SOCIAL MEDIA

keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Lomalla Jyväskylässä 1/2


Kaupallinen yhteistyö
Peurunka

Viime perjantaina lähdimme viikonloppu lomalle Jyväskylään. Ensimmäinen kohteemme oli Peurungan kylpylä, Laukaalla, johon on puolen tunnin matka Jyväskylän keskustasta. Emme ole koskaan aiemmin täällä käyneet ja lapset odottivat todella kovasti reissua.

Saavuimme hyvissä ajoin perille ja meidät otettiin iloisesti vastaan ja esiteltiin tilat. Meillä oli käytössä Panorama-saunatilat, joten pääsimme nauttimaan omien puku- ja saunatilojan tuomasta rauhasta, omalla porukalla. Saunasta avautuu upea näköala kylpylään ja tiloista on oma kulku kylpylän puolelle.
Saunan yhteydessä on tilava pukeutumistila ja kabinetti, josta on myös näkymät kylpylään.

Oma tila helpotti myös näin lapsiperheenä kylpyläkäyntiä.








Kylpylässä on useita altaita, porealtaita, jokiallas, kylmäallas, hemmotteluallas, lastenallas sekä ihana Baby Bungee -pienten lasten allas. Myös liukumäkiä löytyy, niin lasten altaasta kuin myös hurjempaan menoon löytyy 40m pitkä liukumäki sekä huikea 130m pitkä vesiliukumäki. Näiden lisäksi yhdestä altaasta löytyy Wibit-vesikiipeilyrata, joka olikin meidän lasten yksi suosikki.



Tunnelma kylpylässä oli rentouttava ja rauhallinen. Vaihtuvat värivalot, muutoin hämärässä kylpylässä loivat tunnelmaa ja lisäsivät viihtyvyyttä. 




Uimisen ja saunomisen jälkeen menimme ravintola
Pata & Pannu , jossa söimme lounaan ennen matkan jatkumista. Lounasbuffetista löytyi hyvin jokaiselle jotakin, se oli maittava ja täyttävä. Erityisesti uunilohi ja perunamuusi olivat todella hyviä.






Kaikin puolin mukava kokemus koko perheelle, suosittelen tutustumaan kylpylään kuin myös ruokapuoleen. Varmasti tullaan vielä uudelleen!

Ruokailun jälkeen lähdimme ajamaan takaisin Jyväskylän keskustaan, kohti hotellia.
Seuraavassa postauksessa tutustutaan meidään hotelliin, jossa yövyimme seuraavat kaksi yötä sekä tutustumme Jyväskylän nähtävyyksiin.








 

4 kommenttia :

  1. Onpa ihanan näköistä. Tuommoiset värivalot olis kyllä niin parhaat. En niin perusta valkoisille valoille, ne sattuu silmiin.

    VastaaPoista
  2. Näyttää todella viihtyisälle. Pidän mielessä jos joskus Jyväskylään tulee suunnattua :)

    VastaaPoista
  3. En oo koskaan Peurungassa käynyt vaikka tässä vieressä asunkin, näyttää niin kivalle että oli ehkä ihan aihetta :D

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi/

    VastaaPoista
  4. Värivaloilla saa aikaan paljon kivaa efektiä. Kivan näköistä. Kylpylä vaikutti lapsiin painottuvalta. Oliko siellä ova melu? Viihtyisikö siellä aikuisporukka?

    VastaaPoista