Tänään 23.9 on valtakunnallinen kuolleiden lasten muistopäivä. Reilu yhdeksän vuotta on kulunut oman lapseni kuolemasta.
Joka ainoa kerta, kun kuulen lapsen tai nuoren kuolemasta, se koskettaa minua todella syvästi. Takaumat vie minut myös päivään, kun kuulin itse ne sanat, joita kukaan ei koskaan haluaisi kuulla. Se myötätunto läheisiä kohtaan on todella valtava. Se tuska, raastava epäusko, lohduttomuus, lopullisuus kun mitään ei ole tehtävissä. Se tunne on jotain mitä ei täysin voi edes sanoin kuvailla. Jotain niin sietämätöntä. Tämä loputtomalta tuntuva, kokonaisvaltaisesti musertava olo on jotain niin tuskallista.
-Muista, että surun suurimmassa aallossa kuitenkin riittää, että jaksaa hetki ja henkäys kerrallaan.
Kun ajan kuluessa on saanut sen ensimmäisen pienen askeleen ylöspäin, tiedät, että vaikka putoat uudelleen, on mahdollista nousta jälleen se pieni askel ylöspäin. Tämä auttoi itseäni uskomaan yhä uudelleen, että pystyn siihen. Kun sen ensimmäisen kerran kokee, tietää, että vielä jonain päivänä askel kevenee. Helppoa se ei ole, mutta tulee päiviä kun on helpompi hengittää. Suru kulkee kuin aalloissa ja aina eri pituisissa sykleissä. Sitä ei tarvitse pelätä vaan anna aaltojen kuljettaa. Anna itsellesi aikaa. Anna itsesi tuntea ne kaikki tunteet, jotka seilaavat sinussa ääripäästä toiseen. Kaikki tunteet on täysin sallittuja ja täysin normaalia.
Meillä kaikilla on myös oma tapamme surra ja käsitellä menetystä. Kuuntele itseäsi. Tärkeintä on tehdä juuri niin, mikä tuntuu sinusta hyvältä ja oikealta. Vaikka lapsen kuolemasta ei koskaan pääse yli, niin muista ettei sinun tarvitsekaan. Rakkaus lapseen ei lopu koskaan. Ajan kuluessa suru muuttaa muotoaan ja surun kanssa voi oppia elämään.
Hurjan paljon voimia vertaisille tähänkin päivään.♡
Kuolleiden lasten muistopäivä on päivä, jolloin kunnioitamme jokaisen edesmenneen lapsen muistoa ja jokainen voi sytyttää kynttilän.🕯
Minä elän kaikkea sitä, jonka sinä annoit.
Tyttäremme muistoa kunnioittaen.
♡
