina tietynlaisia ihmisiä? Silloinkin, kun sellaisista ihmisistä ei olisi kuin haittaa itsellesi. Miksi tietyt asiat saavat sinut tuntemaan niin voimakkaasti? Tuntuuko ettet pääse elämässä eteenpäin tai toistat samoja asioita kerta toisensa jälkeen? Onko elämässäsi tapahtunut asioita, joista et pysty puhumaan tai kertomaan kenellekään?

Riko tuttu kehä, kyseenalaista, tutustu itseesi, puhu ja vapaudu.






perjantai 16. lokakuuta 2020

Ihanan Karmiva Karnevaali



Syysloma ja Karmiva Karnevaali on täällä taas. Karnevaali on ollut yksi meidän loman kohokohdista alusta alkaen eli jo nyt neljättä vuotta. Meidän kuopus erityisesti rakastaa kaikkea jännittävää ja hieman pelottavaakin, joten tätä oli odotettu. 

Aloitimme kierroksen vähiten pelottavista, eli koko perheelle suunnatuista alueista ja esityksistä. 
Karmivasta Karnevaalista löytyy iso, värikäs karnevaalialue, joka on sopivan jännittävä kaikille. Kaksi pienempää aluetta eli Zombie Zone ja Circus Hysteria, keskittyy taasen tapahtuman karmivampiin puoliin.




Koko huvipuisto alue on toteutettu ja koristeltu upeasti.
Huvilaitteiden lisäksi Karmivan Karnevaalin ohjelmaan kuuluu mm. sirkustaiteilijat, Fire Ladyn upea tulishow, rytmikkäitä tanssiesityksiä ja zombiet, jotka raahustavat alueella koko päivän ja aktivoituvat klo:16.30 jälkeen. (rajatulla alueella, Zombie Zonessa).





Oletko jo kuullut, että Karmivaan Karnevaaliin on saapunut myös Circus Hysteria? Kauhuklovnit taitavat jo odottaa vierailuasi. Circus Hysteria kauhistuttaa MotoGeen alueella, eikä sitä suositella alle 15-vuotiaille tai pellekammoisille. Oman harkinnan mukaan.

Kävimme alueella ennen kuin klovnit saapuivat paikalle, mutta poikkesimme myös hyvin nopeasti heidän ollessa paikalla. Todella kauhistuttavia hahmoja, mutta heidän kanssaan pääsee jutulle jos uskaltaa. Tietysti turvavälit huomioiden.










Illan tullen huvipuiston valaistus luo upean ja hieman jännittävänkin tunnelman. Silloin huvipuisto onkin parhaimmillaan. On hyvä myös muistaa, että ilma on jo todella viileä tähän vuodenaikaan, joten kannattaa pukeutua todella lämpimästi.




Yksi tapahtuman upeimmista esityksistä on Fire Ladyn huikea tulishow. Se kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa.




Vielä lopuksi kävimme Näsinneulassa ihailemassa huikeita maisemia. Sieltä näkee koko huvipuiston valo- ja väriloiston. 


Meillä oli todella karmivan hauska päivä.
Oletko sinä uskaltanut käydä?

perjantai 9. lokakuuta 2020

Koskemattomuus on jokaisen oikeus



Tämä aihe on jo jonkin aikaa ollut luonnoksissani ja nyt tuntui, että on aika tehdä se valmiiksi.
Meillä jokaisella on oikeus omaan kehoon ja koskemattomuuteen. Kuinka moni on siitä huolimatta joutunut kokemaan, että omaa koskemattomuutta on loukattu. Jokaisella meistä on omat rajansa, mutta lähtökohtaisesti kehenkään ei saa koskea ilman lupaa.

Omaa koskemattomuuttani on loukattu monin tavoin. Kosketuksesta, aina sinne pahimpiin mahdollisiin tapoihin loukata ihmisen koskemattomuutta ja oikeutta omaan kehoon.

Olen erittäin tarkka omasta sekä lasteni oikeudesta koskemattomuuteen. Lasteni ei tarvitse halata, eikä tuntea siitä syyllisyyttä. Paljon olen nähnyt syyllistämistä lapsia kohtaan, jotka eivät halua vaikkapa halata ja vedotaan siihen, että toiselle tulee sitten paha mieli. Se on väärin ja saa jatkossakin lapsen tuntemaan syyllisyyttä tai häpeää jos tuottaa toiselle pahan mielen, kun ei suostu halaukseen.
Varmastikaan suurin osa ei tee tahallisesti, mutta se on haitallista ajatellen asiaa kauas kantoisemmin.

Lasten itsensä on tärkeä ymmärtää omat oikeutensa siksi, että tällöin he tunnistavat, mikäli heitä kohdellaan väärin. Vaikka esimerkiksi äsken käytetty esimerkki halaus, on aika tavallinen ja luonnollinen tapa joillekin, sitä ei ole kuitenkaan pakko tehdä jos näin ei halua. Lapsi saa itse päättää.

Tietenkin on terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä asioita jolloin on välttämätöntä napata vaikka lapsi syliin vastoin hänen tahtoaan. Näistä tilanteista onkin aina hyvä puhua ennalta sekä myöskin tapahtuneen jälkeen, miksi välillä on pakko toimia näin.

Koskemattomuus pätee myös tietenkin toisinkin päin eli myöskään muihin ei sovi koskea. Lapsen on hyvä viimeistään siinä kohden ymmärtää tilanne, kun toinen kieltää koskemasta tai pyytää päästää irti. Vaikka kosketus olisi ystävällinen ja hyvää tarkoittava, sitä ei saa tehdä jos toinen ei halua. Tottakai se voi aiheuttaa hämmennystä ja etenkään pienet lapset eivät sitä vielä kovin voi ymmärtää.
Se on kuitenkin omasta mielestäni hyvä alkaa opettelemaan jo pienestä pitäen, koska ajattelen sen luovan entisestään hämmennystä jos se olisi ensin sallittua ja yhtäkkiä kielletään.

Moni aikuinenkaan ei välttämättä osaa tai uskalla kieltäytyä kosketuksesta. Se voi myös tulla niin yllättäen, että se lamaa ihmisen. Ei ole tavatonta, että esimerkiksi silloin, kun koskemattomuutta rikotaan, uhri lamaantuu eikä pysty puolustamaan itseään tai koskemattomuuttaan. Ihmisen mieli vain toimii toisinaan niin, kun tapahtuu jotakin traumaattista. Näin mieli pyrkii suojelemaan itseään. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu tai miten itse toimisi jos niin kävisi, että itse joutuisi vastaavaan tilanteeseen.

On kuitenkin todella tärkeää käydä läpi ja harjoitella sanomaan EI erilaisissa tilanteissa. Kuinka poistua tilanteesta ja mitä voi/saa tehdä jos omaa koskemattomuutta uhataan. Näin voi yrittää vaikuttaa siihen, että olisi vahvat valmiudet toimia sanallisesti sekä toiminnalla. 
Kuitenkin pitää muistaa se, että koskaan syy ja vastuu ei ole uhrin. 
Vaikka et pystyisi itseäsi puolustamaan, vastuu ja syy sekä häpeä on aina tekijän. Avoimuus on myös tärkeässä asemassa, jotta lapsi tai nuori uskaltaa kertoa turvalliselle aikuiselle jos joutuu uhriksi.

Liian moni rikos jää ilmoittamatta ja ymmärrän kyllä todella hyvin miksi vaikka missään nimessä en toivoisi asian näin olevan. Yhteiskunnassamme on edelleen todella syvään piirtynyt olettamus uhrin syyllisyydestä asiaan. Liian usein kuulee syyllistävää puhetta uhrista. Milloin uhri on itse pukeutunut liian paljastavasti, milloin on "antanut ymmärtää", Milloin ollaan rahan perässä. En voi kieltää etteikö joku olisi antanut koskaan väärää todistusta, mutta aina lähtökohtaisesti näin ei missään nimessä tule olettaa. 

Olen todella tyrmistynyt, että vielä tänä päivänä joku syyllistää uhria pukeutumisestaan. Vaikka joku olisi alasti kadulla se EI anna kenellekään valtuutta kajota kenenkään kehoon tai koskemattomuuteen. Olet varmasti samaa mieltä. Sitten tämä rahan perässä juoksijat. Miettikää kuinka paljon rahallista korvausta uhri voi saada Suomessa jos ja kun oikeus toteutuu. Ei paskan vertaa siihen nähden millaisen trauman, asian kanssa eläminen aiheuttaa. Se raha ei todellakaan lohduta ketään. 

Ja mistä kukaan tietää uhrin omaisuuden määrää, tarviiko todella antaa väärä lausunto rikoksesta rahan takia. Rahaa on huomattavasti helpompi tienata aivan muilla keinoilla.

Myös se, että vähätellään uhrin kokemaa on myös yksi asia, joka saa minut todella vihaiseksi. Yksi selitys voi tietenkin olla se, että henkilö joka vähättelee asiaa on mahdollisesti itse kokenut vastaavaa. Uhrille ominaista on pyrkiä vähättelemään tapahtunutta, jotta tunne tapahtuneesta vääryydestä olisi edes hieman "siedettävämpää". Kun vähättelet toista, voit ylläpitää mielikuvaa myös omasta kokemuksestasi. Tai sitten yksinkertaisesti sellaisella henkilöllä ei ole minkäänlaista ymmärrystä asiaa kohtaan. 

On myös niinkin, että jostakin syystä rikokseen syyllistyneet ovat onnistuneet vierittämään erilaisilla selityksillä syyn uhrin niskaan. Tätäkö me haluamme oikeasti, uskoa näihin selityksiin, puoltaa syyllistä ja tuomita uhri?

Uhrille ominaista on myös itsensä syyllistäminen asiasta sekä suunnaton häpeä tapahtuneesta. Näin ei pitäisi olla. Mutta se on uhrille myös yksi tapa pitää itsensä "kontrollissa" tapahtumista ja näin yrittää keventää kokemaansa tuskaa. Ei todellakaan ole helppoa myöntää edes itselleen joutuneensa seksuualirikoksen uhriksi.

Moni tuntuu miettivän miksi toisinaan rikosilmoitus tehdään vasta x ajan kuluttua. Tähän liittyy valitettavan paljon pelkoa, syyllisyyttä ja häpeää. Kuten aiemmin mainitsin, monesti uhria syyllistetään, vähätellään, haukutaan ja jopa uhkaillaan. Siksi ilmoituksen tekeminen ei ole helppoa. Traumaattisen kokemuksen jälkeen myös mieli blokkaa muistoja, jolloin uhri ei välttämättä "tiedosta" joutuneensa rikoksen uhriksi ja/tai muistaa vain osan tapahtuneesta. Muistot voivat palata kokonaan tai osittain vasta vuosienkin jälkeen.

Itse olen kokenut suurta häpeää, ahdistusta ja pelkoa asioista, jotka ovat kohdistuneet minuun. Kun tuomiot oli annettu, vaikenin tapahtuneesta lähes täysin ja vasta nyt 20 vuotta myöhemmin olen uudelleen avautunut kokemuksistani. Olin tuolloin vasta 14 vuotias. Koko tämän ajan nämä asiat ovat vaikuttaneet elämääni suuresti joka ikinen päivä ja vaikuttaa edelleen. 

Se, että jouduin kokemaan vastaavaa vielä toistamiseen neljä vuotta tämän jälkeen, veti minut entistä syvemmälle. Pelkäsin todella paljon tehdä rikosilmoituksen asiasta. Tein sen vaikka sain osakseni syyllistämistä, haukkumista, uhkailua sekä jouduin kokemaan fyysistä väkivaltaa. Kaikki tämä tekijän ja hänen ystäväpiirinsä toimesta.

Enää en koe kuitenkaan syyllisyyttä tai häpeää, siitä olen nyt päässyt yli. Matka on kuitenkin vasta alussa, enkä enää halua antaa sen rajoittaa tai määritellä minua millään tavalla. Rankan ja kipeän alun jälkeen olen nyt valmiimpi kuin koskaan tekemään töitä eheytymisen eteen. 

Sen lisäksi, että olen nyt saanut henkilökohtaista ammattiapua ja tukea asian kanssa, tässäkään asiassa, en voi olla liikaa korostamatta vertaistuen antamaa tukea ja voimaa. 

Älä vaikene.