SOCIAL MEDIA

sunnuntai 11. elokuuta 2019

Koulutielle siunaaminen


Tosiaan, koulut alkoivat täällä viime torstaina ja meidän neiti aloitti ensimmäisen kouluvuotensa. Kaksi koulupäivää ennen viikonloppua oli mukavan kevyt aloitus. Ensi viikolla onkin sitten kokonainen viiden päivän kouluviikko. Tänään sunnuntaina olimme jumalanpalveluksessa, jossa samalla oli erityisesti ekan luokan aloittaneiden siunaus koulutielle.

Olimme hyvissä ajoin paikalla, joten ehdimme hieman aloitella omalla porukalla. Aiemminkin tuttu helmirukous oli jälleen lapsille mieluinen. Jokaisella erivärisellä helmellä on oma tarkoitus, jonka puolesta voi rukoilla.

Takarivin penkki oli vuorattu piirustuspaperilla, johon lapset saivat piirustella ja siinä he viihtyivät myös tovin.




Meidän kirkossa on myös lapsille pieniä puuhapussukoita, joissa on kirjoja ja leluja mikäli aika käy pitkäksi. Kirjoja ehdimme lueskella hetken aikaa ennen aloitusta.

Jumalanpalvelus alkoi keskustelulla koulun aloituksesta ja lapset saivat tietenkin osallistua keskusteluun.  Muutaman virren ja rukouksen jälkeen jokainen sai sytyttää oman tuohuksen, asettaa sen hiekalla ja rukoilla mielessään.






Kävimme jokainen myös alttarilla siunattavana. Ihan lopuksi tarjolla oli vielä kirkkokahvit ja mehut sekä hieman herkkuja.




Mukavaa ja turvallista kouluvuotta jokaiselle pienelle ja isolle koululaiselle.




14 kommenttia :

  1. Koulun aloitus on aina jännä paikka :). Tämä koulutielle siunaaminen on mun mielestä jotenkin tosi ihana tapa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulun aloitus on iso juttu ja hieman jännittäväkin. Tuo koulutielle siunaaminen on kyllä hienoa. Myös esikoisen kanssa olimme, kun aloitti aikoinaan ekan luokan <3

      Poista
  2. Koulutielle meno on jännää, lapsikin tuntee olevansa iso ja koulutie on myös matka kohti aikuisuutta :) Kiva tapa tuo :)

    https://villananna.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :) Hienosti on koulu lähtenyt alkuun ja tuttuja kavereitakin löytyy samasta koulusta <3

      Poista
  3. Onpa kiva, että tuolla tavalla siunataan koulutielle! :)

    Teillä ollut jänniä päiviä tässä.
    Kaikkea hyvää koulutielle! <3

    https://kotonajakaupungilla.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Katri. Se on kyllä hieno tapa. <3 Aikoinaan olimme myös esikoisen kanssa, kun aloitti koulun.

      Poista
  4. Koulun aloitus on pienelle ihmiselle iso asia ja jokainen reagoi siihen vähän eritavalla. Hienoa, että on pyydetty siunausta alkavalle koulutaipaleelle.💖 Meilläkin aloitti vähän isompi ekaluokkalainen, lukion ekan. Kyllä sitä ehdittiin kesän aikana jo stressata, mutta se on alkanut oikein mukavasti! 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä iso juttu ja hyvin on koulun käynti alkanut vaikka vähän jännitti. Turvallista ja mukavaa kouluvuotta myös sinne lukion ekaluokkalaiselle <3

      Poista
  5. Töissä juuri puhuttiin näistä koulutielle siunaamisista, ihana tilaisuus :)

    VastaaPoista
  6. Tää on kyllä hieno ja kaunis tapa tuleville koululaisille. Siitä se koulutie sitten alkaa.

    VastaaPoista