SOCIAL MEDIA

lauantai 9. lokakuuta 2021

Synttärit teemalla -Vaaleanpunainen Halloween

Kaupallinen yhteistyö: My Dream Day

Hetki sitten vietimme meidän tyttöjen 9v ja 6v syntymäpäiviä. Teemana meillä oli tänä vuonna vaaleanpunainen Halloween. Moni lukijoista varmaan muistaakin, että erityisesti meidän kuopus on aina rakastanut Halloweenia ja kaikkea ihanan jännittävää. Meillä olikin entuudestaan joitakin koristeita Halloween teemaan, mutta lisäyksiä koristeluun ja muutamia leivontatarvikkeita löysin jälleen ihanasta My Dream Day verkkokaupasta.

Suunnittelimme ensimmäisenä millaisen kakun leivomme ja millaiset koristeet siihen tulisi, jonka jälkeen mietimme muut tarjottavat sekä koristeet. Toki ideat aina hieman elää tehdessä ja lopputulos voi olla aina hieman jotain muuta kuin alkuun suunniteltiin, mutta sehän tekemisessä onkin juuri parasta.

 My Dream Day verkkokaupasta löysin kivat painettavat lepakkomuotit, joilla saa tehtyä kahden kokoisia lepakoita esimerkiksi sokerimassasta. Lepakoiden silmät ja kakussa olevat seitit tein Deco Melts -napeilla, jotka sulatetaan ja apuna koristelussa voi käyttää esimerkiksi pursotinpussia, kuten itse tein. Lisäksi kakun koristelussa käytin syötäviä silmiä, syötävää musta-mix koristeraetta ja kakun päällä laitettiin keksi murskaa.

Kakku itsessään oli tehty vaaleaan kakkupohjaan, ja täytettiin kolmella eri täytteellä, suklaa-, vanilja- sekä hasselpähkinämoussella. Kuorrute on vaaleanpunaiseksi värjättyä voikreemia.

Nämä värilliset kakkualustat johon teimme kakun ovat aivan loistoidea, ne on kauniita sekä käteviä. Yleensä meidän kakut on melko korkeita ja haluan kuitenkin käyttää aina myös jalallista tarjoilualustaa pöydässä, joka ei kuitenkaan mahtuisi jääkaappiin jos kakun tekisi suoraan siihen. Tämän pahvisen kakkualustan ansiosta kakku mahtuu hyvin jääkaappiin ja on helppo nostaa jalalliselle alustalle vasta pöytään laitettaessa. Värejä, kokoja ja muotoja löytyy useita erilaisia.



Kattaukseen valitsimme tyttöjen kanssa Cat pahvilautaset, Lepakko pahvimukit, Kummitus lautasliinat ja kahdenlaisia paperipillejä, raidalliset sekä kultaiset tähdet.



Halusin kokeilla ensimmäistä kertaa tehdä kakkutikkareita. Tein ne pieniin jäätelömuotteihin ja suunnittelin kakkutikkarit Halloween teemaan sopiviksi. Kuorrutteeksi ja BOO-kirjain koristeisiin käytin sulatettavia Deco Melts nappeja. Lepakot tein sokerimassasta ja kummitusten silmät olivat samoja syötäviä silmiä, joita käytin kakun koristelussa myös.



Myös valmiita tarjottavia on helppo koristella vielä itse esimerkiksi näillä syötävillä silmillä ja Deco Melts seiteillä.


Teimme myös meidän joka juhlien vakioherkun eli rahkakakun. Tällä kertaa käytimme makuna kuningatar-rahkaa. Päälle keksimurskaa mullaksi ja matokarkkeja.



Tavallisesti olen käyttänyt juhlissa erilaisia taustaverhoja, mutta nyt löysin My Dream Day verkkokaupasta tämän pöytään kiinnitettävän koristetelineen. Tähän saa upeasti kiinni erilaiset koristeet ja ilmapallot, aina teeman ja juhlakauden mukaan. Teline on säädettävä ja sopii monen kokoisiin pöytiin ja koristeet kohdistuvat juuri juhlapöydän ylle.

Telineessä meillä oli seittien, paperilepakoiden sekä ilmapallojen lisäksi koristeena lepakko ja Boo foliopallot.


Numerokynttilöiden lisäksi käytimme kakussa suihkuvia sädekynttilöitä, mitkä ovat todella näyttävä lisä kakkuun ja upea juhlanumero.



Jos juhlien järjestäminen on ajankohtaista käy kurkkaamassa My Dream Day verkkokaupan laaja valikoima. Juuri nyt verkkokauppa on täynnä hurjan ihania tuotteita myös Halloween juhliin.

Meillä oli oikein onnistuneet juhlat.
Kiitos vielä kaikille aivan ihanista juhlista♡