SOCIAL MEDIA

maanantai 14. lokakuuta 2019

Karmiva Karnevaali. Yksi syysloman kohokohdista.


Kaupallinen yhteistyö:

Karmiva Karnevaali  on täällä taas ja yksi meidän syysloman kohokohdista. Suuntasimme sinne heti ensimmäisenä viikonloppuna, koska tätä oli odotettu jo niin kauan. Tapahtumat joihin saa pukeutua on aivan huippuja, joten tänäkin vuonna pukeuduimme asianmukaisesti. Etenkin meidän kuopus rakastaa halloweenia ja kaiken maailman kauhistuttavia mörriäisiä. Hän olikin aivan innoissaan ja tästä varmasti puhutaan vielä pitkään kotonakin.

Saavuimme paikalle iltapäivällä, suunnilleen kahden aikaan. Sisäänkäynti oli tänä vuonna Särkänniemen pääporteilta, toisin kuin edellisinä vuosina. Jolloin sisäänkäynti karnevaaliin oli ala-alueen portti, keinukarusellin vieressä.

Ensimmäisenä kävimme Planetaariossa, jossa emme ole vielä kertaakaan käyneet koko perheen kanssa. Karmiva Karnevaali rannekkeen hintaan sisältyvät planetaarion lisäksi myös pääsy akvaarioon ja näsinneulan näkötorniin.

 Lapset osallistuivat myös karkki vai kepponen kierrokseen, mikä käytiin melkein heti läpi. Kierros sisältää onginnan paholaismaisella ankkalammella sekä karkkiyllätyksiä.



Huvilaitteiden lisäksi Karmivan Karnevaalin ohjelmaan kuuluu mm. sirkustaiteilijat, Fire Ladyn upea tulishow, tanssiesityksiä ja zombiehyökkäykset. Tämän vuoden uutuutena on Creeps-kauhulabyrintti, jossa pahimmat pelkosi vaanivat kulman takana. Creeps on kielletty alle 16 vuotiailta ja on lisämaksullinen. 

Tätä en uskaltanut itse lähteä kokeilemaan. Poika olisi halunnut, mutta vielä ei ikä riitä. Olisitko sinä uskaltanut? Vai oletko kenties jo käynyt?







Karmiva Karnevaali on saanut vaikutteita eksoottisesta karnevaalikulttuurista ja iltativolitunnelmasta. Täällä pääsee kokemaan Särkänniemen tunnelmalliseen pimeään vuodenaikaan.

Huvipuisto on upeasti valaistu ja pääsee todella oikeuksiinsa illan hämärtyessä. Tunnelma on hauska ja kutkuttavan jännittävä samanaikaisesti. Alue on koristeltu ja toteutettu upeasti. Huvipuisto on jaettu jännittävyydeltään eritasoisiin alueisiin ja osa puistosta on suunnattu koko perheelle.

Tänä vuonna kuopus jaksoi valvoa taas hieman pidempään ja olimmekin lähes sulkemisaikaan saakka. Puiston valaistus ja värikkäät valot olivat kyllä todella upeat hämärässä illassa.








Fire Ladyn tulishow oli jälleen kerran todella upea ja vaikuttava. Esitys lumosi niin aikuiset kuin lapsetkin.











Kiitos Särkänniemi. Päivä Karmivassa Karnevaalissa oli mahtava.
Joko sinä olet käynyt tai oletko menossa?

Mukavaa viikkoa ja syyslomaa, sitä viettäville!





7 kommenttia :

  1. Näyttää kerrassaan mahtavalta tapahtumalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä aika huikea kokemus :) Mahtavaa päästä kokemaan huvipuisto myös näin pimeään vuodenaikaan <3

      Poista
  2. Olisihan tuo mielenkiintoistakäydä katsomassa

    VastaaPoista
  3. Hauskalta näyttää! Tuolla olisi joskus hauska käydä. Tänä vuonna ei mahtunut mitenkään meidän täyteen kalenteriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset on tykännyt ja hienosti tämä on toteutettu kyllä. Ehkä ensi vuonna tekin sitten. :)

      Poista
  4. Odotan että lapset kasvavat ja pääsemme myös osallistumaan tämän kaltaisiin tapahtumiin 😀

    VastaaPoista