SOCIAL MEDIA

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Meidän kuopuksesta tuli ylivelho


Tänä pitkäperjantaina tuli jälleen yksi etappi täyteen kuopuksen imetyksessä. Vanhan kansan uskomuksen mukaan, kun lasta on imetetty kolme pitkäperjantaita lapsesta tulee tietäjä eli velho. Kun lasta on imetetty neljä pitkäperjantaita lapsesta tulee ylivelho ja näin meidän kuopuksesta tuli ylivelho tänään.

En olisi koskaan voinut uskoa, että alun hankaluuksien jälkeen imetys olisi voinut jatkua näinkin kauan. Kuopus on nyt kolme vuotta ja seitsemän kuukautta, ja tähän asti olen imettänyt lapsen tahtisesti. Viimeiset kaksi viikkoa olemme jutelleet, josko olisi hyvä hetki alkaa vähitellen jättää rintamaito kokonaan pois ja olemme hyvin päässeet lapsen kanssa yhteisymmärräkseen asiasta. 

Olemme miettineet, josko tämä olisi viimeinen päivä, kun saa rintamaitoa. Olemme vähentäneet imetyskertoja entisestään ja tätä on helpottanut kuitenkin se, että saa pitää kättä rinnan päällä. Se tuntuu riittävän jo aika hyvin lohdutuksena.


Meidän imetysmatka on ollut haastava ja monta kertaa on meinannut usko loppua imetyksen suhteen. Tämä on ollut myös ensimmäinen onnistunut imetys ja aiemmat imetykset ovat loppuneet hyvin varhain. Toinen sairaudesta johtuvan lääkityksen vuoksi ja toinen kerta tietämättömyyden vuoksi, jolloin tein vääriä tulkintoja maidon riittävyydestä. Tällä kertaa tiesin paremmin. Suuri luottamus lapseen ja itseeni on tukenut imetyksen onnistumista valtavasti. Heti synnytyksen jälkeen sain tukea sairaalan henkilökunnalta ja myös Imetyksen Tuki- ryhmä facebookissa on antanut tietoa ja tukea valtavasti. Iso kiitos siis heille. Nyt olen saanut kokea tämän upean imetys taipaleen.

Viime vuonna ikuistimme velhoutumisen kuvin ja saman halusin tehdä tänäkin vuonna, kun kuopuksesta tuli ylivelho. Tämä haastava, mutta upea imetystaival alkaa olla nyt lopussaan. Toisaalta olen tätä odottanut, mutta kuitenkin nyt mieli on hiukan haikea, joskin onnellinen kuitenkin.
Imetys herättää monissa ristiriitaisia tunteita, kuten minullakin, mutta uskon sen kuuluvan asiaan.
Aina on nämä kuvat ja muistot, jotka säilyvät.

Imetyksen lopettaminen mahdollistaa itselleni taas asiat, jotka on kielletty imetyksen aikana ja nyt myös kroppa alkaa palautua hiljalleen. Hormonit tuntuu heittelevän nyt, kun imetys on vähentynyt huomattavasti kahden viimeisen viikon aikana ja toivon, että ne tasaantuisi pian. Mieli tuntuu menevän aikamoista vuoristorataa. Juuri nyt olen valtavan kiitollinen ja iloinen meidän huikean upeasta matkasta.

Onko tänään velhoutunut muita tissimaakareita?



Aurinkoista ja iloista pääsiäistä teille kaikille!




15 kommenttia :

  1. Vau kunnioitettava imetystaival ❤️ meillä ei ole yhtään velhoa, mie imetin 1v1kk ja 1v10kk saa nähdä miten käy kolmannen kanssa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra <3 Hienoja saavutuksia sinullakin on ollut. Minun aiemmat imetykset ovat loppuneet ihan ensi kuukausina. Ajattelen kuitenkin, että joka ikinen imetyskerta on hyväksi. Olen kiitollinen, että kuopuksen imetys onnistui <3

      Poista
  2. Tuo on kyllä todellinen saavutus! Meidän imetystaipaleemme katkesi valitettavan lyhyeen ja sitä kyllä tulen varmasti vielä pitkään harmittelemaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira <3 Tämä on kyllä todellinen saavutus, johon en olisi alkuun uskaltanut edes uskoa. Monia haasteita on ollut matkan varrella, mutta niistä selvisimme hienosti. Hyvä tuki on ollut tarpeen <3 Itseäni on myös hieman harmittanut aiemmat lyhyeksi jääneet imetykset.

      Poista
  3. Ihanat kuvat�� Imetin lastani 3-vuotiaaksi,tosin jo parin vuoden ajan neuvolassa paheksuttiin sitä suuresti ja kehotettiin lopettamaan. Toivottavasti sinä olet päässyt vähemmällä. Pelättiin, että hampaat kasvavat vinoon jne. En muistakaan, mitä kaikkea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Vieläkin monet kohtaavat paheksuntaa, valitettavasti. Pari kertaa olen joutunut vastakkain lääkärin kanssa imetyksen vuoksi ja olen kyllä tehnyt selväksi kantani sekä pistänyt faktat pöytään :) On se niin kummallista, että aina löytyy mielipiteitä asiasta, joka ei edes kuulu muille kuin äidille ja lapselle.

      Poista
  4. Mulla ei ole imetyksestä kokemusta, mutta se taitaa olla hyvin henkilökohtainen ja yksilöllinen juttu jokaiselle. Imettäjiä on yhtä monta kuin äitejäkin, toisilla onnistuu ja toisilla ei. Tsemppiä teidän "lopetukseen", tuntuu varmasti jännältä jonkin aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä <3 Hyvillä mielin ollaan molemmat oltu, niin äiti kuin lapsikin. On se vaan vielä niin outoa. Jokainen imetystaival on ainutlaatuinen, oli se sitten millainen tai minkäpituinen tahansa <3

      Poista
  5. Minulla ei suoraan sanottuna ole käsitystä siitä mikä on ns. "normaaliaika" (toki se voi vaihdella ihan yhtä paljon kuin muutkin "normaalin käsityksen omaavat asiat ja teema"), mutta varmasti osaatte katsoa parhaaksi milloin itsellä tuntuu hyvältä lopetella :) Tsemppiä prosessiin!

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista
  6. Meillä velhouduttiin mutta kuvat jäi aikeista huolimatta ottamatta. Onnea ylivelholle ja äidille hienosta suorituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii onnittelut myös sinne velholle sekä äidille <3 No, mutta otat kuvat näin jälkikäteen jos siltä tuntuu :)

      Poista
  7. Onnittelut saavutuksesta! :) Ja wow miten ihania kuvia ja muistoja tästä saatte <3 Minä imetin esikoista vain n. 4kk ja kuopusta 10kk. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria <3 Mielestäni joka ikinen yksittäinen imetyskertakin on tärkeä <3 Minun ensimmäiset imetykset on loppuneet todella lyhyeen.

      Poista
  8. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista