SOCIAL MEDIA

torstai 8. elokuuta 2019

Jännittävä paluu arkeen


Tänään on se jännittävä päivä. Päivä, jota jännittää yli 60 000 ensimmäisen kouluvuotensa aloittavaa lasta. Myös yksi meidän lapsista mahtuu tähän joukkoon mukaan, meidän neiti. Hän on odottanut jo kauan koulun aloitusta ja tänään se vihdoin alkaa. Lomalla olemme olleet koko kesän, kesäkuun alusta, tähän päivään saakka. Pitkän loman jälkeen odotan jo itsekin arkeen paluuta. Sitä arkipäivien rytmitystä sekä tietenkin pieniä hetkiä "omaa aikaa". Koko kesän olemme olleet koko perhe tiiviisti yhdessä 24/7, joten jokainen varmasti kaipaa pientä omaa rauhaa ja omaa tekemistä sen lisäksi. Koulujen ja päiväkotien alku tarkoittaa myös jälleen kavereiden näkemistä. 

Myös meitä kaikkia vanhempia varmasti jännittää, kuinka ekaluokan aloittava lapsi pärjää kouluun siirtymisen kanssa? Kuinka koulutaival lähtee sujumaan? Löytyykö kavereita? Onko kiusaamista? Entä pärjääkö liikenteessä?


Tänään meidän reipas koululainen oli hyvillä mielin, kuin myös me vanhemmat. Pehmeä aloitus, lyhyt koulumatka ja tuttuja kavereita eskarista näkyi heti koulun pihalla. 

Kesällä harjoittelimme ahkerasti liikenteessä kulkemista vaikka koulumatkalla ei vielä ajotietä tarvitse ylittää. Keskustelimme siitä, miten koulu eroaa esikoulusta. Hiljalleen he oppivat yhä enemmän. 

Esikoinen puolestaan aloitti tänään neljännen kouluvuoden ja hyvillä mielin hänkin lähti kouluun. Eniten taisi odottaa koulukavereiden tapaamista pitkän kesäloman jälkeen.



Katsotko että koulutieni on turvallinen vaikka sinulla on kiire.
En tiedä vielä kaikkia vaaran paikkoja,
annathan minulle aikaa opetella.
Toivon että olet lapsillesi kertonut ettei toisia kiusata saa.
Saankohan minäkin uusia ystäviä?
Sekin minua jännittää.
Anna minun olla vielä lapsi,
ymmärrä jos välillä kiukuttaa
-Maria Vakkuri- 


Muistetaan olla erityisen varovaisia liikenteessä, jotta omat- ja muiden lapset voivat kulkea turvallisesti koulutiensä.

Aurinkoista koulun alkua!





8 kommenttia :

  1. Onnea pienelle suurelle koulutien kulkemiseen! Mun pieni aloitti yläkoulun ja toinen kasiluokan. Nuoruuden askelia taas he ottavat haparoiden. -Katta /Arki(paska)ruokaa www.arkipaskaruokaa.fi

    VastaaPoista
  2. Onnea ekaluokkalaiselle ja siunausta koulutielle! 💕 Täällä starttasi tällä Mr. 8,5-veellä jo kolmosluokka tänään -hurjaa millä vauhdilla vuodet kiitävät! Ja niin elintärkeä muistutus jokaiselle, lapsilla on kiireempi elämään kuin mitä meillä muilla töihin/kouluun/muualle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Mira <3 Mukavaa ja turvallista kouluvuotta kolmosluokkalaiselle :)

      Poista
  3. Muistan vielä omasta lapsuudesta hieman katkelmia tuosta jännityksestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan hyvin hatarasti oman ensimmäisen koulupäivän :)

      Poista
  4. Mukavaa kouluvuotta sinne teille. Meillä alkoi arki porrastetusti, ensin aloitti mies, sen jälkeen, vanhempi poika ja eilen sitten nuorempi ja tänään minä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Melissa <3 Niin se arki vaan sitten alkoi meillä kaikilla. :) Mukavaa syksyä teille sinne!

      Poista