SOCIAL MEDIA

torstai 18. helmikuuta 2021

9. Hääpäivän viettoa Tampereella

Kaupallinen yhteistyö:

Viime sunnuntaina, ystävänpäivänä vietimme mieheni kanssa 9. hääpäiväämme. Tai oikeastaan juhlistimme vuosipäivää koko viikonlopun. Tämä olikin meidän ensimmäinen hotelliyö, kun olimme vain kahden. Lauantaina ajelimme alle puolisen tuntia, Tampereen Solo Sokos Torni Hotellille, joka on Suomen korkein hotelli. Se sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa, aivan rautatieaseman vierellä.

Syksyllä 2014 avattu hotelli kunnioittaa Tamperetta ja tamperelaisuutta sekä kaupungin historiaa, ilmiöitä ja arvoja. Tampereen vaiherikas historia, kulttuuriperinne ja nykypäivä näkyvät monipuolisesti esimerkiksi hotellin tuote- ja palveluvalikoimassa sekä sisustuksessa. 

Tamperelaisuus on vahvasti esillä hotellin uniikeissa tekstiileissä, tapeteissa ja kerroskäytävien materiaaleissa. Kaupungin teollisesta historiasta muistuttavat hotellihuoneiden yhtenä pintamateriaalina käytetty betoni ja kylpyhuoneiden tummat kaakelipinnat.

Moderni, huimaan 88 metrin korkeuteen yltävä hotellitorni ja siihen yhdistyvät vanhat veturitallit luovat parhaat puitteet kokea Tampereen kiehtova tarina ja ilmiöt. 



Meidän huone sijaitsi 15. kerroksessa ja sieltä avautui mielettömän upeat maisemat. Sängylle oli tehty sydän ruusujen terälehdistä ja valmiiksi tarjolle oli laitettu kuohuviiniä sekä ihania herkkuja. Ohessa oli myös kortti, jossa toivotettiin hyvää hääpäivää.

Tunsimme itsemme enemmän, kuin tervetulleiksi ja puitteet romanttiseen hääpäivän viettoon olivat täydelliset.





Huoneesta löytyy ihanan muhkea ja pehmeä parivuode, sohva ja upeat huoneenkorkuiset ikkunat. Sisustus on todella uniikki ja punaiset yksityiskohdat ovat, kuin kirsikka kakun päälle. Kylpyhuone on rouhea, mutta rauhallinen ja rentouttava. Kylpyhuone on myös mukavan tilava ja sieltä löytyy amme sekä erillinen suihkusyvennys.



Varasimme mukaan itse myös ruusuja, herkkuja ja tein kotona suklaamansikoita, jotta mitään ei puuttuisi tai tarvitse enää erikseen lähteä hakemaan. Näin voisimme oikeasti keskittyä vain nauttimaan toistemme seurasta. 








Illaksi meille oli varattu pöytä hotellin ruokaravintolasta. Kävimme syömässä aulan vieressä sijaitsevassa Grill it! ravintolassa, joka on erikoistunut laadukkaisiin grilliruokiin. Keittiön aito puuhiiligrilli antaa ruokiin omintakeisen maun.

Grilli it!:ssä tarjoillaan myös hotellin tasokkaat aamiainen ja lounas. Ravintolan sisustuksessa on säilytetty alkuperäisen veturitallin elementtejä. Esimerkiksi veturitallin jykevät tiilipilarit on muurattu vuoden 1874 tiilistä, jotka kunnostettiin takaisin pilareihin.

Tunnelma ravintolassa on rento ja palvelu ystävällistä. Ruoka oli oikein maukasta ja täyttävää. Tällä kertaa nautimme jälkiruoan hotellihuoneessa.








Aamu alkoi hyvin rentoutuneena, ihanaan auringon nousuun. Kyllä kelpasi katsella näitä maisemia suoraan sängystä, ilman minkäänlaista kiirettä.


Aamiainen on todella runsas ja täyttävä. Tarjolla on tarkkaan valittuja artesaanituotteita läheltä, tuoretta kahvia ja huomioon on otettu hyvin myös erilaisia ruokavalioita.

Aamiaisella huolehditaan hygieniasta tehostetusti. Viikonloppuisin on käytössä porrastetut aamiaisajat, turvallisuuden takaamiseksi.

Jälkiruoan kokosimme yhteiselle lautaselle ja näin ystävänpäivän kunniaksi tarjolla oli myös ihania, hilein koristeltuja sydämen muotoisia suklaakakkusia.



Moro Sky Bar on rento ja tyylikäs näköalabaari Tornihotellin 25. kerroksessa.
Morosta avautuu huikeat näkymät jokaiseen ilmansuuntaan yli Pyhä-, Näsi-, ja Iidesjärven aina Hervantaan asti.

Moro Sky Barista on tullut jo itsessään nähtävyys ja sinne on aina kaikille vapaa pääsy. Moroon ja 88 metrin korkeuteen sinut kuljettaa hissi suoraan Tampereen Tornihotellin aulasta.

Kävimme vielä ennen lähtöä kohottamassa maljat viralliselle hääpäivälle.







Tampereen Torni Hotelli on täydellinen paikka viettää romanttinen viikonloppu. Ystävällinen ja asiakaslähtöinen palvelu. Upeat puitteet ja kaikki tarpeellinen löytyy samasta paikasta. 
Ikimuistoinen kokemus♡








Solo Sokos Hotel Torni Tampere kunnioittaa Tamperetta ja tamperelaisuutta sekä kaupungin historiaa, ilmiöitä ja arvoja. Tampereen vaiherikas historia, kulttuuriperinne ja nykypäivä näkyvät monipuolisesti esimerkiksi hotellin tuote- ja palveluvalikoimassa sekä sisustuksessa. Hotellin kertomaan tarinaan ovat jättäneet kädenjälkensä lukuisat tamperelaiset eri alojen osaajat. Tamperelaisuus näkyy myös rennossa ja mutkattomassa tavassa, jolla asiakkaat hotellissa kohdataa

Hotelli juhlistaa niin ikään Tampereen kykyä uudistua ja kukoistaa ajasta aikaan. Tampere on vuosisatojen saatossa kokenut monta murrosvaihetta, ja jokaisella kerralla kaupunki on noussut entistä vahvempana. Eri puolilla hotellia on nähtävillä uudistumista symboloivia Feeniks-lintuja, joista huomiota herättävin on neljä metriä korkea Feeniks-patsas hotellin vastaanoton takana. Vanhan veturitallin muuntuminen uuden ajan kohtaamispaikaksi ja veturitallin kylkeen noussut hotellitorni symboloivat myös tätä jatkuvaa muutosta ja tekevät kaupungin 

Solo Sokos Hotel Torni Tampere on täysin uudenlainen hotellielämys. Hotelli sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa rautatieaseman vierellä. Syksyllä 2014 avattu hotelli on kunnianosoitus Tampereen historialle ja kaupungin legendoille. Moderni, huimaan 88 metrin korkeuteen yltävä hotellitorni ja siihen yhdistyvät vanhat veturitallit luovat parhaat puitteet kokea Tampereen kiehtova tarina ja ilmiöt aina Manserockin ikoneista urheilun sank

8 kommenttia :

  1. Teillä on ollu kyllä todella hyvät oltavat!❣️ Kauniita kuvia!

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. <3 Juu, meillä oli kyllä niin täydelliset puitteet ja oltavat! :)

      Poista
  2. Paljon onnea pävänänne. Me vietimme myös ihan juuri hääpäivää :)

    VastaaPoista
  3. Onpa teillä ollut ihan huikean ihana hääpäivä :)
    Onnittelut ja onpa upea hotelli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä, aivan ihana paikka viettää hääpäivää.<3 Ja kiitos paljon onnitteluista.

      Poista
  4. Ihana tapa viettää hääpäivää, suuret onnittelut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon.<3 Täällä on kyllä puitteet kunnossa, upea hotelli ja palvelu.

      Poista