SOCIAL MEDIA

keskiviikko 12. marraskuuta 2025

Isänpäivä erämiehen jalanjäljissä



 Tänä vuonna päätimme viettää isänpäivää niin kuin meidän isäntä sen parhaiten osaa - metsässä, missä hiljaisuus puhuu ja tuuli kertoo tarinoita. Hän on erämies, ja ennen kaikkea luonnon ystävä, jolle metsä ei ole pelkkä paikka vaan ennemminkin toinen koti. Seitsemisen kansallispuisto on entuudestaan hyvin tuttu miehelleni, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun tulimme tänne koko perhe yhdessä.

Aamu alkoi tavanomaiseen tapaan isänpäiväkahveilla ja lapset pääsivät antamaan tekemänsä kortit. Aamupäivällä laitoimme tavarat kasaan ja lähdimme ajelemaan Seitsemiseen. Ilma oli raikas ja kostea. Suunnitelmissa oli tällä kertaa kiertää Saari-Soljasen luontopolku. Soljasten alue on yksi Seitsemisen kansallispuiston laajimpia luonnontilaisia suoalueita. Noin kahden kilometrin pituinen polku mutkittelee Saari-Soljasen ympärillä soilla ja metsäsaarekkeissa. Suo valtaa maaston alavat notkelmat, mutta korkeammilla kangasmailla kasvaa metsä.

Jo ensimmäisillä askelilla tunsi, miten hengitys syveni ja mieli rauhoittui. Luonto vetää pois arjesta ja palauttaa siihen mikä on oikeasti tärkeää. Riittää, että perhe on koolla, ja kiireetöntä aikaa pysähtyä nauttimaan hetkestä.

Seitsemisen maisemat on mielettömän upeat. Välillä pysähdyimme katselemaan eläinten jälkiä, kuuntelemaan hiljaisuutta, jonka rikkoi ainoastaan luonnon omat äänet. Suopursujen tuoksu oli huumaavan voimakas ja sen tunnistaa vaikka sen kukinnot ovatkin jo kadonneet.
















Lähtö- ja päätepisteen keittokatoksella paistoimme vielä makkarat ja keitimme kahvit. Nämä on hetkiä, kun aika tuntuu pysähtyvän. Seitsemisen kaltaiset paikat muistuttavat, miksi metsä on tärkeä osa meidän elämää ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Eränkävijä ei koskaan mene luontoon vain ottamaan - vaan oppimaan, kuuntelemaan ja kunnioittamaan.








maanantai 13. marraskuuta 2023

Isänpäivä


Isänpäivän aamuna katoimme pöydän lasten kanssa jo aikaisin aamulla. Tarjolle laitettiin mm. täytettyjä patonkeja, vohveleita ja tietenkin suklaamuffinseja, mitkä ovat miehen suurimpia herkkuja. Lapset olivat jälleen tehneet aivan ihania kortteja ja muistamisia. Ne ovatkin sitä parhautta, yhdessä vietetyn ajan lisäksi. Päivemmällä kävimme tyttäremme haudalla sytyttämässä kynttilän.♡







Isänpäivä on täynnä ikuista ikävää ja surua, mutta myös suurta rakkautta ja kiitollisuutta.♡
Parempaa isää en voisi lapsilleni toivoa.♡











tiistai 22. marraskuuta 2022

Isänpäivä



Isänpäivän aamuna katoimme lasten kanssa pöydän olohuoneeseen, kuten tavallisesti. Tarjolle laitoimme täytettyjä sämpylöitä, vohveleita sekä mieheni lemppareita, kuppikakkuja. Luonto ja eräily on lähellä mieheni sydäntä, joten koristelin kuppikakut mustikoin ja luonnonläheisin värein. Maljakkoon laitoimme vielä pari havunoksaa.

Lapset odottavat aina innolla, että saavat mennä herättämään isän ja antaa omat korttinsa sekä lahjansa. Lasten omatekemät ovatkin niitä parhaimpia ja rakkaimpia. Meidän isänpäivään kuuluu myös kiireetön yhdessäolo.









Isänpäivä on täynnä ikuista ikävää ja surua, mutta myös suurta rakkautta ja kiitollisuutta.♡













 

tiistai 10. marraskuuta 2020

Meidän Isänpäivä

 *Sisältää mainoslinkkejä

Viime sunnuntaina vietettiin ja juhlittiin isänpäivää. Isänpäivä meidän perheessä on päivä, jolloin mieheni käy läpi lähes koko tunneskaalan, aina ilosta, suruun ja rakkaudesta, loputtomaan ikävään. Nämä ovat päiviä, jolloin erityisesti korostuu yhden lapsen fyysinen poissaolo. Ristiriitaisia tunteita, jotka voivat vaihdella päivän mittaan hyvin laidasta laitaan.

Haluan tuoda miehelleni vahvasti esille sen, etten voisi parempaa isää lapsilleni toivoa tai parempaa miestä rinnalleni kulkemaan. Toki toivoisin, että hän tietää ja tuntisi sen jokaisena vuoden päivänä, mutta erityisesti isänpäivinä. Silloin sitä varmasti moni pohtii enemmän.

Kuinka paljon hän on antanut perheelleen ja minulle, enemmän kuin kukaan muu koskaan. Perhe tulee sinulle aina ensimmäisenä. Lapset voivat luottaa sinuun ja tukeesi. Ulkokuoresi voi olla kova, mutta lähimmillesi olet rakastava ja lempeä.


Isänpäivä alkaa aina perinteisellä aamiaiskattauksella, kahvilla ja herkuilla. Pöytään tuodaan lahjat sekä lasten tekemiä ihania kortteja isälle. Tänä vuonna emme tehneet lainkaan perinteistä kakkua vaan kuppikakkuja, mieheni toiveesta.











On aivan ihanaa seurata mieheni ja lasten reaktioita, kun kortteja luetaan ja lahjoja avataan. Jokainen odottaa innoissaan omaa vuoroaan antaa lahjansa.


Kun mietin miehelleni lahjoja, haluan aina antaa jotakin, mikä hieman poikkeaa valtavirrasta. Jotain uniikkia ja monikäyttöistä. Pari vuotta sitten jo ihailin ensimmäistä kertaa *Naskali Leather asusteita ja nyt hieman isänpäivän alla törmäsin niihin jälleen. Tiesin heti, että tässä on se lahja, *Usko -käännettävä nahkarusetti ja *Hugo -nahkataskuliina.

Usko -rusetti on käytännöllinen, sillä sen kääntöominaisuutta hyödyntämällä voit vaihtaa asusteen väriä vaikka kesken päivän. Sama idea toistuu Hugo taskuliinassa, jonka voi kääntää ja vaihtaa värin. Valitsin molempiin asusteisiin väriksi konjakki-musta. 

Nämä upeat asusteet sopivat loistavasti juhlaan, kuin myös rennompaan pukeutumiseen.
Värivaihtoehtoja on useampia, joista varmasti löytyy jokaiselle se mieluisin.






Tuotteet on käsityönä valmistettu Suomen Iittalassa. Materiaaleina tuotteissa käytetään vanhoja nyrkkeilyhanskoja sekä kierrätettyä ja ylijäämänahkaa. Materiaali on peräisin nyrkkeilyseuroilta, kirpputoreilta, kierrätyskeskuksista ja tuttujen vintiltä.


Kerron teille vielä myöhemmässä ajankohdassa lisää kyseisistä tuotteista, joten kannattaa pysyä kuulolla. Tässä myös erittäin hyvä lahjavinkki jouluun.



Jokaiseen isänpäivään kuuluu myös käynti tyttäremme haudalla, koko perheen voimin. 
Mieheni sytytti kynttilät tyttärelle ja hetken saamme olla koko perhe yhdessä.



Kiitos, että olet tässä. Olet täyttä kultaa.♡