SOCIAL MEDIA

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Täydelliset treenihousut + ALEKOODI


Kaupallinen yhteistyö:

Millaiset on hyvät treenihousut? Lenkillä tai salilla käydessä, en ole koskaan juuri välittänyt miltä siellä näytän. On kuitenkin totta, että oikeanlaiset vaatteet tekevät treenaamisesta mukavempaa. Aiemmat housuni ovat olleet sellaisia, jotka venyvät käytössä todella paljon ja lisäksi ne on ollut aika matalalla vyötäröllä varustetut. Siitä on seurannut tietenkin se, että housuja saa koko ajan kiskoa ylöspäin ja huolehtia ettei takapuoli vilku kyykätessä. Toinen juttu mikä mietityttää, on kankaan läpikuultavuus sen venyessä.

Nyt sain uudet ja laadukkaat treenipökät vanhojen tilalle. BeautiBody treenihousujen salaisuutena on laadukkaat materiaalit ja naisellisia muotoja korostava leikkaus. Ne tuntuvat ja näyttävät hyvältä eikä treenatessa tarvitse huolehtia, sillä kankaasta ei koskaan näy läpi. Ei edes kyykätessä. Housuissa on myös korkea vyötärö.



Upeasta housuvalikoimasta valitsin kahdet samanlaiset housut, kahdessa eri värissä. Nämä ensimmäiset housut löytävät Navy Scrunch nimikkeellä. Väristä olin alkuun hieman epävarma, mutta yllätyin positiivisesti, kun vedin housut jalkaan. Tykästyin väriin todella paljon ja tässä värissä housujen malli ja yksityiskohdat tulevat upeasti esille.

Housujen malli on pakaroita korostava, jossa on takana v-leikkaus ja 8cm rypytys takasaumassa. Takana oleva rypytys korostaa hienovaraisesti naisellisia muotoja. 



Housujen kangas on 88% nylonia ja 12% spandexia, jonka ansiosta ne sopii täydellisesti vaativiin tarpeisiin. Neljään suuntaan joustava kangas takaa istuvuuden, joka lisäksi hengittää ja kuivuu nopeasti. Tukevan materiaalin ansiosta housuista ei myöskään näy läpi. 

Alla olevista kuvissa on samat housut, mutta mustassa värissä. Nämä Black Scrunch treenihousut ovat siis täysin samanlaiset malliltaan sekä ominaisuuksiltaan vain väri on eri.






Nyt kun vertaan näitä uusia housuja niihin aiempiin treenihousuihini, eron todella huomaa. Näiden uusien housujen tukeva ja neljään suuntaan joustava kangas sekä korkea vyötärö takaavat niiden hyvän istuvuuden ja mukavuuden. Ei tarvitse huolehtia, että kankaasta näkyisi läpi tai housut valahtaisivat niin, että takapuoli näkyy. Ja onhan se nyt mukavaa, että treenihousut myös näyttävät hyvältä. 

Nyt kannattaa käydä kurkkaamassa koko BeautiBody valikoima ja jos löydät sieltä jotain ihanaa, saat myös 15% alennusta koodilla MARJUT15



21 kommenttia :

  1. Mä olen tykästynyt nykyisin käyttämään treenihousuja myös työmatkoilla pyöräillessä - ja täytyy sanoa, että ne on niin mukavat päällä ettei niitä työpäiväksikään tule vaihdettua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä niitä tulee käytettyä muutoinkin kuin urheillessa. :D On ne niin mukavat päällä.

      Poista
  2. Tosi hyvännäköiset pöksyt. Tarttisin nimittäin uusia, ehkä pitää hyödyntää tämä alennus :)

    VastaaPoista
  3. Hyvännäköiset bökät tosiaan! Treenivaatteilla on kyllä merkitystä. On meinaan kanssa kokemusta mitä-lie-legginseistä ja niiden epäkäytännöllisyydestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne <3 Itsellä myös kokemusta juuri tuollaisista mitä lie- pöksyistä :D

      Poista
  4. Itselleni on tärkeää myös se, että on korkea vyötärö, muutoin vilkkuu takamus :)

    https://villananna.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista
  5. Vaikuttaa kyllä päteviltä treenihousuilta :-)

    VastaaPoista
  6. Hyvännäköiset treenihousut. Ja tykkään myös korkeasta vyötärömallista. Pitääpä tutustua valikoimiin.
    Kiitos Marjut!

    VastaaPoista
  7. Näyttää ihan käteviltä pökiltä, itse vaan epäilen että mun kokoiselle tuskin tuotteita löytyy.

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista
  8. Hyvän näköiset housut! Itsellä on treenihousut eksynyt ihan arkikäyttöönkin; töihin jne ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Juu, itsellä myös nämä eksyy päälle muutoinkin kuin urheillessa. :) On niin mukavat.

      Poista
  9. ei nyt liity kyllä housuihin, mutta sun ponnari on ihana! Toi rypytys onkin aika keksiliäs yksityiskohta noissa housuissa :D Onko se kuitenkin ihan huomaamattoman tuntuinen päällä ollessaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Petra <3 Itse en ainakaan tunne tuota rypytystä takapuolessa. :D

      Poista
  10. Mukavan näköiset housut ja varmaan mukavat päällä. Itse tykkään, että on korkea vyötärö ja muutenkin
    mukavat päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Nämä on kyllä mukavat jalassa ja tosiaan tuo korkea vyötärö on hyvä. :)

      Poista
  11. Tällaiselle nyrkkeilysaleilla varttuneelle kaverille parhaat treenihousut on edelleen shortsit, mieluiten vanhoista collareista leikatut

    VastaaPoista