Kun on eletty arkea, jolloin lapset on pieniä ja oma unen tarve on suurimmillaan. Silloin unelma voi olla se hyvin nukuttu yö. Tällöin ei ehkä ole kaikkein otollisin hetki ollut itselleni harppoa suurin askelin kohti omien unelmien tavoittelua. Pitää muistaa armollisuus itseään kohtaan ja mennä voimavarojensa puitteissa. Tiedän ettei se ole helppoa, kun tuntuu, että yhteiskunta asettaa toisinaan kovia odotuksia vanhemmille. Pitää hoitaa lapset täydellisesti ja samalla muistaa, ettei kadota itseään.
Vanha sanonta "Kaikelle on aikansa ja paikkansa", kuulostaakin ihan järkeen käyvältä vai mitä? Kaiken aikaa ei tarvitse eikä pidä suorittaa.
On hyvä olla elämässä unelmia, joita kohti kulkea omaan tahtiin ja juuri silloin, kun sinulle se sopii. Itselläni on ollut tapana pitää suurimmat unelmani vain itselläni ja kertoa niistä vain kaikkein lähimmille. Näin myös minimoin mahdollisen stressin tai painostuksen tunteen. Jollekin taas kertominen saattaa antaa enemmän voimaa mennä kohti unelmia. Tapoja on yhtä monta, kuin on ihmistäkin ja jokainen tapa on yhtä oikein, kun sen vain oikeaksi itselleen tuntee.
Toivon, että ensi vuonna tunnen ja ymmärrän itseäni taas hieman enemmän. Sitä kautta myös voin paremmin ja saan itsestäni irti enemmän. Maalaaminen on ollut yksi tapa käsitellä asioita ja rentoutua. Toivon, että myös ensi vuonna sille löytyy aikaa. ♡
