Yksi tavoitteeni tälle vuodelle oli tutustua itseeni entistä paremmin ja sitä myöden kasvattaa oman itseni ymmärrystä. Vielä ei olla päästä kovin pitkälle tätä vuotta ja nyt jo sain jälleen avata uuden oven omaan itseeni. Joka kerta nämä oivallukset tulevat eri tavoin. Joko hiljalleen pohtien monen asian kautta tai sitten aivan yhtäkkiä, ennalta varoittamatta.
Noin viikko sitten sain kokea tällaisen yhtäkkisen oivalluksen ja olen siitä asti ollut todella rikki. Vaikka tämän asian oivallus on ollut todella tärkeä ja tarpeellinen. Se on kuitenkin ollut paikka katsoa jälleen aikaa taaksepäin ja sitä miten on elämäänsä rakentanut sitten viime kerran, kun elämältä putosi pohja.
Lapseni kuolema pudotti pohjan elämältä. Siitä parisen vuotta, pohja putosi uudelleen muista syistä, kun ymmärsin rakentaneeni koko aiemman elämäni uskoen johonkin mikä ei pitänytkään paikkansa. Selvinnyt elämässä eteenpäin ja uskonut valheellisiin kuvitelmiin siitä, miksi elämäni on mennyt niinkuin on mennyt. Mikä on saanut elämäni kulkemaan juuri näitä polkuja? Olenko tehnyt valintoja totuuden vai näiden valheiden pohjalta?
Tuntui, että oma elämä on ollut yhtä suurta valhetta monilta osin. Totuus veti mukanaan pohjalle syvempään masennukseen ja ahdistukseen. Silloin niin moni asia elämässä oli linkittynyt yhdeksi tapahtumaketjuksi. Silloin ymmärsin täysin selvästi miten yksi asia oli johtanut toiseen. Aiemmin en ollut nähnyt näiden suurien elämäntapahtumien yhteyttä toisiinsa.
Oli pitkä ja raskas tie alkaa rakentamaan omaa elämää uudelleen näiden "uusien totuuksien" pohjalta. Mietin monia valintoja elämässä, joita olisin ehkä tehnyt toisin. Olisinko oikeasti nyt tässä vai missä? Mitkä kaikki valintani on perustunut vääriin uskomuksiin pohjautuen? Voisiko sanoa, että se oli jonkinlainen identiteettikriisi?
Nyt tämä viikon takainen oivallus ei ole ihan tässä mittakaavassa, mutta muuttaa käsityksiä jälleen. Se vaikuttaa myös juuri uudelleen rakentamiini ja käsitellyihin asioihin. Vielä olikin yki suuri vaikuttaja, joka saa asioita näyttäytymään taas kerran aivan uudessa valossa.
Tiedän, että koko elämän olemme keskeneräisiä, emme ole koskaan valmiita. En vain voi ajatella kuinka monta ovea vielä pitää avata. Kuinka monta kertaa vielä löydän itseni tällaisesta tilanteesta. Kyse on niin suurista asioista, että näiden käsittelemisessä on mennyt jo nyt seitsemän vuotta.
Tiedän ja uskon, että kaikelle on aikansa ja paikkansa. En olisi voinut ehkä ottaa yhtäaikaa vastaan tätä kaikkea tietoa mitä olen saanut näiden vuosien aikana, mutta se tuntuu niin turhauttavalta. Miten elämä olisi mennyt jos olisin tiennyt jo aiemmin. Tähänkään en kai voi sanoa muuta, kuin, että näin elämän on kai pitänyt mennä.
Se, että tulee itsestään tietoisemmaksi on hyvä, mutta välillä todella raskasta. On asioita, joita ei olisi edes halunnut tietää, koska se satuttaa niin paljon. Toisinaan tieto todella lisää tuskaa, mutta on myös edellytys, jotta asiaan voi saada muutoksen. Ne vievät aikaa vuosia, tai kulkevat keskeneräisinä mukana läpi elämän. Riippuen kuinka laaja vaikutus milläkin asialla on ollut elämääsi. Onko kyse koko elämän eri vaiheisiin, vai muutamaan vuoteen vaikuttanut ja onko taustalla muitakin traumoja. Onko trauma ollut samaa ja toistuvaa, vai yksittäistapaus. Onko taustalla useampia erilaisia ja eri tavoin vaikuttavia tapauksia.
Nyt lähden korjaamaan perustuksia jälleen asioihin, jotka luulin jo rakentaneeni uudelleen. Onneksi tällä kertaa ei kuitenkaan tarvitse aivan alusta aloittaa, mutta raskaalta se tuntuu palata jälleen takaisin. Samaan aikaan hypätä kuitenkin myös uusille vesille.
Mutta josko saisin hieman taas lisää toimintakykyä arkeen ja helpotusta sekä ymmärrystä omaan elämääni.
