Näiden päivien lähestyessä mieli ja keho raottaa yhä enemmän muistojen verhoa, kuljettaa niihin päiviin, jotka muuttivat koko elämän. Käsitykseni elämästä ja kuolemasta, rakkauden äärimmäisestä rajattomuudesta, pohjattomasta surusta, loppumattomasta ikävästä, mutta myös mielen ja kehon uskomattomasta joustavuudesta kaiken sen kohtuuttoman tuskan ja järjettömyyden keskellä.
Näihin päiviin ei ole helppo palata, mutta sitähän ei kysytä jos mieli ja keho sinne kuljettaa. Tämä on tullut selväksi näiden vuosien varrella jo lukemattomat kerrat. En tiedä mikä ihmisen vaisto koittaa kuitenkin aina jossain määrin sivuuttaa ja karttaa sinne menemistä vaikka loppuviimein et voi koskaan itse valita. Joko hyväksyt sen nyt tai todennäköisesti se on kuitenkin edessä myöhemmin.
Kun aikaa kuluu, voit kuitenkin luottaa, että selviät näistä tunteista eteenpäin, aivan kuin aiemmillakin kerroilla. Vaikka kestoltaan ja voimakkuudeltaan ne voivat olla hyvinkin vaihtelevia eri päivinä, viikkoina tai vuosinakin. Ei ole väliä kuinka paljon aikaa on kulunut, ei ole aikarajaa toipumiselle tai selviytymiselle. Kyse ei ole mistään sellaisesta, eikä ole kiire minnekään. Ikävä ja suru tulee osaksi elämää ja tarkoitus on omaan tahtiin oppia elämään sen kanssa. Opit tunnistamaan mikä auttaa juuri sinua ja mitkä ovat juuri sinun keinojasi käsitellä surua.
