SOCIAL MEDIA

tiistai 29. elokuuta 2023

Syvälaskimotukos jo toisen kerran


Tämän vuoden toukokuussa oikeasta jalastani löytyi jälleen veritulppa. Tämä oli tosiaan toinen kerta samasta jalasta, vain eri kohdasta. Lisäksi aiemmin minulla on ollut tia-kohtaus. Lääkitys vaihtui verenkiertolääkkeestä hieman järeämpään vaihtoehtoon eli verenohennuslääkkeeseen. Tällä taustalla lääkityksestä tulee pysyvä.

Tällä kertaa oireilu alkoi säären sisäsyrjältä omituisena tuntemuksena. Itse olen kuvaillut sitä voimakkaana, polttavana suonenvetona. Kipu ei myöskään ole mikään järisyttävän kova ja kävely sujui ongelmitta. Eniten se tuntuu häiritsevältä ja levottomuuden tunteena. Tätä on yllättävän vaikea kuvailla. Oireilu koveni aina levossa. Kolmantena päivänä oireet ei olleet vieläkään laantunut vaan ennemminkin lisääntynyt hiljalleen. Päällisin puolin itselläni ei ollut missään vaiheessa minkäänlaisia oireita. Kaikki näytti päällepäin siis täysin normaalilta, minkä vuoksi asiaani ei otettu kovin vakavasti. En siis päässyt alkuillasta päivystykseen hoitoon vaan minut lähetettiin takaisin kotiin.

Kipuun tarjottiin kyllä särkylääkkeitä kysymättä edes lääkehistoriaani, jolla varmistuisi soveltuuko tarjottu lääke edes minulle. Vasta itse kysyttyäni asiasta, käytiin käyttämäni lääkkeet läpi ja varmistettiin soveltuvuus. Tätä ennen en edes tiennyt mitä lääkettä minulle oltiin tarjottu, ne vain annettiin eteeni pöydälle. Tällä kertaa ne jäi ottamatta. Paljon annettiin myös painoarvoa sille ettei jalassani ollut näkyviä merkkejä esimerkiksi turvotusta, punoitusta ja niin kovaa kipua, mikä vaikeuttaisi kävelyä. Sekä verrattiin aiempiin potilaisiin ja heidän oireisiin.

Vaikka kuinka sanoin vakuuttuneeni siitä, että jalassa on veritulppa niin hoitoa en saanut vaan varattiin vasta seuraavalle päivälle aika. Minulle sanottiin myös ettei yön aikana mitään ehdi tapahtua vaikka siellä tukos olisikin. Tämähän ei kuitenkaan pidä paikkaansa, koska milloin tahansa tukos tai tukoksesta irronnut verihyytymä voi kulkeutua sydämen kautta keuhkoihin aiheuttaen hengenvaarallisen tilan. Syvälaskimotukos vaatiikin tästä syystä hoitoa, mikä nyt jäikin saamatta.

Tässä kohden olin tehnyt kaikkeni, jotta saisin hoitoa. Olin todella vihainen ja turhautunut. Lähdin sitten päivystyksestä koska seuraava vaihtoehto olisi varmaan ollut, että lähden sieltä vartijan saattelemana. Seuraavana päivänä minulla todettiin se minkä tiesinkin, syvälaskimotukos eli veritulppa. Hoito aloitettiin välittömästi ja kestää yhteensä 6 kuukautta. Tämän jälkeen jatketaan pysyvää lääkehoitoa pienemmällä annoksella, jonka tarkoitus on ehkäistä uusien veritulppien syntymistä. Tällä hetkellä kärsin oireilusta edelleen mikä viittaisi posttromboottiseen oireyhtymään. Tämän riski olisi ollut myös pienempi mikäli hoito olisi aloitettu heti.

Lääkitys on tuonut myös omat haasteensa. Vaikutukset muuhun terveyteen ovat toistaiseksi olleet melkoisen hankalat. Nämä onneksi on tutkinnan alla ja olen saanut erinomaista hoitoa. Näistä tulen mahdollisesti kirjoittamaan myöhemmin enemmän. 

Miksi halusin kirjoittaa aiheesta? 

Halusin tuoda julki oman kokemukseni syvälaskimotukoksesta, koska oireet voivat ja ovatkin erilaisia. Oireet ei aina näyttäydy oppikirjan tai hoitotahon omien kokemusten mukaisesti. Usein sanotaan, että pitää osata vaatia hoitoa, ja vaikka sekään ei aina tunnu riittävän niin kannustan kuuntelemaan omia tuntemuksia herkällä korvalla etenkin jos riskitekijöitäkin on.







perjantai 11. elokuuta 2023

Jyväskylässä minilomalla kahdestaan


Sisältää mainoslinkkejä

Reilu viikko sitten olimme minilomalla Jyväskylässä kahden mieheni kanssa. Majoituimme kahdeksi yöksi Solo Sokos Hotel Paviljonkiin. Solo Sokos Hotel Paviljonki on hyvällä paikalla Jyväsjärven äärellä ja ison tapahtumakeskuksen vierellä. Viidessä minuutissa pääset helposti myös Jyväskylän keskustaan ja pyöränkin saat tarvittaessa lainaan hotellin vastaanotosta. Paviljonki on useasti palkittu laadustaan ja palvelustaan. Solo Sokos Hotel Paviljonki on voittanut mm. Euroopan modernin luksushotellin palkinnon yhdessä maailman arvostetuimmista hotellialan kilpailuista. 

Kattokerroksen modernilla salilla on hyvät puitteet vaativampaankin harjoitteluun ja treenin jälkeen voi vaikkapa nauttia lämmöstä näköalasaunan lauteilla. Hotellin aulan vieressä oleva ravintola Trattoria Aukio vie matkalle italialaiseen tunnelmaan ja herkullisien ruokien ääreen. Sinne olimmekin varanneet ennalta pöydän seuraavalle päivälle.

Suomalaisten suunnittelijoiden kädenjälki näkyy myös hotellin aulassa, jossa on kivasti käytetty voimakkaita ja vaikuttavia sävyjä. Asiakaslähtöinen ja ystävällinen palvelu on todella läsnä täällä. Heti kirjautuessamme hotelliin tunsimme itsemme todella tervetulleiksi.


Meille oli varattu Supreme Solo Twin huone mikä on erittäin avara, tyylikäs ja laadukas. Voisin sanoa myös, että ylellinen ja todella viihtyisä kaikinpuolin. Maanläheinen värimaailma ja luonnonmateriaalit luovat rauhallisen tunnelman huoneeseen. Missään ei myöskään ole mitään ylimääräistä vaan sisustus on hyvin pelkistetty. Muhkeat vuoteet takaavat hyvät yöunet, jonka lisäksi patjat edistävät pintaverenkiertoa ja materiaali mukautuu nukkujan mukaan. Supreme Solo- huoneet sijaitsevat hotellin allergiaystävällisissä 5.-8 kerroksissa. Meillä oli huone 7. kerroksessa, mistä oli hienot näkymät Jyväskylän keskustan suuntaan.

Sinä läheti





Meille oli tuotu valmiiksi huoneeseen kuohuvaa ja herkkuja, sekä kortti, jossa meidät toivotettiin tervetulleeksi.♡ Arvostan suuresti tällaista elettä. Saimme myös vaivatta vaihdettua juoman alkoholittomaan kuohuviiniin.



Huoneen valaistukseen on kiinnitetty paljon huomiota. Erilaisilla, tarkkaan harkituilla ratkaisuilla huoneen tunnelmaa pystyy helposti muuttamaan. 


Hyvien yöunien jälkeen odotimme jo aamupalaa. Aamiaissali on tunnelmallinen ja sisään astuessa tuoksuu vasta keitetty kahvi. Huomio kiinnittyy myös seinää koristaviin kauniisiin lautasiin. Tarjonta on runsas ja hyvin monipuolinen. Tarjolla on tuoreita leipomuksia, luomupuuroa, hedelmiä sekä monipuolisesti paikallisia tuotteita. Valikoimaa löytyy hyvin myös erityisruokavaliota noudattaville. Aamiaisella kahvi tarjoillaan suoraan pöytiin, mikä nostaakin palvelun aivan uudelle tasolle. Ihanaa kun saa nauttia runsaasta ja herkullisesta aamiaisesta täysin kiireettömästi.


Aamiaisen jälkeen päätimme käydä tutustumassa uuteen museokeskukseen, mikä avautui Jyväskylän Ruusupuistoon 27.5.2023. Uusi Aalto2-museokeskus yhdistää Alvar Aallon arkkitehtuurin ja muotoilun sekä keskisuomalaisen kulttuuriperinnön uudeksi kokonaisuudeksi. Aalto2.n laaja näyttelytarjonta, tapahtumat ja palvelut toteuttavat Alvar Aallon toiveen eri taiteenalojen yhteisestä foorumista.


Aalto2-museokeskus koostuu kahdesta Alvar Aallon suunnittelemasta rakennuksesta Alvar Aalto -museosta 81971-73, 2023), Keski-Suomen museosta (1956-61, 1991, 2019) sekä näiden välille 2023 valmistuneesta uudisosasta. Nämä yhdessä muodostavat Aalto2-museokeskuksen hieman yli 5000 neliön tilat.

Aalto2:ssa yhdistyvät luontevasti taide ja tiede, kulttuuriympäristö, arkkitehtuuri ja muotoilu.


Alvar Aalto -museon uusi pysyvä näyttely "AALTO -työ ja elämä" kertoo Aallon tuotannosta ja suunnittelun taustalla vaikuttaneista ajatuksista ja tekijöistä. Näyttelyssä pääsee perehtymään Alvar Aallon (1898-1976) elämään ja tuotantoon. Aalto tunnetaan arkkitehtina ja muotoilijana, jonka rinnalla työskentelivät arkkitehtipuolisot Aino Aalto (1894-1949) ja Alissa Aalto (1922-1994), mutta myös laaja joukko toimiston arkkitehteja ja merkittäviä yhteistyökumppaneita.








Keski-Suomen museon pysyvässä näyttelyssä "Keskisuomalaisuutta etsimässä" yleisö pääsee tutkimusmatkalle keskisuomalaiseen kulttuuriperintöön. Näyttelyssä ollaan keskisuomalaisuuden jäljillä aina esihistoriasta vuoteen 2000. Näyttely pohtii ja esittelee keskisuomalaisen ihmisen elämää eri vuosituhansina, -satoina ja -kymmeninä.


Suomalainen saunakulttuuri (27.5.2023-21.1.2024).
Näyttelyssä pohditaan, mikä on suomalaisen saunan salaisuus, sen vuosituhannen kestänyt taika. Suomalaisille sauna kuuluu arkeen ja juhlaan kaikkina vuodenaikoina. Se on osa suomalaista elämäntapaa ja elämisen ympäristöä. Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon pääsy tunnistaa ja osaltaan myös turvaa suomalaisille rakkaan paikan saunan säilymisen maailman muutoksissa ja antaa koko maailmalle mahdollisuuden tutustua tähän ainutlaatuiseen suomalaiseen tapaan elää.


Mielenkiintoisia näyttelyitä, joista erityisesti jäi mieleen Suomalainen saunakulttuuri, Aaltoa tietenkään unohtamatta.


Alkuillasta meille oli varattu pöytä hotellin ravintolaan. Ravintola Trattoria Aukio on Italian keittiöiden makuja parhaimmillaan, aidoista raaka-aineista valmistettuina. Pasta, risotto ja bruschetta on italialaiseen tapaan tuoretta ja varmasti maistuvaa. Pizzat paistetaan aidossa italialaisessa kiviuunissa. Pizzojen täytteinä käytetään kauden parhaimmat ja tuoreimmat raaka-aineet. Lisäksi kaikki viinit tulevat Italiasta.

Ravintola on oikein tyylikäs ja viihtyisä. Valoa tulvii ihanasti sisään suurista ikkunoista. Tunnelma ravintolassa on mukavan rento ja eloisa.




Mies valitsi alkuruoaksi Arancini milanesi -italialaisia riisipalloja, raikkaita kasviksia, fenkolia ja sitruuna-basilikamajoneesia.



Alkuruoaksi valitsin Calamaro -grillattua mustekalaa, pikkelöityjä pikkusipuleita, grillattua salaattia ja peperoncinomajoneesia.


Mies valitsi pääruoaksi Tenderloin -naudan sisäfileetä, tryffelimaustevoi, madeirakastiketta, grillattua kukkakaalia ja gremolataperunaa.


Pääruoaksi valitsin Agnello -grillattua karitsaa, bearnaise- ja madeirakastiketta, paahdettua porkkanaa ja gremolataperunaa.



Valitsimme jälkiruoan, mikä sopii jaettavaksi, Dolci misti -mantelikakkua, vaniljajäätelöä, päärynäsorbettia, macaronseja ja suklaakonvehteja.


Ruoka oli todella hyvää. Erinomaisesti valmistettua karitsaa ja annoskokonaisuus toimi todella hyvin. Mustekala oli itselleni uutta, mutta maistui hyvin. Grillattu salaatti antoi kivaa tekstuuria ja kastike mausteisuutta. Ruoka-annosten esillelaittoon on panostettu, mikä ilahduttaa aina ja on tärkeä osa ruokailukokemusta. Jälkiruoka oli aivan ihana ja ehkä jopa romanttinen, kahdelle jaettavaksi. Hyviä, ruokiin sopivia alkoholittomia viinejä ja moctaileja. -Marjut

Erittäin raikasmakuinen alkuruoka. Sitruunan happamuus sopi hienosti muuten makeaan annokseen. Sisäfilee oli valintani mukaisesti medium. Mureaa ja herkullista. Madeirankastike on annokseen juuri sopiva valinta sen makeuden ja mausteisuuden vuoksi. Jälkiruoan mantelikakku oli todella hyvää. Jäätelöiden raikkaus ja tuore maku sopivat kakun kanssa todella hyvin. Konvehdit ja macaronsit oli kiva lisä tähän jaettavaan jälkiruokaan. -Ron


Ruokailun jälkeen vietimme loppuillan hotellihuoneessa, otimme rennosti ja nautimme olostamme. Seuraavana päivänä oli paluu normaaliin arkeen, mikä tuntui sekin mukavalta pienen, mutta rentouttavan loman jälkeen.


Tämä hotelli oli kyllä nappivalinta. Todella hyvää ja asiakaslähtöistä palvelua. 
Täällä todella voi tuntea itsensä tervetulleeksi. Upeat puitteet ja herkullista ruokaa.
Viihdyimme paremmin kuin hyvin.♡