SOCIAL MEDIA

lauantai 30. joulukuuta 2017

Uuden vuoden suunnitelmia sekä ohje sokeritinan valmistukseen.


Kuten aina, vietämme uuden vuoden kotipuolessa perheen kanssa. 
Tehdään hyvää ruokaa ja luodaan kotiin pientä juhlan tuntua. 

Löysinkin pientä kivaa rekvisiittaa Tigerista. Meillä on myös edellisen vuoden koristeita tallessa.
Raketit ovat tärkeässä roolissa meidän perheen miesväelle ja jotain pientä he kävivät tänään ostamassa. 

Tinakengistä on tänä vuonna uutisoitu ettei niitä enää myydä ensi vuonna, mikä on omasta mielestäni hyvä juttu. Meillä niitä ei ole muutamaan vuoteen enää käytetty juuri myrkkyjen takia. 
Löysin netistä ohjeen jolla tätä tinan valamisen perinnettä voi jatkaa myrkyttömästi ja ekologisesti.

Sokeritinaa.

Kuuman sokerin kanssa on kuitenkin oltava myös varovainen.

Tätä mekään emme ole aiemmin kokeilleet, mutta ajattelin että voisimme kokeilla sitä nyt.
Onko teillä aiempaa kokemusta sokeritinasta?

Tarvikkeet 

-1dl kidesokeria henkilöä kohden
-Paistinpannu
-Paistinlasta
-Ämpäri+kylmää vettä
-Reikäkauha

Sekoittele sokeria pannulla lastalla kunnes sokeri muuttuu läpikuultavaksi. 
Hämmentele hitaasti jottei sokeri pala kiinni.

Kaada sokeri nopeasti kylmään veteen, muutoin sokeri hajoaa pieniksi paloiksi.
sokeriteoksen voi nostaa esim. reikäkauhalla vedestä.

Astian saa puhtaaksi kuumalla vedellä ja tiskiharjalla.



Innolla odotan mitä uusi vuosi tuokaan tullessaan.
Pitäisiköhän tehdä myös jokin uuden vuoden lupaus?

Säihkyvää uutta vuotta 💕

-Marjut-


Seuraa meitä myös facebookissa

sekä instagramissa

















torstai 28. joulukuuta 2017

Välipäivien kuulumiset



Välipäivät on otettu rennosti. Eilen olimme pulkkamäessä koko perheen voimin. Vähän hauskempi tapa sulatella jouluruokia kun voi samalla pitää hauskaa lasten kanssa.

Tuntuu melkein hassulta kun ei tarvitse liiaksi katsella kelloa ja voi vain olla, tulla ja mennä. 
Joulukuu on muutoin mennytkin aikamoisessa kiireessä ja tunteiden pyörityksessä.

Toki perhearki pyörii, mutta koulu, päiväkoti ja lasten harrastukset ovat nyt pienellä tauolla.

Nyt nautitaan kiireettömästä yhdessäolosta.










-Marjut-


Seuraa meitä myös facebookissa Tästä

Sekä instagramissa Tästä



Tyttöjen haalarit
Ticket To Heaven
Lasten Taikamaa

Tyttöjen pipot ja tuubihuivit
PoNo Design





maanantai 25. joulukuuta 2017

Meidän Joulu. Iloa ja ikävää.


Meidän joulu

Kaikki lapset jännittivät joulua ja edeltävä yö meillä heräiltiin aika monta kertaa kysyen 
-Joko saa nousta?

Loppujen lopuksi kaikki malttoivat jatkaa uniaan ja meillä herättiin n. seitsemän aikoihin.
Aamuisin keitämme aina riisipuuron. Tälläkin kertaa manteli jätettiin kuopukssen vuoksi laittamatta.

Joulusaunaan menimme myöskin aamun aikana ja pukki olikin perinteisesti käynyt sillä välin tuomassa lahjoja kuusen alle. Sitten pääsimmekin heti ensimmäisten lahjojen jakoon.




Päivemmällä kävimme tyttäremme haudalla viemässä tekemämme havukranssin ja sytyttämässä kynttilöitä. Toivottamassa hyvää joulua. 

Oli ihana huomata että joku muukin oli käynyt haudalla ja vienyt sinne kynttilän.


Tälläkään kerralla ilman kyyneliä ei selvitty. 

Haudalta kävelimme joulukirkkoon. 


Käymme aina lapsiperheille suunnatussa messussa. Siellä esitetään aina yhtä ihana joulukuvaelma.



Kävimme aattona syömässä vanhempieni luona. Myös veljeni ja hänen avovaimonsa olivat siellä.
Oli mukava pitkästä aikaa syödä yhdessä aattona.
Joulupukki kävi myös ja jälleen tuli monta pakettia. Kylläpä meillä ollaan oltu kilttejä.

alkuillasta tulimme takaisin kotiin. Aattona meillä on lapset saaneet valvoa normaalia pidempään.
Lapset olivat innoissaan ja pelasivat sekä leikkivät uusilla leluillaan. 
Ja tietenkin herkuteltiin.


Joulupäivänä katoimme vielä kotona joulupöydän.









Ruokailun jälkeen pidimme pienen tauon jonka jälkeen katoimme jälkiruoan.
Olimme tehneet piparirahkakakun ja tarjoilimme mm. erilaisia juustoja.
Alkoholitonta kuohuviiniä oli myös.








Kiitos kaikille ihanista lahjoista ja kiitos joulupukille vierailusta.

Vielä on joulunaikaa jäljellä.
Nauttikaa 💕


-Marjut-



Seuraa myös facebookissa Tästä

Sekä instagramissa Tästä


Minun
kaulakoru sekä korvakorut:
Valona Design


lauantai 23. joulukuuta 2017

Enää yksi yö jouluun. Meidän aaton suunnitelmat.


Nyt on aika rauhoittua joulun viettoon. Vielä on toki hieman tekemistä joulua varten, mutta voiton puolella ollaan.

Tänä vuonna menemme jouluaattona vanhempieni luo syömään. Aamulla keitämme kotona riisipuuron, käymme joulusaunassa ja ehkä pukki onkin sillä välin käynyt tuomassa lahjoja kuusen alle.

Aamupäivällä menemme perinteisesti joulukirkkoon jonka jälkeen käymme meidän pienen tyttäremme haudalla. Viemme hänelle tekemämme havukranssin (kuva alla) ja sytytämme kynttilät.



Seuraavaksi sitten suuntaamme vanhempiani luo.
Siellä syömme ja vietämme kiireetöntä aikaa perheen kesken. 
...Ja ehkäpä se joulupukki tulee käymään.



Toivotankin rauhallista joulua kaikille lukijoilleni sekä yhteistyökumppaneille 💕
Nauttikaa.


-Marjut-



Seuraa myös facebookissa Tästä

sekä instagramissa Tästä




torstai 21. joulukuuta 2017

DIY Mausta itse suklaasi


Näihin sulaalevyihin voit itse valita haluamasi suklaamaut sekä mausteet.
Listaan alle meidän käyttämät raaka-aineet. Näihin sopii mainiosti myös erilaiset pähkinät, kuivatut marjat / hedelmät, pienet vaahtokarkit tai mitä ikinä keksitkään.


Tarvikkeet

-Suklaalevyjä oman maun mukaan
-Ranskalainen nougat
-Piparkakkuja
-Pakastekuivattuja mansikkalastuja



Sulata yksi levy suklaata vesihauteessa. Vesi kattilaan ja lautanen päälle ja siihen suklaa. Kun suklaa on sulanut kaada se leivinpaperilla vuoratun pellin päälle. Muotoile suorakaiteen muotoon.


Sulatin pari palaa toista suklaata ja kaadoin sen valkoisen suklaan päälle nauhoina jokapuolelle.
Lopuksi piirtelin kuvioita hammastikulla suklaaseen joilloin se leviää hieman marmoriseksi.


Tähän suklaaseen mausteeksi käytin pakastekuivattuja mansikoita.



Toiseen levyyn käytimme mausteeksi piparkakun muruja sekä ranskalaista nougaata. 
Tein suklaat illalla ja annoin niiden jähmettyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
Veitsellä leikatessa kova suklaa halkeaa kauniisti erilaisiksi paloiksi.



Suklaan paketointi

-Sellofaania
-Pahvia
-Teippiä ( Meidän paperiteippi / Tiger)
-Foliopaperia


Leikkasin pahveista suorakaiteen muotoiset palat jotka vuorattiin foliolla.
Sellofaanin taittelin pahvin ympärille ja teippi alareunaan. 
Suklaat sisälle ja sulje teipillä.





Vielä ehtii loihtia herkut joululahjaksi tai omaan pöytään.
Tai miksei vaikka kakunkoristeiksi.


-Marjut-


Seuraa blogia facebookissa TÄÄLTÄ

sekä instagramissa TÄÄLTÄ























tiistai 19. joulukuuta 2017

Annetaan hyvän kiertää.



Joulun alla on paljon eri hyväntekeväisyyskampanjoita ja tahoja jotka jakavat iloa mm. lahja ja jouluruoka -keräysten avulla.
Hyväntekeväisyys on meille elämäntapa joka kuuluu meidän perheen elämään ympäri vuoden.

Joulun alla itselleni on muodostunut tärkeäksi että ainakin yksi lahja menisi tytölle joka on samanikäinen kuin mitä meidän enkelitytär olisi.

Tänä jouluna yksi paketti meneekin kolmevuotiaalle tytölle.
Lahja jonka olisin antanut myös omalle tyttärelle.

Tuntuu lohdulliselta saada antaa tämä ilo jollekin pienelle tytölle.


On hienoa että joka vuosi yhä useampi on keräyksissä mukana. Monelle nämä kampanjat saattavatkin olla sysäys siihen että tahtoo lähteä tekemään hyvää myös muina aikoina vuodessa. 

Hyvää voi tehdä monin tavoin.
Myös pieniä, monista ehkä arkisilta tuntuvia asioita. 
Tänä vuonna aiemmin lahjoitin esimerkiksi osan omista hiuksistani syöpäsairaiden lasten peruukkien valmistamiseen.

Minulle hyväntekeväisyys on lapsuudesta jäänyt elämäntapa joka on korostunut entisestään omien lasten myötä. Meillä myös lapset osallistuvat hyväntekeväisyyteen lahjoittamalla välillä omia lelujaan joilla ei enää leiki. Esikoinen haluaa myös osallistua joka vuosi kolehtiin joulukirkossa.

Tämä tuntuu itselleni tärkeältä varmasti myös siksi että itsekin olen ollut vaikeissa elämäntilanteissa joissa apua olen tarvinnut ja sitä myös saanut. Omat kokemukset ovat antaneet ymmärrystä ja arvostusta enemmän auttamista ja elämää kohtaan.


Annetaan hyvän kiertää.


-Marjut-


Voit seurata blogia myös facebookissa TÄÄLTÄ

sekä instagramissa TÄÄLTÄ






























lauantai 16. joulukuuta 2017

Joulupukki Hirsimetsässä. Kutsuvieraina Ti-Ti Nalle konsertissa.


*Kaupallinen yhteistyö

Viime viikon sunnuntaina olimme perheen kanssa Ti-ti Nalle konsertissa Tampere-talossa. Tämä jouluinen konsertti on nimeltään Joulupukki hirsimetsässä. 

Tämä olikin jo toinen kerta saman viikon aikana kun olimme Tampere-talossa.


Kuopuksella oli oma nalle mukana ja hän odotti paljon konsertin alkua. Kesällä tapasimme nallet Ti-ti Nalle talossa Ikaalisissa. Laulut olivat ennestään tuttuja sekä osa esityksistä. Näitä on katsottu kotona ja paljon. Juuri se että tutut laulut ja esitykset pääsi näkemään konsertissa itse teki siitä hienon kokemuksen.

Kuopus osaa itsekin laulujen sanoja sekä tanssit.




Välillä syötiin välipalaa niin jaksaa.



Kuopus innostui tanssimaan monien muiden tavoin. Oli myös kiva huomata kuinka rento ilmapiiri konsertissa oli. Lapset eivät luonnollisestikaan välttämättä kovin kauan pysy vain omassa tuolissaan eikä kukaan laittanut pahakseen. Lapset saivat tanssia omalla paikallaan tai portaikossa ja lauloivat mukana.




Erityisen hieno kokemus etenkin meidän suurelle Ti-ti Nalle fanille.

Kiitos kutsusta 💕


-Marjut-



Kuvat: Art LilyKristin I M.Hartikainen


Seuraa meitä myös facebookissa TÄSTÄ

sekä instagramissa TÄSTÄ



Tyttöjen housut
Mini Rodini
Lasten Taikamaa

Tyttöjen kaulakorut ja pompulat
For Minis And The Mommies

Minun korvakorut ja kaulakoru
Valona