SOCIAL MEDIA

tiistai 15. syyskuuta 2020

Museokeskus Vapriikissa Tampereella


Kävimme elokuun puolella pitkästä aikaa museokeskus Vapriikissa.
Vapriikki on tullut meille tutuksi jo vuosia vuosia sitten. Edelleen se on yksi suosikkikohteista Tampereella. Museokeskus sijaitsee Tammerkosken rannalla ja siellä on kerrallaan aina yli kymmenen näyttelyä, joista osa on pysyviä ja osa vaihtuvia. Teemat vaihtelevat historiasta tekniikkaan ja luonnontieteisiin.

Kesän aikana Vapriikkiin on tullut muutama uusi näyttely mm. Teatterikaupunki Finlayson 200 -tehtaasta brändiksi ja Tiistaitarjotin -ruokamatka 70-luvulle.



Kävimme nyt ensimmäistä kertaa myös kävelemässä Vapriikinraitilla, joka on näköalareitti Tammerkosken itäpartaalla. Raitti on kaikille avoin ja on auki kesäkaudella museon aukioloaikoina.







Teatterikaupunki näyttely on mielenkiintoinen kurkistus Tampereen teatterihistoriaan. Tampereen dynaamista teatterikulttuuria ovat rakentaneet alkuvaiheista alkaen, valtakunnallisestikin merkittävät tekijät. Karismaattiset persoonat kuten Tilda Vuori, Eino Salmelainen ja Olavi Veistäjä ovat jättäneet jälkensä taetterikaupungin tarinaan. Tampereella on ollut vuosikymmenien ajan myös tärkeä tehtävä teatterialan koulutuksen piirissä.

Näyttely on mielenkiintoinen, upeita valokuvia ja pukuja. Näyttely avautui kesäkuussa ja on nähtävissä 7.3.2020 asti.





Teatterikaupungin oma näyttämö tarjoaa mahdollisuuden astua estradille tai toimia valo/musiikki vastaavana.



Finlayson 200 -tehtaasta brändiksi näyttely on myös yksi uusimmista, joka avautui myöskin kesäkuussa ja on pysyvä näyttely. Näyttely seuraa Tammerkosken rannalla syntyneen tehtaan kehittymistä Pohjoismaiden suurimmaksi teollisuusyritykseksi ja lopulta sopeutumista uuteen, savupiipputeollisuuden jälkeiseen aikaan.


Esillä on runsaasti esineistöä ja etenkin tekstiilejä Tampereen museoiden valtavasta Finlayson-kokoelmasta, joista monet ovat suomalaisille hyvinkin tuttuja.

Tove Jansson aloitti yhteistyön Finlaysonin kanssa jo  1950-luvulla. Silloin Forssassa painettiin ainakin Muumi-nenäliinoja ja -lakanakangasta. Finlayson sai Muumi-oikeudet 1988. Muumi-aiheita kankaalle sovelsi etenkin tekstiilitaiteilija Liisa Kota, joskin kuosit kirjattiin Finlaysonin ateljeen nimiin. Muumikankaita on käytetty erityisesti petivaatteissa ja pyyhkeissä. 2000-luvulla kuosiinkudottuja pyyhkeitä ei enää valmistettu Suomessa.





Finlaysonin tekstiilituotanto oli hyvin laaja-alaista. Tehdas valmisti lukuisia laatuja ja valtavia määriä lankoja, vaatetuskankaita ja sisustustekstiilejä. Myös työntekijöitä oli paljon, enimmillään 1900-luvun taitteessa Tampereella yli 3100.


Skotlantilaisen James Finlaysonin vuonna 1820 perustamalla yrityksellä oli valtava vaikutus Tampereen kehitykselle. Sen alku oli kuitenkin vaatimaton. Teollinen vallankumous Tampereella ja samalla koko Suomessa alkoi vasta, kun kolme pietarilaista liikemiestä osti tehtaan 1836 ja uuden uljaan tehdasrakennuksen, Kuusvooninkisen, rakentaminen alkoi.




Tiistaitarjotin -ruokamatka 70-luvulle näyttely perustuu valokuvaaja ja läänintaiteilija Juhani Riekkolan ja hänen vaimonsa kotitalousopettaja Eeva Junkkari-Riekkolan toimittamaan ruoka-artikkelisarjaan Tiistaitarjotin, jota Aamulehti julkaisi aina tiistaisin vuosina 1974-1978.

Ennen näyttelyä ja sen aikana ihmisillä on mahdollisuus jakaa omia ruokamuistojaan 70-luvulta. Ruokamuistot ovat tärkeä osa näyttelykokonaisuutta ja ne välittävät aitoja tuntemuksia.




Tiesitkö, että museokeskus Vapriikkiin on maksuton sisäänpääsy joka perjantai 15-18 välisenä aikana (Ei koske Ostia, portti Roomaan näyttelyä).

Tästä linkistä voit tutustua ennen vierailua Vapriikin kaikkiin näyttelyihin:


Aurinkoista viikkoa!










4 kommenttia :

  1. Olipa kattava postaus! Kaunis blogi ja en tiennyt tuosta maksuttomasta sisäänpääsystä....

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä kiinnostavalta, pitäisipä mennä käymään! Ihania nuo pikkutytöt sun kuvissa <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos mielenkiintoisesta esittelystä. Täytyypä käydä näyttelyssä, kun olen Tampereella.

    VastaaPoista