Kurkkua kuristaa. Ahdistaa. Mietin olenko liian väsynyt tai ehkä kasannut liikaa töitä itselleni. Muutaman päivän jälkeen, tuo kuristava tunne kurkussa alkaa todella uuvuttaa. Välillä pystyn sen sivuuttamaan hetkellisesti, mutta nyt se on kestänyt jo yli kolme viikkoa. Olen tietoinen, että oloani ei helpota se, että yritän sivuuttaa ahdistustani. Kun fyysinen oireilu alkaa, se on mennyt jo liian pitkälle.
Hetki menikin kunnes ymmärsin yhdistää sen näihin vuosipäiviin. Toisaalta uskon, että tiesin sen koko ajan, mutta en pystynyt sitä kohdata. Mieli yrittää laittaa vastaan. Kirjoittaminen on ollut yksi tavoistani käsitellä surua ja vaikeita tunteita. Ehkä se on sama asia tavallaan kuin puhuminenkin, mutta kirjoittaessa ajatukset menevät ehkä hieman syvemmälle. On myös tärkeää saada jakaa omia kokemuksia, koska tiedän, että vertaisten tuki on monelle suuri voimavara.
Eilen tuli kuluneeksi kahdeksan vuotta tyttäremme kuolemasta. Traumat nousevat voimakkaina takaumina kehossa ja mielessä. Tuntuu kuin tukehtuisin pian tähän kuristuksen tunteeseen. Olen monta päivää yrittänyt pidätellä kyyneleitä, jotka nousevat silmiini, aikaa ja paikkaa katsomatta. Se ei johdu siitä ettenkö voisi itkeä muiden nähden. Ennemminkin siitä, että olen pelännyt kohdata jälleen elämäni rankimpia vuosipäiviä. Se sattuu aivan liikaa.
Suru ja ikävä kulkevat rinnalla lopun elämää. Eikä auta "päästä irti", koska se ei ole mahdollista. Suru on paljon enemmän kuin surullisuuden tunne. Sen viereen mahtuu monenlaisia tunteita laidasta laitaan. Suru ei myöskään ole pelkästään mielentila. Suru tuntuu myös fyysisesti ympäri kehoa. Sen kokonaisvaltaisuutta voi olla vaikea edes ymmärtää. Suru on hyvin monimuotoista. Se tulee ja menee, miten haluaa. Se on iso osa meidän elämäntarinaa. Se on tullut osaksi meidän arkea.
Tänään tyttäremme täyttäisi kahdeksan vuotta. Aika tuntuu pitkältä, mutta kuitenkin lyhyeltä. Monesti olen miettinyt millainen hän olisi? Kuvitellut miltä hän näyttäisi. Millaista olisi olla neljän eläväisen lapsen äiti. Kuinka paljon olen menettänyt vuosien aikana yhteisiä hetkiä, mitä meille ei koskaan annettu? Vastauksia näihin en ehkä tule koskaan saamaankaan.
Tänään toivotamme hyvää syntymäpäivää taivaan kotiin. Usko jälleennäkemisestä kannattelee tässäkin päivässä.
Hyvää Syntymäpäivää rakas Lumi-Lilja♡
Suru muuttaa muotoaan, mutta ei koskaan merkitystään.
FB Art LilyKristin I M.Hartikainen
Lähetä kommentti