SOCIAL MEDIA

tiistai 6. heinäkuuta 2021

Vapaudu arjen kahleista, Turussa



Kaupallinen yhteistyö: Hotel Kakola

Viime viikolla matkasimme perheen kanssa Turkuun, jossa yövyimme Hotel Kakola :ssa, ainutlaatuisessa ja historiallisesti arvokkaassa vankilamiljöössä. Kakolanmäki on Turun keskusta-alueella sijaitseva mäki, joka on yksi Turun seitsemästä kukkulasta. Mäellä toimi vuoteen 2007 Turun vankilan keskusvankila, minkä jälkeen rakennukset olivat tyhjillään yli seitsemän vuoden ajan.

Kakolanrinteessä olevaan lääninvankilaan avattiin ainutlaatuinen hotelli syksyllä 2020, johon tuli n.150 huonetta, Ravintola Ruben, Viinitupa Hilarius, Kesäterassi Riviera sekä laajat kokous- ja juhlatilat.  Vankilan kirkko ja eristyssellit säilytettiin alkuperäisessä asussaan. 

Hotellin yhteyteen on rakenteilla myös spa-maailma sekä hyvinvointikeskus.




Meille oli varattu Family-huone, jossa parivuoteen lisäksi oli kerrossänky kaltereilla. Tämä kalterisänky olikin todella mieluisa lapsille ja niissä jaksettiin leikkiä ennen nukkumista. Huone oli viihtyisä ja sisustettu ylellisesti, mutta teemaan sopivaksi.

Tervetuliaislahjana meitä odotti kuohuviini ja herkkuja. Viini saatiin vaihdettua vielä alkoholittomaksi, niin sain minäkin nautiskella juomasta.












Kakolan historia alkaa vuonna 1845 käynnistyneillä päärakennuksen rakennustöillä, jotka valmistuivat kesällä 1853. Kakolan päärakennus rakennettiin Kakolanmäen alueelta louhitulla graniitilla, jota työvoimana käytetyt Turun linnan vankilan vangit katsuivat kakoliitiksi.

Hakkuutyön synnyttämään louhokseen muodostui lampi, joka toimi vankien virkistyspaikkana. Kakolan Rivieraksi ristitty louhos oli vangeille todellinen keidas: vehreällä alueella oli mm. uimapaikka ja jalkapallokenttä.

Kakola oli aikoinaan Suomen suurin ja vaarallisin vankila.



Funikulaari on Suomen ensimmäinen ulkona kulkeva kaupunkivinohissi. Funikulaari tarjoaa esteettömän kulun Kakolanmäelle, jonne ei tule muuta joukkoliikennettä. Radan pituus on 130 metriä ja korkeuseroa ala- ja yläaseman välillä on 30 metriä. Matka yhteen suuntaan on noin yksi minuutti ja kyytiin pääsee molemmilta asemilta.

Funikulaari kulkee Linnankadun ja Graniittilinnankadun väliä osoitteessa Linnankatu 55b. Matkustaminen on maksutonta.



Hyvin nukutun yön jälkeen, menimme aamupalalle. Hotel Kakolan aamiainen oli herkullinen ja runsas. Näillä eväillä on hyvä startata uusi päivä.


Hotel Kakola on todella sisustettu tyylillä ja kaikkialla näkyi tarkkaan mietittyjä, teemaan sopivia yksityiskohtia. Aamiaisen jälkeen pääsimme vielä kierrokselle hotelliin ja saimme nähdä mm. upean kirkon ja eristyssellin.



Virallisesti kirkoksi vihityssä tilassa on oma alttari ja saarnatuoli. Tilat soveltuvat erilaisiin juhliin koko elämänkaaren ajalta. Kirkossa voit järjestää esim. vihkimisen, ristiäiset tai muistotilaisuuden.



Jos haluaa päästä tunnelmaan perinpohjaisemmin voi majoitukseksi valita sellihuoneen, joita on rakennettu entisiin lääninvankilan eristysselleihin. Sellihuoneessa on kerrossänky, vesipiste ja wc. Suihku pitää tietenkin jakaa muiden eristyssellien asiakkaiden kanssa. Huoneessa on tv:n sijasta radio.

Sellihuoneet ovat olleet hyvin suosittuja.



Jos haluaa kuulla parhaimmat tarinat Kakolasta, kannattaa ostaa lippu kierrokselle. Kierroksella kierretään ensin ulkona tutustumassa entisiin vankilarakennuksiin ja nähdään jännittävimmät pakopaikat kautta aikojen. Sen jälkeen siirrytään Kakolan entiseen kirkkoon eli Kakolan Saliin, jossa katsotaan kuvaesitys sellitiloista ja kuullaan tarinoita Kakolan kundien värikkäästä arjesta. Kierroksen kesto on n. 2 tuntia. Tätä kierrosta ei suositella alle 12 vuotiaille.

Koko perheen Kakola-kävely on suunnattu alle 12 vuotiaille ja sen kesto on n. 1 tunti, mikä ollaan ulkona.




Graniittilinnan ulkopuolella on Kakolan myymälä, josta löytyy vankien ja lähituottajien valmistamia tuotteita. Sieltä löytyy myös tämä kirja, Kakola-vankilan tarina, jota myydään myös hotellin vastaanotossa. Suosittelen vahvasti, mikäli Kakolan historia kiinnostaa. Tarinoita löytyy tästä kohteesta ja paljon. 


Kakolanmäen palveluihin kuuluu myös ravintola Kakolanruusu, olutpanimo Brewing Company, kahvipaahtimo Frukt Coffee Roaster ja leipomo Bageri Å.


.

Seuraavaksi meillä oli suuntana Aboa Vetus & Ars Nova, joka on arkeologian ja nykytaiteen museo, mikä sijaitsee keskellä Turkua. Suomen ainoa arkeologinen museo kutsuu maan alta esiin kaivettuun vanhaan Turkuun.

Aboa Vetus on maan alta löydetty kaupunginosa, jossa on eletty vuosisatojen ajan ennen Turun paloa. Suomen ainoa arkeologinen museo syntyi laajojen kaupunkiarkeologisten kaivausten tuloksena 1990-luvulla.



Täällä voit tutustua keskiaikaisten kivitalojen raunioihin ja kulkea vanhaa Luostarin jokikatua pitkin. Arkeologien esiin kaivamat kellarit on konservoitu paikalleen sellaisina kuin ne löydettiin. Satojen vuosien takaa säilyneet rakenteet ja arkeologiset löydöt sisältävät paljon tietoa alueen menneisyydestä ja paikalla eläneistä ihmisistä.


Keskiajalla 1200-1500 luvuilla, alueen komeissa kivitaloissa asui kauppiaita. Tuolloin Ruotsin toiseksi suurin kaupunki oli merkittävä kaupankäynnin, kirkollisen elämän ja hallinnon keskus. Monet esinelöydöt, kuten hopeakoristeiset veitset tai kultasormukset, kertovat asukkaiden vauraudesta.





Vuonna 1928 Hans Von Retting rakennutti tontille näyttävän Villa Von Rettingin yksityiskodiksi perheelleen. Viimeisetkin keskiaikaiset kellarit haudattiin tuolloin maan alle.

Vuonna 1995 avattu Aboa Veturs & Ars Nova muutti Rettingin palatsin ja koko tontin elämän. Vuosina 1994-1995 tehdyt arkeologiset kaivaukset paljastivat maahan kätketyn nenneisyyden museokävijöiden nähtäväksi. Rakennusta ympäröivä muuri avattiin Itäiselle Rantakadulla ja näin yksityisestä tuli julkinen ja kodista museo.



Sydän auki taiteelle. Niemistö kokoelma Turussa -näyttely.
Näyttely esittelee teoksia merkittävästä suomalaisesta nykytaiteen kokoelmasta. Niemistö-kokoelma on yksityinen ja edelleen karttuva nykytaiteen kokoelma.

Jatkuvasti karttuvassa talletuskokoelmassa on tällä hetkellä lähes 600 taideteosta. Kokoelman painopiste on suomalaisessa kuvataiteessa ja sen erityispiirteenä on veistotaiteen vahva edustus.

Sydän auki taiteelle -näyttely esittelee 74 teosta Niemistö-kokoelmasta, joista suurin osa on 2000-luvulta. Näyttelyssä nähdään teoksia 30 taiteilijalta.











Kuvassa tytöt katselevat edellispäivänä kaivauksilta löydettyä liitupiippua ja ihmisen hammasta, jossa oli liitupiipun mentävä lovi.

Museon aulan kautta käy kulku museon sisäpihalle, jossa pääset tutustumaan arkeologisiin kaivauksiin. Kaivausten yhtenä tavoitteena on tuoda historia näkyväksi keskelle arkipäivää ja kaupunkitilaa, jolloin kuka tahansa voi pistäytyä kaivausalueella.

Tutkimusalue on keskellä vanhinta Turkua. Kaivauksissa on löydetty kaupungissa asuneiden ihmisten jättämiä jälkiä 1300-luvulta 1800-luvulle. Alueella on kahden kivitalon rauniot, joista ainakin toinen on rakennettu jo keskiajalla. Kaikki tontin rakennukset tuhoutuivat Turun palossa vuonna 1827.

Tontin asukkaista on kirjallista tietoa 1600-luvulta lähtien ja vuosisatojen mittaan paikalla on ehtinyt toimia mm. krouvi ja Turun akatemian kirjapaino.Yleisökaivauksilla kaivaudutaan Turun palon aikaiseen tuhokerrokseen, josta on mahdollista löytää paloa edeltäneestä elämästä kertovia esinelöytöjä.

Kaivausten aikana on tarkoitus paljastaa tontin 1700-luvun pihakivetys ja tutkia palossa tuhoutuneen liiterin paikkaa.



Kaivauksiin voi tulla tutustumaan aina arkeologien paikalla ollessa. Kesä-heinäkuussa järjestetään kaivauksella arkeologin vastaanotto aina keskiviikkoisen klo: 12-14. Tällöin sinne on varattu paikan päälle uusimpia kaivauslöytöjä. Tapahtuma on maksuton.

Yllä olevassa kuvassa on muutamia löytöjä meidän vierailu päivältä, mm. hampaita ja lasia.


Kiitos Aboa Vetus & Ars Nova. Tänne on ehdottomasti tultava uudelleen seuraamaan kaivauksia.


Museo kierroksen jälkeen menimme lounaalle Ravintola Nooaan, johon meille oli varattu pöytä. Ravintola sijaitsee Aurajoen varrella, joten maisemat ravintolasta oli mitä parhaimmat. Aurinkoisella ilmalla voi ihailla jokirannan upeita maisemia myös 6,5 metrin korkeudessa olevalta kattoterassilta, jossa on paikat n.100 ihmiselle.

Ravintola on tyylikäs ja skandinaavinen. Ravintolassa on avokeittiö, mikä onkin ravintolasalin keskipiste, jonka ääreen pääsee myös ruokailemaan. Ruoissa maistuu laadukkaat ja tuoreet raaka-aineet.


Valitsimme molemmat mieheni kanssa lounaaksi:
Metsästäjän leike ja sokeroitua puolukkaa, sienimuhennosta ja maalaislohkoperunoita.
Annos on todella reilun kokoinen, josta ei varmasti jää nälkä. Annos oli maultaan hyvä, jossa maistui selkeät ja puhtaat maut. 


Esikoinen valitsi lounaaksi viikon kala-annoksen. Paahdettua merilohta ja kevätsipuli-hollandaisea, tillivoiperunaa ja pikkelöityä porkkanaa. Annos oli todella pojan mieleen. Kaikki annoksessa oli kohdallaan ja etenkin tuore merilohi oli innokkaan kalamiehen mieleen.


Tytöt valitsivat Nooa Aioli Burgerit. Dry Aged pihvi kotimaisesta rotukarjasta, cheddarjuustoa, aiolia, tomaattia, suolakurkkua ja maalaisranskalaisia. Lasten annoksista saa halutessaan jättää pois mm. suolakurkun ja sipulin. Ruoka maistui hyvin molemmille tytöille.



Jälkiruoaksi ihanaa, suussa sulavaa kookos-passion jäätelöä. Annos myös tarjoiltiin kauniisti.

Kiitos vielä Ravintola Nooa hyvästä ja täyttävästä lounaasta sekä hyvästä ja lapset huomioivasta palvelusta.


Lainaa Låna.
Låna on uudenlainen tapa kokea kaupunki, näe Turku omalla piknik-veneellä Aurajoesta käsin. Låna-veneet ovat vankkarakenteisia ja ne on suunniteltu niin, että voit ottaa mukaan 2-8 hengen porukan ja myös lemmikit ovat tervetulleita veneretkelle. Liivit saa lainattua venevuokran yhteydessä.

Låna veneellä näet kaupunkia ympäristöystävällisellä tavalla, sillä Låna veneet toimivat sähkömoottoreilla ja niiden käyttö on täysin päästötöntä. Veneissä voit myös kuunnella omaa musiikkia helposti, Bluetooth-yhteyden avulla.





Voit helposti myös ostaa eväät mukaan veneretkelle Låna Bar & Cafe:sta, mm. täytettyjä leipiä, muffinsseja ja juomaa.





Låna-veneellä aika kului leppoisasti, kaupunkia ihastellen ja eväitä syöden. Tämä oli kiva kokemus koko perheelle. Palvelu oli myös erittäin hyvää ja ystävällistä. Kiitos!

Vielä viimeisimpänä kävimme kupittaan seikkailupuistossa. Puisto tarjoaa mahdollisuuksia, joita ei tavallisesta leikkipuistosta löydä. Suihkusieni ja kahluuallas, puiston halki kiemurteleva puro ja liikennekaupunki ovat elementtejä, jotka tekevät Seikkailupuistosta ainutlaatuisen perhekohteen.

Täällä viihdyttiin hyvän aikaa, ennen kuin oli aika lähteä kohti kotia.






Tämä reissu oli kyllä huikea.
Kiitos Turku ja Hotel Kakola ainutlaatuisesta elämyksestä, tämä reissu tullaan muistamaan.

 













4 kommenttia :

  1. Kakolassa haluaisin yöpyä. Olen siellä ollut viimeksi silloin, kun se toimi vielä vankilana.

    VastaaPoista
  2. Ai te kävitte katsomassa, millainen on kotikaupunkini ��

    Vanhassa pääkaupungissa on oma hohtonsa. Ars Nova on Turun Linnan lisäksi yksi lempipaikoistani.

    VastaaPoista
  3. Turku on ihana kesäkaupunki! Sellainen, missä lähes joka kesä tulee vierailtua :)

    VastaaPoista
  4. Itsehän en ole koskaan Turussa edes käynyt! o.O

    VastaaPoista