SOCIAL MEDIA

torstai 30. marraskuuta 2017

Vihdoin uusi ruokailuryhmä keittiöön




*Kaupallinen yhteistyö
  Veke


Veke

Veke on Suomalainen perheyritys joka avasi ensimmäisen liikkeensä jo vuonna 1995 Ranualle. 
Verkkosivut avattiin 2009. Aiemmin Veke tunnettiin nimellä Veken kaluste. Nyttemmin tämän vuoden lokakuussa yritys uudistui ja lyhensi nimensä. Yritys toimii nyt nimellä Veke.


Vihdoin meillä on uusi ruokailuryhmä keittiössä. Olimme jo pidemmän aikaa halunneet laittaa kiertoon meidän aiemman ruokailuryhmän. Olihan se jo melkein kymmenen vuotta sitten ostettu ja kertaalleen mies oli sen hionut ja maalannutkin. Tyyli oli vain täysin jotain muuta kuin olisimme halunneet.

Olen aina rakastanut sisustuksessa voimakkaita kontrastivärejä. Mustaa ja valkoista löytyy aika paljon meidän kodista. Selkeä ja skandinaavinen tyyli ripauksella taidetta sekä jotain luonnonläheistä on juuri meidän persoonaan sopivaa.

Meidän uusi ruokailuryhmä onkin musta-valkoinen.
Pöytä on selkeälinjainen ja valkoinen. Tuolit on mustat joissa on pyökkijalakset.
Täydelliset juuri meidän kotiin.


Meillä oli aiemmin täyspuuta olevat kalusteet ja tuntui että niihin jäi liiankin helposti jälkiä. Tämän pöydän kansi koivuvaneria ja mdf-levyä. Josko tämä kestäisi kolhuja paremmin. 

Veke:n verkkosivuilla on paljon erilaisia ruokailuryhmiä ja
alla olevasta linkistä pääset niitä selaamaan 


Tässä vielä linkki juuri tähän meidän ruokailuryhmään




Olemme niin tyytyväisiä tähän uuteen ruokailyryhmään ettei varmasti olla pitkään aikaan vaihtamassa. Ehkä tämäkin menee seuraavat kymmenen vuotta eteenpäin.



-Marjut-

Yhteistyössä www.veke.fi

Kuvat: Art LilyKristin I M.Hartikainen



Tykkää / Seuraa  Blogia facebookissa Tästä

Sekä instagramissa Tästä












Lähetä kommentti