SOCIAL MEDIA

keskiviikko 20. huhtikuuta 2022

Pääsiäinen


Blogi on täyttynyt paljolti postauksista liittyen meidän vihkivalojen uusimiseen, niin ajattelin tähän väliin laittaa postauksen meidän pääsiäisestä. Meidän pääsiäisen perinteisiin kuuluu mm. suklaamunien etsimistä, vitsojen koristelu ja virpominen, hyvä ruoka ja kakun leipominen. Useampana vuotena olemme leiponeet pesäkakun, jossa on koristeena suklaasta tehty "risupesä" munineen. Tänä vuonna teimme hieman erilaisemman kakun ja koristelun. Halusimme jotain raikasta vastapainoksi överi makealle suklaalle ja päädyimmekin leipomaan sitruunarahkakakun.




Rahkakakkuja on tullut tehtyä useita ja eri makuisia. Se onkin kiva ja helppo, kun kaupasta löytyy valmiiksi maustettuja rahkoja. Sekaan voi laittaa esimerkiksi myös marjoja tai hedelmää. Harvemmin itse laitan mitään, mutta nyt halusin kuitenkin korostaa keltaista väriä kakussa. Rahka oli sen verran väritöntä, että lisäsin siihen keltaista elintarvikeväriä. 



Maalaaminen on mukavaa ja rauhoittavaa ajanvietettä itselleni kuin myös lapsille. Usein maalaammekin yhdessä ja nyt pääsiäisen aikaan maalasimme akvarelleilla muutamia kananmunia. Itselläni syttyi taas kipinä maalaamiseen ja halu opetella joitakin uusia tekniikoita. 


Tänä vuonna virpominen oli jo hieman tavanomaisempaa kuin edellisinä vuosina, jolloin suosittiin pääsääntöisesti vain etävirpomista. Edelleen etävirpomistakin oli, mutta oville uskaltauduttiin jo myös pimpottelemaan kelloa. 


Ennen pääsiäistä järjestimme Ylöjärven Seurakunnan kanssa pääsiäisteemaisen hyväntekeväisyysvalokuvauksen, jonka tuotto lahjoitettiin kokonaisuudessaan Ukrainan sodasta kärsivien hyväksi. Kiitos vielä kaikille, jotka olitte mukana tekemässä hyvää.♡ 




Millainen sinun pääsiäinen oli? 
Kuuluiko siihen vanhoja perinteitä tai jotain ihan uudenlaisia?








4 kommenttia :

  1. Ihana pääsiäinen ja suloiset pääsiäispuput! Noin kaunista kakkua ei raaski syödäkään:)

    VastaaPoista
  2. Ihanat herkut teillä oli!

    Meidän pääsiäinen meni siihen, että opetin tytöille pääsiäismunien värjäämistä. Mukavasti vierähti muutama tunti. Tuotuoksistamme tein blogiini myös koosteen: https://viaperasperaadastra.com/2022/04/15/paasiainen-2022/ Näille tytöille se oli ensimmäistä kertaa.

    VastaaPoista
  3. Vitsit miten herkullisen näköinen kakku. Meillä pääsiäinen meni rauhallisesti minun toipuessa. Ei siis tehty mitään perinteisiin asioihin liittyvää.

    VastaaPoista
  4. Teillä on ollut todella pääsiäisen näköinen pääsiäinen =) Ja tuo kakku! Toivottavasti oli myös kauniin ulkonäkönsä makuinen.

    VastaaPoista