Mainos
Kesäkuussa lomailimme perheen kanssa Kalajoen Hiekkasärkillä lähemmäs viikon ajan. Kalajoen Hiekkasärkät on yksi Suomen upeimmista ja monipuolisimmista kohteista, joista kesäsesonki on ehdottomasti vuoden suosituin. Pitkät hiekkarannat, matala ja lämmin merivesi sekä monipuoliset aktiviteetit ja palvelut tekevät tästä paikasta täydellisen lomakohteen. Sen lisäksi, että Hiekkasärkät on Suomen suurin hiekkaranta, siellä auringonlaskut on uskomattoman upeita ja yöt valoisia vielä auringon laskettuakin.
Olin suunnitellut lomalle joitakin aktiviteetteja ja kohteita, mutta aikaa tuli olla myös ihan vain olemiseen, rannalla istuskeluun ja hetkestä nauttimiseen.
Kalajoen Hiekkasärkät on upea luonto- ja matkailukohde, joka sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa Perämeren rannikolla.
Hiekkasärkkien ydinalue käsittää noin kolme kilometria pitkän ja puolisen kilometriä leveän lentohietikon, jota rajaa peräti 20 metrin korkeuteen kohoava dyyni. Avoimen rannan osalta hiekkadyynialuetta on 120 ha.
Dyynin eteneminen on ollut nopeaa, noin 200 metriä reilussa sadassa vuodessa, mutta nykyisin dyynin eteneminen on kuitenkin lähes pysähtynyt. Nykyisen Hiekkasärkkien alueen syntymisen syynä on arveltu olevan 1800-luvun puolivälin rajut metsänhakkuut, mitkä käynnistivät hietikon liikkeellelähdön.
Muutama tuhat vuotta sitten koko rannikko oli vielä veden alla. Maankohoaminen on maan hyvin hidasta kohoamista ja hiekkasärkkien kohdalla maa kohoaa edelleen hiljalleen. Hiekkasärkkien korkeimmat kohdat paljastuivat merestä noin 1000 vuotta sitten ja rantaviiva on siirtynyt reilussa sadassa vuodessa noin 50 metriä.

Kalajoen Hiekkasärkät tarjoavatkin ainutlaatuisen yhdistelmän pitkiä kultaisia hiekkarantoja ja kattavia matkailupalveluja. Alueella voi nauttia luonnon rauhasta meren äärellä ja välillä viettää päivää aktiivisemmin esimerkiksi seikkailupuistossa, pyöräilyreiteillä tai vaikkapa frisbeegolfin parissa. Monipuolinen ravintola- ja kahvilatarjonta sekä elämykset takaavat varmasti viihtyvyydeen.
Yksi Hiekkasärkän parhaista ravintoloista on ehdottomasti
Ravintola Pihvitupa. Se on tunnelmallinen ja vieraanvarainen ala carte ravintola, joka on sijainnut samalla keskeisellä paikalla jo vuodesta 1982. Ravintola tarjoilee lähialueen laadukkaista raaka-aineista, alusta saakka omassa keittiössä valmistettua ruokaa ja kesäaikaan kotimaiset pihvi- ja kana annokset paistetaan aidossa puuhiiligrillissä.
Alkuperäinen hirsirakennus on säilytetty ja laajennettu katetulla terassilla, jolloin 40 paikkainen ravintola saa käyttöönsä 80 lisäpaikkaa kesäaikaan.
Ensinäkemältä huomio kiinnittyy suureen lasitettuun terassiin ja kauniisti somistettuun tilaan, mikä jatkuu koko ympäröivään alueeseen lukuisine kukkineen ja asetelmineen.
Meille oli varattu pöytä ravintolaan alkuillasta. Saimme paikan lasitetulta terassilta, jonne paistoi ihanasta lämmittävä ilta-aurinko.
Paikalla oli useita muitakin asiakkaita, mutta se ei kuitenkaan näkynyt millään tavalla palvelun laadussa. Palvelu oli erittäin asiakaslähtöistä ja ystävällistä. Se antaa aina hyvän mielen ja kokemuksen, että jokainen asiakas on tärkeä ja enemmän kuin tervetullut. Lapset huomioitiin myös erinomaisesti ja tasavertaisesti aikuisten kanssa.
Heti alkuun koko perheella ehdotettiin aperitiiviksi raparperijuomaa. Se oli todella hyvää, niin raikas ja virkistävä. Raparperi kuuluu ehdottomasti kesän suosikkeihini, monessa eri muodossa. Söimme jokainen kolmen ruokalajin illallisen.
 |
Katkarapuskagen |
 |
Kanttarellikeittoa (sis.leipäannos) |
 |
Tuoretta leipää ja tuvan valkosipuli-oliivi-tomaatti-hasselpähkinälevitettä |
 |
Tartar pihvi naudan sisäfileestä (sis.leipäannos) |
 |
Naudan välikyljyksestä entrecote (kotimaisen pihvin raakapaino 300g) valkosipuli-entrecote, valkosipulivoita, punaviinikastiketta, kermaperunoita |
 |
Sienestäjän härkää, kermaista sienikastiketta, ranskalaiset perunat (vaihdettu toiveesta perunamuusiin). |
 |
Lasten kanaa, dippikastiketta ja ranskalaisia perunoita |
 |
Vanhanajan vaniljajäätelöä ja kinuskikastiketta |
 |
Sitruuna pavlova |
 |
Creme Brulee |
Tunnelma ravintolassa oli mukavan rento ja viihtyisä. Palvelu oli ammattitaitoista ja sujavaa, sekä ystävällistä. Jokaisessa ruoka-annoksessa maistuu laadukkaat raaka-aineet, puhtaat ja aidot maut. Ruokaan on todella panostettu, niin maussa kuin esillelaitossa. Simppeliä, mutta kuitenkin niin paljon enemmän.
Ruoka maistui koko perheelle todella hyvin. Liha on erinomaisesti valmistettu, annos runsas ja täyttävä. Jokainen maku pääsee oikeuksiinsa niin yksin kuin yhdessä. Täydellinen makujen sopusointu. Tytöt myös kehuivat useasti kanaa herkulliseksi.
Jälkiruoaksi itse valitsin sitruuna pavlovan. Erilaiset tekstuurit yhdessä on aina oma suosikki, kuten tässä. Myös makujen vastakohdat kiehtoo erityisesti juuri jälkiruoissa, pehmeä kirpeä sitruuna, rapea sokerinen marenki. Täydellinen aistikokemus.
Lopuksi pääsimme vielä tutustumaan hirsirakennuksen sisätiloihin, jossa pääsi mielessään matkaamaan ajassa taaksepäin ja kuulemaan lisää paikan historiasta. Perustajat olivat Sirkka ja Kalevi Elonen. Vuonna 2017 tapahtuneessa omistajanvaihdoksessa säilytettiin kuitenkin paikan alkuperäinen liikeidean ydin. Paikka on täynnä tunnelmaa, ja lukuisilla esillä olevista esineistä on kiehtova tarina taustallaan, joista saimme myös kuulla lisää.
Entäpä Hiekkasärkkien kahvila- ja lounaspaikat? Tässä on paikka, joka pitää ehdottomasti kokea -
Cafe BeachRose. Se sijaitsee hiekkasärkillä upeiden merimaisemien äärellä. Istumapaikan voi valita sisätiloista, ulkoterassilta tai lasitetulta merinäköala terassilta.
Paikka on todella viihtyisä, trendikäs, skandinaaviseen ja moderniin tyyliin sisustettu. Merihenkiset yksityiskohdat luovat tilaan myös boheemia rantatunnelmaa. Lasitettu merinäköala terassi on upea ja siellä viihtyisi vaikka kuinka pitkään. Kun istut alas ja katselet edessä avautuvaa merta, kiire unohtuu ja sielu lepää.
Cafe BeachRose tarjoaa laajan valikoiman mm. erikoiskahveja, virkistäviä smoothieita, herkullisia itsetehtyjä leivonnaisia, tuoreita salaatteja ja toasteja.
BeachRosen salaattivalikoima tarjoaa makumatkan merellisessä ympäristössä. Salaattiannokset koostuu viidestä päävaihtoehdosta, jotka kaikki sisältävät vihreän pohjasalaatin, talon focaccion ja kastikkeet. Tuoreita raaka-aineita, kansainvälisiä makuyhdistelmiä ja monipuolisia vaihtoehtoja. Valitse lohesta kanaan, rapuihin, vuohenjuustoon tai falafeliin - jokaiseen makuun löytyy varmasti jotain.
Alkuun tilasimme koko perheelle salaattiannokset. Lapsille löytyy myös omat annokset tai vaihtoehtoisesti myös normaali kokoiset annokset voidaan puolittaa.
 |
Vuohenjuustosalaatti vuohenjuustoa, pinaatinlehtiä, cantaloupemelonia, mansikkaa, marinoitua punasipulia, paholaisenhilloa, cashewpähkinää |
 |
Lasten salaatti vihreää salaattia, tuorekurkkua, kirsikkatomaattia, kanaa, cantaloupemelonia, focacciaa
|
 |
Korealainen kanasalaatti kananfile, inkivääripikkelöityä porkkanaa, cantaloupemelonia, kisikkatomaattia, soija-chilimajoneesia, seesaminsiemeniä, appelsiinilihko |
Salaattiannokset ovat sanoin kuvaamattoman herkullisia. Todella raikkaat, tuoreet ja laadukkaat raaka-aineet. Voin sanoa, että elämäni paras salaattiannos, mitä olen koskaan syönyt ja täysin samaa sanoivat meidän koko perhe. Esillelaitto on myös kaunis ja raikkaan värikäs, mikä on myös aina tärkeä osa elämystä. Annokset ovat myös runsaita ja todella täyttäviä.
Jälkiruokia oli monia erilaisia ja todella herkullisia vaihtoehtoja mm. porkkanakakkua, brita-leivoksia, suklaa-minttukrokantti kakkua.
Aivan ihana paikka, jossa voisi viettää aikaa vaikka kuinka ja paljon. Upeat maisemat, viihtyisät tilat, aivan mahtavat salaatit ja niin herkulliset leivokset. Unohtamatta kahveja ja moctaileja.
Ennenkaikkea palvelu on todella asiakaslähtöistä ja ystävällistä, jossa ilmapiiri näyttäytyi iloisena ja mukavana. Se antaa myös asiakkaille hyvän mielen ja aurinkoa koko päivään.
Cafe BeachRose on ehdottomasti osa Kalajoen kesää. Tunnelmallinen ympäristö, herkullinen tarjonta ja lämmin palvelu tekevät siitä täydellisen.
Yksi meidän loman aktiviteeteista oli
Jukupark Kalajoki, joka sijaitsee myös Hiekkasärkkien matkailualueella. Kesän uutuuksia on Merirosvoseikkailurata ja -linna. Jukuparkin vieressä on lisäksi uusi koko perheen
SeikkailuGolf sekä terassiravintola
Kompassi, jossa kävimmekin syömässä.
Kalajoen Jukuparkista löytyy yhteensä 19 vesiliukumäkeä, isot altaat täynnä tekemistä ja suuri vesileikkimaailma. Lisäksi on paljon muitakin erilaisia aktiviteetteja, mm. seikkailu- ja kiipeilyratoja, mini golfia ja pomppulinnoja. Alueella on 500 aurinkotuolia vapaasti käytettävissä. Pukuhuoneissa on lukollisia kaappeja, jotka toimivat poleteilla, mitkä löytyy valmiina kaapin lukosta tai pukuhuoneen seinältä. Puistosta löytyy myös suihkut ja sauna.
Puistosta on kolme terassiravintolaa, kaksi jäätelökioskia ja myymälä. Omien eväiden syönti onnistuu grillisaaressa, jossa on myös grillikatos eväiden valmistukseen.
Vietimme aikaa Jukuparkissa kahden päivän ajan. Puisto on todella monipuolinen ja sieltä löytyy aktiviteetteja niin vedestä kuin kuivalta maalta. Myös eri ikäryhmät on mielestäni huomioitu hyvin. Alue ja altaat on siistit ja henkilökuntaa oli läsnä koko ajan. Suurin osa meidän ajasta kului altailla ja vesiliukumäissä sekä välillä aurinkotuoleilla lämmitellen.
Yksi koko loman odotetuimmista kohteista oli Seikkailupuisto Pakka. Olimme varanneet lomasta kaksi eri päivää Seikkailupuistossa käyntiin, sillä ajattelimme jo etukäteen, ettei kaikkiin ratoihin ja aktiviteetteihin ehtisi yhdellä vierailulla välttämättä tutustua. Ensimmäinen päivä mentiin köysiseikkailuradoilla ja Bungee Trampoliinilla. Toinen päivä keskittyi pitkälti X Towerin aktiviteetteihin.
Seikkailupuisto Pakka on pohjoismaiden suurin ja monipuolisin seikkailupuisto, josta löytyy tekemistä kaikenikäisille ja tasoisille. Puihin rakennetut köysiseikkailuradat suoritetaan turvallisesti turvavaljaiden varassa. Siniset perheradat radat sopivat kaikille. Oranssit radat kulkevat jo korkeammalla ja sisältää pitkiä vaijeriliukuja. Kaikkein vaativimmat radat ovat mustat ninjaradat.
Perheen ihan pienimmät seikkailevat puuhapuistossa turvallisesti maan tasalla. Puistosta löytyy myös oma alue pienimmille. Seikkailupuistossa on kaikkiaan 21 köysiseikkailurataa.
Vaijeriliuku lähtee Euroopan suurimman seikkailutornin, X Towerin huipulta. Se on yli 30 metrin korkeudessa ja liuku on itsessään peräti 330 metriä pitkä. Vaijeriliukuratoja on kaksi vierekkäin, joten halutessaan voi jakaa tämän elämyksen toisen kanssa.
Tätä olin odottunut ehkä eniten. Se vaikutti melko hurjalta, mutta sinne kiivetessä tuuli oli kova ja huipulle päästessä, se tuntui todella hurjalta. Laskin radan yhtäaikaa vanhemman tyttären kanssa, joten sinne sitten mentiin. Tuntui hurjalta itse heittäytyä portista liukuun, mutta oli se kyllä hieno kokemus, eikä alun jälkeen tuntunut lainkaan pahalta.
Mies ja poika laskivat heti meidän jälkeen. Nuorin ei vielä päässyt osallistumaan rajoitusten vuoksi.
Samaisesta tornista voi haastaa itsensä myös vapaapudotukseen, mikä suoritetaan 20 metrin korkeudesta. Vapaapudotuksen voi myös suorittaa tavallisesti kaksi yhtä aikaa. Tuona päivänä käytössä oli kuitenkin vain yksi paikka. Vaijerilaskun jälkeen kipusin pojan kanssa takaisin torniin ja aikomuksena hypätä vapaapudotus. Keräilin itseäni hetken ja poika sitten sanoi, että voi hypätä ensin. Köysi kiinni ja sinne meni. Oli sitä kyllä hurja katsoa vierestä.
Jälleen palasin itse portille ja tuntui, että pystyn kyllä. Se tunne, että joudut itse ottamaan sen askeleen alas tyhjän päälle, oli vaikeaa. Sanoinkin, että olisi helpompaa, kun joku vain tuuppaisi selästä alas. Joka kerta olin täysin varma, että nyt. Jokin kuitenkin sai aina stoppaamaan ja niin siinä kävi 15 minuutin jälkeen, että tulin portaita alas jalat täristen, naama valkoisena.
Meidän kanssa siellä ollut henkilö oli kyllä todella rauhallinen, kärsivällinen ja tsemppaava, mikä kyllä helpotti oloa todella paljon. Iso kiitos tästä.
Ennen köysirataseikkailua jokainen käy henkilökunnan opastuksella läpi turvalaitteet ja harjoitusradan. Kun ohjaaja toteaa, että osaat varusteiden käytön, sekä toimia radoilla ohjeiden mukaan, saat siirtyä seikkailuradoille. Perheille suunnatut radat alkaa matalalta ja hiljalleen siirtyy ratojen edetessä hieman korkeammalle ja haastavammaksi.
Oli hienoa seurata miten tytöt uskalsivat haastaa itseään ja kuitenkin tunnistivat myös omat rajansa. Perheen miehet suuntasivat heti alkuun oranssille radalle ja kävivät kokeilemassa myös ninjarataa. Itse pysyttelin tyttöjen kanssa perheradalla.

Seikkailupuisto Pakka - Se on elämys, jossa jokainen löytää oman tapansa nauttia, liikkua ja ylittää itsensä. Henkilökunnalle myös täydet pisteet. Opastus oli todella selkeää, asiantuntevaa ja ystävällistä. Henkilökunta on myös koko ajan läsnä ja valmiina auttamaan. Kaikinpuolin todella huikea paikka, johon varmasti tulemme vielä uudelleen.
Tämä oli meidän ensimmäinen kerta Kalajoen Hiekkasärkillä ja täytti kyllä kaikki odotukset.
Paljon koettavaa jäi vielä seuraavillekin kerroille.♡
Lähetä kommentti