SOCIAL MEDIA

sunnuntai 4. toukokuuta 2025

Meidän vappu - kirsikankukkia & kirjottua taidetta


Meidän vappu koostui perheen kanssa vietetystä ajasta, munkkien paistamisesta, kirsikankukista ja kirjotusta taiteesta. Ainakin näin tiivistettynä. Vappuaattona paistoimme kotona munkkeja, ja kävimme tyttöjen kanssa ostamassa vappupallot. Vappupäivänä lähdimme Tampereelle ihailemaan kirsikankukkia ja samalla reissulla kävimme Työväenmuseo Werstaalla. Se sijaitsee Finlaysonin alueella, aivan Tampereen keskustan tuntumassa.

Tosiaan siellä oli vappupäivänä enää viimeistä päivää esillä Anna Kilpeläisen Kukkaa pukkaa -näyttely, minkä halusin vielä nähdä. 

Yksi meidän lemppari oli myös Yhteisvoimin -näyttelyn, Osuusliike Vekara, jossa onkin hienot ja hauskat puitteet kauppaleikkeihin. Lisäksi Werstaalla oli mahdollisuus osallistua museosuunnistukseen ja rintanappipajaan.




Anna Kilpeläinen
Setämiesvapaa vyöhyke

Anna Kilpeläinen
Älä koske

Anna Kilpeläinen
Eeva  (vasemmalla)
Freya  (oikealla)

Anna Kilpeläinen
Ujostuttaa

Anna Kilpeläinen
Venus

Upeita ja kantaaottavia teoksia, mutta kuitenkin kauniin herkkiä ja voimaannuttavia.

Anna Kilpeläisen Kukkaa pukkaa -näyttely tuo esiin taidetta, joka on samaan aikaan pehmeää ja voimakasta. Se on feministinen kannanotto arjen estetiikan, herkkyyden ja naiseuden puolesta. Se näyttää, että myös kirjonta voi olla sekä kaunista että kantaaottavaa.

Tyttöyden ja naiseksi kasvamisen teemat saavat teoksissa tilaa monimuotoisina. Ujous, ihastuminen, haaveilu ja itsetutkiskelu eivät ole merkkejä heikkoudesta, vaan osa vahvaa olemisen tapaa. Naisten kokemukset, tunteet ja elämät ovat merkityksellisiä ja näkyviä.


Museovierailun jälkeen ajelimme takaisin kotiin ja loppupäivä menikin todella nopeasti.

Mukava, rento ja omannäköinen vappu♡