SOCIAL MEDIA

sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Hääpäivänä Ravintola Periscopessa


Kaupallinen yhteistyö:

Viime sunnuntaina, ystävänpäivänä oli meidän virallinen hääpäivä. Kävimme juhlistamassa meidän 
 9. hääpäivää Tampereella Ravintola Periscopessa, mikä on ehdottomasti yksi meidän suosikki ravintola. Täällä on kaikki kohdillaan, niin palvelu, maisemat, tunnelma ja ruoasta puhumattakaan. Periscope tarjoaa vahvalla ammattitaidolla ja sydämellä alusta loppuun saakka käsityönä valmistettua herkullista ruokaa sekä rentoa ja viihtyisää tunnelmaa. Tänne on ilo tulla aina uudelleen.

Näin ystävänpäivänä ravintola on koristeltu teeman mukaisesti ja tunnelmaa lisäävä valaistus, jonka värit vaihtuvat vaaleanpunaisesta, pinkkiin ja violetin sävyihin. Saavuimme paikalle, kun ulkona oli vielä valoisaa ja hiljalleen, kun ulkona alkoi hämärtää tuli tunnelmallinen valaistus entistä paremmin esille.

Ravintolan suurista, lattiasta kattoon yltävistä ikkunoista avautuu upeat näköalat kaupungin ja Pyhäjärven ylle. Illan tullen voi ihailla myös kaupungin valoja.




Alkuun meille tarjottiin maistuvat juomat. Valitsin kirpeän raikkaan, sitrushedelmäisen moctailin. Miehelle tarjoilija ehdotti listalta alkujuomaksi periscope sunset 2.0. coctailin mikä on raikas ja hedelmäinen. 

Pöytään tuotiin lisäksi lämmintä leipää ja vaahdotettua yrttivoita. Leipä oli ihanan rapeaa ja voi levittyi kevyesti leivän päälle.

Alkuruokia odotellassa ihailimme maisemia ja ravintolan viihtyisää tunnelmaa.



Mies valitsi alkuruoaksi MUSHROOM & PITA & AVOCADO eli Romescolla marinoituja sieniä, grillattua pitaleipää, avokadokreemiä ja rapeaa lehtikaalia. 

-Maku oli raikas ja koostumus sopivan pehmeä. Hieno esillepano ja sopivan kokoinen annos alkupalaksi.

10 

Oma valintani alkuruoaksi oli PICANHA & WHITE BEAN & SHIITAKE eli Black Angus Picanhaa, valkopapupyreetä, makeassa soijassa paistettuja siitakesieniä ja purjoa sekä etikoitua purjoa.

-Kaunis ja sopivan kokoinen annos alkuruoaksi. Niin monta erilaista, mutta täydellistä makua yhdessä. Todella herkullista. 




Pääruoaksi valitsin SEABASS & BOUILLABAISSA eli kokonaisena grillattua meribassia, bouillabaisse-keittoa ja rouillea.

-Meribassi tarjoiltiin kokonaisena ja keiton kanssa. Kala oli oikein maukasta ja sen maku pääsi hyvin oikeuksiinsa myös keiton kanssa. Keitto oli mausteinen, siinä maistui äyriäiset ja se tarjoiltiin rouillea kastikkeen kanssa.

Mies valitsi pääruoaksi TENDERLOIN 180G BLACK´N WHITE eli grillattua kotimaista naudan sisäfileetä, tummaa kuusenkerkkäkastiketta, piparjuuri beurre blanc-kastiketta, karamellisoitua sipulia ja hiillostettua broccolinia. 

-Arto Rastaan keittiö jaksaa aina yllätää positiivisesti. Makujen harmonia on mielestäni saavutettu myös uuden menun ruokalajeissa. Erittäin maukas ja täyttävä kokonaisuus.


Pääruokien kanssa valitsimme yhteiset lisukkeet. 

BELGIAN POTATOES & AIOLI eli rapeita savusuolalla maustettuja Belgian perunoita ja aiolia. 

-Tätä on maistettu täällä aiemminkin, ja on niin hyvää, että sitä oli pakko tilata uudelleen.

-Tähän ei koskaan kyllästy. Perunat on sopivan rapeita ja yhtälailla sopivan suolaisia.

POLENTA & PARMESAN & CORNICABRA eli tuorepolentaa, parmesania, timjamia ja Cornicabra oliiviöljyä. 

-Täydellinen lisuke kalan kanssa, niin herkullista.

-Uusia makuja maistettavana. Yllättävä maku ja sopiva annoskoko takasivat tämänkin lisukkeen toimivuuden pääruokamme kanssa. 

PERISLOVE eli kirkasta punakaalislaw-salaatti, sokerihernettä, porkkanaa, lehtipersiljaa ja grillattu sitruuna-chilijogurttia. 

-Värikäs ja raikas annos. Toi raikkautta muutoin tuhdimpaan ruoka-annokseen.

-Raikas maku joka toi myöskin annoksistamme aivan uusia puolia esille. Hyvää oli.



Jälkiruokia valitsimme kolme, jotka jaoimme yhdessä. Jälkiruoat ovat myös ollut täällä aina niin herkullisia, että niistä on ollut vaikea valita. Ainoastaan yksi jäi nyt valitsematta, koska sitä olimme jo aiemmin maistaneet ja sekin täysi kymppi.

Mies valitsi jälkiruokaviinin ja minä valitsin alkoholittoman kuohuviinin jälkiruokien seuraksi.

-Jälkiruoka viini maistui jälkiruokien kanssa. Hyvin valittu Periscopen tarjoilijalta.

PASSIONFRUIT & CREAM CHEESE & COCONUT eli passionhedelmäsorbettia, tuorejuusto pannacottaa, passionhedelmäsiirappia ja rapeaa paahdettua kookosta.

-Tuorejuusto pannacotta on ihanan täyteläinen ja sopii hyvin raikkaan passionhedelmäsorbetin kanssa yhteen. Annoksessa on myös kirpeyttä ja paahdettu kookos tuo mukavaa tekstuuria annokseen. Esillepano on myös kaunis. Todella vaikea valita, mutta tämä on ehkä suosikkini jälkiruoista.

-Herkullista.Vivahteikasta ja pehmeää.

LEMON & LIQUORICE & RASPBERRY eli sitruuna-lakritsisorbettia, sitruunavaahtoa ja -marenkia, lakritsikastiketta, tähtianiksella maustettua vadelmaa ja kirkasta vadelmalientä.

-Annos on kuin taideteos, upea esillepano. Kokonaisuus toimii erinomaisesti yhdessä. Kirpeä ja raikas sitruunavaahtoa, vadelmaa ja keveää sorbettia. Jälkimakuna voi maistaa lakritsin ja tähtianiksen. Tekstuuria tuo hyvin rapea marenki ja vadelmat. Aivan ihana jälkiruoka.

-Kokonaisuutena toimiva raikas jälkiruoka. 


MILK CHOCOLATE & MOCCA & PARSNIP eli maitosuklaaganache leivos, mokkajäätelöä, karamellisoitua palsternakkpyreetä ja kuivattua palsternakkaa.

-Täydellisempää mokkajäätelöä en ole maistunut, kuin tämä. Täyteläinen, mutta kuitenkin raikas ja mokan maku tulee upeasti esille. Tämä yhdistettynä tuhdimpaan leivokseen on täysi kymppi.
Palsternakka ja palsternakkapyree annoksessa yllättivät todella positiiviseti.

-Mokkajäätelö oli ehdottomasti minun suosikki. Tämän jälkiruokalautasen tulen muistamaan vielä pitkään. Erinomaista!



Jälkiruokien jälkeen siirryimme ravintolan toiseen kerrokseen, Lounge baariin nauttimaan vielä moctailit.




Suuri kiitos keittiölle herkullisista ruuista sekä muulle henkilökunnalle ystävällisestä ja ammattitaitoisesta palvelusta.♡

 Ehdottomasti kannattaa tutustua Ravintola Periscopeen ja kokea se itse.

8 kommenttia :

  1. Ruoka näyttää super herkulliselle kyllä :) Pitää laittaa korvan taa tää paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasta kannattaa käydä jos Tampereen suunnille tulee. Suosittelen vahvasti. <3 Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle! :)

      Poista
  2. WAU mikä ravintola ja te näytätte kuin jostain Hollywood-elokuvasta - ihanat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana. <3 Tämä ravintola on kyllä kaukinpuolin upea!

      Poista
  3. Paljon onnea! Ihanan paikan valitsitte juhlapäivänänne. Ja nuo ruuat <3
    Olette tyylikäs pari!

    VastaaPoista
  4. Näyttää todella herkulliselta. Itse en ole hetkeen ravintolassa ruokaillutkaan :D

    VastaaPoista