Perintö, mistä paljon puhutaan.

Aika ajoin tämä sama aihe nousee esiin milloin missäkin, niin lehdissä kuin jonkun omakohtaisena kokemuksena vaikkapa somessa. Nyt puhutaan juurikin siitä rahallisesta ja materiallisesta perinnöstä.

Aiheeseen perintö tuntuu liittyvän lähes poikkeuksetta se, että siitä riidellään enemmän tai vähemmän ja joskus jopa oikeudessa asti. Toki onhan niitä, kun asiat menee riidatta, mutta nämä on jäänyt erityisesti mieleeni. 

Olen miettinyt asiaa jonkin verran enemmän viimeisten vuosien aikana ja olen edelleen sitä samaa mieltä siitä, että suurempi perintö pitäisi olla täysin riippumaton rahasta tai materiasta. Mutta miksi ihmeessä se on jollekin niin tärkeää. Ymmärrän, että jollekin se tottakai voi olla elämää muuttava ja hyvä suunta vaikka uuteen elämään. Se on hienoa.

Sitten on taas he joilla asiat ovat ihan fine, mutta silti sitten tilaisuuden tullen otetaan kaikki mitä irti saa ja tapellaan jopa oikeudessa saakka siitä vanhasta senkistä. Tämä on nyt tällaista omaa pohdintaani enkä missään muodossa sano, että mielipiteeni on ainoa oikea. Kuitenkin olen itse sitä mieltä, että he jotka ovat rahansa ansainneet elämänsä aikana, ovat myös täysin oikeutettuja nauttimaan niistä ja elämästä.

Vanhempana tietenkin olisi hienoa jättää omille lapsilleen perinnöksi myös sitä varallisuutta, mutta en odota tätä kuitenkaan vaikkapa omilta vanhemmiltani. Elämästä pitää voida nauttia eikä vain ajatella mitä jättää joskus aikanaan varallisuutta jälkeensä.

En kiellä etteikö vaikkapa tällainen perintö poistaisi murheita elämästä, mutta enemmän uskon perintönä saatuihin oppeihin elämästä ja tuesta elämäni vaikeimpina hetkinä. Niiden puuttumista ei voisi korvata edes rahalla.

Jokaisella tapaukselle on oma tarinansa, hyvine ja huonoine puolineen. Mistä alunperin on tullut ajatus perinnön annosta ja miksi se edelleen on niin vahvana esillä. Tottakai on ilmeistä, että perinnön saa, mutta se, että sen antamista varten tehdään koko elämä työtä ja säästetään nauttimatta itse niin kovin paljoa.

Elämä on ainutkertaista ja muistuttelen itsekin aina, että muistakaa oikeasti nauttia elämästä. 

Niin pienistä kuin suuristakin asioista. 

Art LilyKristin I M.Hartikainen

@m.hartikainen

Kauhistus vai helpotus. Taas arki uusiksi.

Koulut avattiin viime viikon lopuilla ja etäopetus päättyi. Miltä tuntuu? 

Ensimmäinen ajatus oli, että näin lyhyen ajan takia se olisi jokseenkin huono idea. Tietysti riippuen ihan kaupungista ja missä päin Suomea asutaan, vaihtelevat myös tartunnan mahdollisuudet. Se ei tietenkään poissulje sitä, etteikö tartuntaa saisi siellä, missä tartuntoja on vähemmän raportoitu.

Altistuneita sitten voikin olla ja onkin huomattavasti enemmän.

Aika ristiriitaiset tuntemukset, eikö? Jo ensimmäisinä päivinä on koululaisia ja henkilökuntaa laitettu karanteeniin, mutta osalla koulu jatkuu. Itse olen mennyt päivä kerrallaan ja sen hetken tietojen mukaan menty. Meillä lapset olivat tuon kaksi kuukautta niin sanotusti neljän seinän sisällä, ilman kontakteja muihin. Kun päätös tuli, että koulut avataan, annoin meidän vanhimmalle lapselle luvan viettää aikaa ulkona parin kaverin kanssa muutamaa päivää ennen koulun alkua. Meidän tytöt onkin sitten viettäneet aikaa yhdessä.

Kouluun palaaminen ja kavereiden tapaaminen on ollut todella mahtavaa. Samalla myös meidän vanhempien tekeminen keveni "kotikoulun" osalta. Silti takaraivossa kytee ajatus, oliko tämä hyvä vai huono ratkaisu, että lapset jatkavat pari viikkoa koulua ennen kesälomaa. Se jäänee nähtäväksi, mutta toivotaan parasta.

Onneksi kesä on aivan nurkan takana ja aurinko auttaa jaksamaan hieman paremmin. Mietinkin monesti, että mitä jos korona olisi puhjennut alkusyksystä, juuri tuohon vuodenaikaan, kun alkaa olla pimeintä aikaa ja aurinkoa ei juuri näy. Onneksi ei, mutta olisi voinut olla kokonaan tulemattakin.

Vaikka koulut aukesivat ja kavereita voi nähdä hieman vapaammin, ei se kuitenkaan tarkoita, että palaamme normaali arkeen. Edelleen pidämme kiinni rajoituksista ja suosituksista. 

Millaisia ajatuksia tämä on herättänyt teissä muissa? Toki on vanhempia, joilla lapset ovat olleet lähiopetuksessa koulussa ja hoidossa, mutta nyt ovat jälleen lähes kaikki.

Mukavaa viikkoa!

Art LilyKristin I M.Hartikainen

@m.hartikainen

Äitienpäivä yllätti tänäkin vuonna

Vasta alkuviikosta havahduin siihen, että tänä sunnuntaina on äitienpäivä. Tiesin sen olevan lähellä, mutta en kuitenkaan ihan näin lähellä vielä. Aika on mennyt koko ajan jotakin tehdessä. Tiivis yhdessä olo koko perheen kanssa pitää kiireisenä ja sen lisäksi meillä jatkuu edelleen tämä asunnon seinien maalausprojekti.

Ajattelin, että ehkä tänä vuonna selviäisin äitienpäivästä ihan hyvin, mutta kuinka väärässä sitä taas olin. Nyt päivää ennen äitienpäivää olo on todella ahdistunut ja yritän pitää itseni edelleen kiireisenä, jotta saisin muuta ajateltavaa. Kunnes pysähdyn ja annan periksi, koska ei tätä oloa pakenemalla voi vaimentaa. Tiedänhän minä sen.

Tämä on minun 12.sta äitienpäivä, joista viimeiset kuusi, on ollut todella erilaisia. Lapsen kuoleman jälkeen on tämä yksi niistä päivistä, joka saa aikaan todellisen tunteiden vuoristoradan. Suurta rakkautta, iloa ja kiitollisuutta, mutta myös suurta surua ja ikävää. 

Suurin haaveeni elämältä on käynyt toteen, äitiys. Myös suurin pelkoni on käynyt toteen, oman lapsen kuolema. Olisinko mielummin valinnut lapsettomuuden vai äitiyden jos olisin voinut ennalta tietää, miten tulee käymään. Jokainen syliin saatu lapsi on siunaus ja vielä suurempi siunaus on saada pitää se tässä elämässä. Uskon kuitenkin, että tulen vielä tapaamaan pienen enkelilapseni, kun sen aika on. Vielä koittaa aika, kun saan pitää lastani jälleen sylissäni.

Siihen asti voin vain muistella ensimmäistä ja sitä viimeistä kertaa, kun pidin sinua sylissäni. Tämä kaikki muutamien tuntien sisällä. Voin vieläkin tuntea pienen painon tunteen käsivarsillani, kun sinua syleilin ja muistan vieläkin tuoksusi, ja kuinka kauniilta näytit. Etkö ollut valmis tähän maailmaan? Jätit kuitenkin ikuisen jäljen sydämeen, mieleen ja kehoon. En unohda sinua koskaan.

Olen kiitollinen, että voin seurata kolmen lapseni kasvua, olla lähellä, halata ja kertoa kuinka heitä rakastan. Äitiyteen kuuluu monet tunteet, haasteet ja henkinen kasvaminen. Äitiys ottaa paljon, mutta antaa sitäkin enemmän. Jokaisesta päivästä löytää jotain millä on tarkoituksensa. Aina sitä ei vain itse edes voi löytää.

Vaikka nyt itken ikävää, hetken kuluttua itken ilon ja onnen kyyneliä. Siihen saakka, kunnes oma aikani koittaa, annan kaikkeni lapsilleni täällä. He ovat ansainneet kaiken hyvän elämäänsä.

 Kauneinta äitienpäivää jokaiselle äidille, erityisesti enkeleiden äideille.

@m.hartikainen

Art LilyKristin I M.Hartikainen

Vappu kotona

Tänä vappuna ei mentykään perinteiselle vappupiknikille, vaan pysyimme kotosalla.

Jo monen vuoden ajan tosiaan olemme käyneet perheen kanssa vappuisin piknikillä, jossa meillä on ollut mukana mansikoita, simaa, viinirypäleitä ja omatekemiä munkkeja. Tänä vuonna meiltä jäi myöskin munkkien paistaminen kokonaan ja meillä oli tarjolla erilaisia kaupan munkkeja. 

Instagramissa seuranneet ovatkin nähneet, että meillä on ollut maalausta kotona jo useamman päivän ajan, joten osa vapustakin meni seiniä maalatessa. Siksi myös ne munkitkin jäi paistamatta. Meillä on projektina maalata kaikki asunnon seinät.

Vappapallot kuitenkin kuului perinteisesti myös tähän vappuun. Vappupallot tytöille toi minun vanhemmat. Tytöt toivoivat yksisarvispalloja ja molemmille samanlaiset. Esikoinen ei ole enää muutamaan vuoteen palloista enää niin välittänyt, joten hän sai muuta tuliaisiksi. 

Maalaamisen ohella meidän vappuun kuului yhteinen aika perheen kanssa, pari lasten elokuvaa, hodareita ja herkkuja. Ulkoilua takapihalla ja leikkiä.

Miltä teidän vappu näytti tänä vuonna?

Aurinkoa uuteen viikkoon!

facebook:

Art LilyKristin I M.Hartikainen

@m.hartikainen