SOCIAL MEDIA

tiistai 5. heinäkuuta 2022

Turussa pariskuntalomalla

 


Kaupallinen yhteistyö: Original Sokos Hotel KupittaaBistro ElliRoster TurkuTurun yliopiston kasvitieteellinen puutarha

Reilu pari viikkoa sitten lähdimme mieheni kanssa kahdestaan minilomalle Turkuun. Tämä olikin meidän ensimmäinen kerta, kun olemme kaksi yötä kahdestaan ja vielä lähikuntia kauempana. Turku on yksi meidän suosikki kaupungeista ja sinne lähdimme tälläkin kertaa. Majoituimme kahdeksi yöksi Original Sokos Hotel Kupittaalle.

Original Sokos Hotel Kupittaa avattiin kesällä 2020. Turun Kupittaan ensimmäisessä hotellissa on sijainti ja asenne kohdillaan. Hotel Kupittaa on aidosti turkulainen, ajassa elävä ja toimiva kokonaisuus, jonka ilmapiiri on rento ja raikas. Rautatieasemalta on suora yhteys hotelliin ja autolla pääsee pääteiltä suoraan parkkihalliin. Original Sokos Hotel Kupittaa on alueensa uusi, kutsuva ja viihtyisä kohtaamispaikka, missä voi yöpyä, tulla työskentelemään, saunomaan ja viettää vapaa-aikaa. Voit nauttia runsaasta aamiaisesta lounaaseen ja aina iltaan saakka saman katon alla Bistro Ellissä.

Turun ydinkeskustaan pääsee hujauksessa kävellen, Fölläri kaupunkipyörällä tai bussilla suoraan hotellin edestä. Vastuullisuus on myös tärkeää Original Sokos Hotel Kupittaalle ja heiltä löytyykin STF-merkki, Greenkey-tunnus sekä Allergia-, iho- ja astmaliiton tunnus.

Meille oli varattu Standard King -huone, missä on mm. muhkea 180cm leveä parivuode ja ihanan pehmeät lakanat, kaksi erikokoista tyynyä, pimennysverhot ja suihku. Vaalea huone aamuauringon puolella on kontrastoitu leikkisästi, mutta tyylikkäästi pirteällä oranssilla. Huone on valoisa ja raikas, mutta pimennysverhot takaavat hyvät yöunet.






Huoneessa meitä odotti ihana tervetuliaistoivotus. Mahtava aloitus yhteiselle lomalle.

Kupittaan alueella on pitkä historia. Perimätiedon mukaan Piispa Henrik kastoi ensimmäiset pakanalliset suomalaiset kristinuskoon Kupittaan lähteellä ensimmäisen ristiretken aikana vuonna 1155. Kupittaalla vietettiin mm. turnajaisia ja keskikesän juhlia 1550-ja 1560 luvuilla. 1680-luvun alkupuolella Kupittaan lähdettä ryhdyttiin käyttämään terveyslähteenä ja 1700-luvulla alueen kylpylätoiminnan suosio kasvoi. Kupittaan puistoalue perustettiin kylpylän yhteyteen vuonna 1820 kylpylävieraiden kävelypuistoksi. Puiston laajennustöihin ryhdyttiin 1890-luvulla, joiden yhteydessä sinne rakennettiin urheilukenttä ja pienten lasten leikkikenttä sekä istutettiin puita ja pensaita. 1910 Kupittaalle valmistuivat mm. pelikenttä, lintulammikot ja uimala. 110 vuotta myöhemmin alue sai vihdoin ensimmäisen hotellinsa, Original Sokos Hotel Kupittaan.


Hotellissa on 196 tyylikkäästi ja persoonallisesti sisustettua huonetta, joista puolet on pääväriltään tummia, puolet valkeita. Tehosteväreinä valkeissa huoneissa on käytetty oranssia ja tummissa turkoosia. Hotellin sisustuksen on suunnitellut sisustusarkitehdit Gullsten & Inkinen OY ja Bistro Ellin sekä aulatilojen suunnittelusta vastasi Kudos Dsign Oy. Bistro Elli valmistaa herkullisia bistroannoksia modernilla twistillä ja tarjoaa parhaita, paikallisia oluita ja talon viinejä sekä kattaa hotelliaamiaisen.



Hotellin yhdeksännen kerroksen Kuppis Rooftop Bar avaa huikeat näkymät Turun ylle. Baarin terassi on auki sään salliessa ja intiimi sisätila ympäri vuoden. Samasta kerroksesta löytyy hotellin saunat ja kuntosali.




Alkuillasta meille oli varattu pöytä Turun Roster ravintolasta. Roster sijaitsee Turun tuomiokirkon kupeessa, vuonna 1832 rakennetussa Maaherran Makasiinissa. Ravintolasta löytyy 80 asiakaspaikkaa, pieni coctail lounge, avokeittiö, looseja, kaksi kerrosta ja kesäisin aurinkoinen terassi.



Rosterin ruoka tehdään parhaista ja vastuullisista raaka-aineista kansainvälisellä twistillä. Roster ei sitoudu yhteen tyyliin tai maahan vaan yhdistelee rohkeasti vaikutteita maailmalta. Ravintola haluaa tarjota isoja makuja ja elämyksiä lautaselle, kuitenkin ilman turhia muodollisuuksia. Listalta löytyy aina vaihtoehdot niin kasvi-, kala- kuin liharuokien ystäville. Laktoosittomat, gluteenittomat tai muut ruokavaliot eivät ole myöskään haaste, kaikki onnistuu.

Rosterissa juomien tehtävänä on kruunata illallinen. Se tarkoittaa ruokiin sopivia viinejä maailman eri kolkista, coctaileja ja oluita, joista löytyy niin makua kuin tarinoitakin.

Rosterin sisustuksessa yhdistyy vintage tunnelma ja modernia muotoilua, talon perinteitä kunnioittaen Aleksi Hautamäen suunnittelemana. 


Meidät otettiin lämpimästi vastaan ja ohjattiin pöytään. Huomioni kiinnittyi heti upean erilaiseen sisustukseen ja sen yksityiskohtiin. Ravintola on tyylikäs, mutta tunnelma kuitenkin mukavan rento. Palvelussa näkyi myös rentous ja aitous, mutta samaan aikaan asiakaslähtöisyys, ystävällisyys sekä hyvä tietotaito.
 
Meille tarjoiltiin neljän ruokalajin illallinen, Kape Fix menu. Se on läpileikkaus Rosterin ruokafilosofiaan ja keittiön suunnittelema, mikä tarjoillaan vain koko pöytäseurueelle.
Kape fix -menun rinnalle koottu Viinipaketti todella kruunaa ruoan. Ennalta tiedustelin tähän myös alkoholitonta vaihtoehtoa ja sain menulle täydellisesti ja huolella kootun alkoholittoman viinipaketin. Iso kiitos siitä.


Alkuruokia odotellessa tarjoiltiin rapeaa ja herkullista leipää, joka tuotiin pöytään paperipussissa suolaisen voin kera.


 Alkuruoaksi Härkätartaria, marinoitua osterivinokasta ja rapeaa mustajuurta.

- Näyttävä ja kaunis esillelaitto. Tavallisesti en ole pitänyt raa`asta lihasta. Tämä annos oli kuitenkin poikkeus ja todella hyvää. Tässä yhdistyvät maut tukevat hienosti toisiaan eikä sieltä nouse yhtä makua joka tulisi ylitse muiden vaan kaikki erottui edukseen. Upeita makuja ja tekstuuria.

-Yksi parhaimmista tartar annoksista, mitä olen saanut nauttia. Tässä loksahtivat kaikki palaset maukkaasti kohdalleen.



Väliruokana meille tarjoiltiin Lohiballotine, korvasienimuhennosta, punajuurta ja broccolinia.

-Todella herkullinen annos ja juuri sopivan kokoinen. Lohiballotine oli todella hyvää ja yhdessä korvasienimuhennoksen kanssa vieläkin parempaa. Punajuuri toi hyvää vastapainoa. Tykkäsin tästä erittäin paljon.

-Täyteläinen korvasienimuhennos ja raikkaat lisukkeet yhdessä lohen kanssa oli loistava yhdistelmä makuja, mausteita ja tekstuuria. Erinomaisen maukasta.



Pääruokana tarjoiltiin Iberico porsaan sisäfileetä, haudutettua porsaan poskea, porkkana-sesamipyreetä, kesäkaalia ja Madeira-kastiketta.

- Kaunis esillelaitto. Iberico porsaan sisäfilee oli todella herkullista ja mehukasta. Porsaan poski oli myös todella hyvää ja mureaa. Erityisesti ihastuin lisäksi porkkana-sesamipyreeseen. Todella hyvä kokonaisuus.

-Yhdyn edellä olevaan kommenttiin. Lisäyksenä mainittakoon, että tämän lautasen makumaailma oli lähempänä taivaallista.


Jälkiruokana Yuzu-Posset, vadelmamarinoitua persikkaa, persikkasorbettia ja vadelmamarenkia.

- Ehdottomasti yksi parhaimmista jälkiruoista mitä olen koskaan syönyt. Annos on kuin taideteos, todella kaunis. Ihanan raikkaat ja hieman kirpeätkin maut yhdessä pehmeiden rakenteiden kanssa oli aivan täydellistä. Mahtava päätös illalliselle.

-Tämä jälkiruoka oli juuri sopiva päätös illalle. Tuli hyvä fiilis raikkaista ja tottumuksiini nähden uusista ja erilaisista mauista. Kiitos kokeille mestarillisen taidokkaasta 4 ruokalajin illallisesta. Tämä oli täydellinen matka makujen maailmaan.

Illallinen oli todella hieno kokemus ja makuelämys. Paljon erilaisia makuja ja ruokia, joita muutoin ei tulisi ehkä maistettua, joten todella suosittelen valitsemaan Kape Fix menun. Viinipaketti oli erinomainen ja todella kruunasi jokaisen ruoka-annoksen.

Kiitos Roster!



Seuraavana päivänä lähdimme runsaan ja herkullisen aamupalan jälkeen ajamaan Ruissaloon, kasvitieteelliseen puutarhaan. Sattumalta samana päivänä siellä oli myös tavattavissa Kaijuli ry:n edustajat ja heidän upeat linnut.

Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha on auki vuoden ympäri. Yli 5000 taksonia (lajia, lajiketta.) käsittävä kokoelma on elävä näyteikkuna maapallon kasvimaailman monimuotoisuuteen. Puutarhan kokoelmissa on kasveja maapallon eri ilmastovyöhykkeiltä, aina sademetsistä aavikoille.








Välimeren Kasvitieteellisen puutarhan kuudessa kasvihuoneessa on noin 2000 kasvilajia ja lajiketta. Kasvihuoneissa tapaa eksoottisten erikoisuuksien lisäksi monia asuinhuoneista ja etelänmatkoilta tuttuja koriste- ja hyötykasveja.

Uuden maailman tropiikissa voi ihailla öisin kukkivan jättilumpeen valtavia lehtiä, jotka ovat halkaisijaltaan yli metrin. Samassa huoneessa lentelee vapaana värikkäitä neitokakaduja ja undulaatteja. Altaan reunalta voi seurata suuria koikarppeja ja pienempiä kaloja, kuten lehtikaloja ja platyja.





Tässä yksi näistä upeista vierailevista linnuista. Oli mielettömän hieno kokemus saada linnun luottamus ja kuinka se uskaltautui siirtymään omistajansa käsivarrelta myös minun käsivarrelle.







Puutarhan ulkoalue on kooltaan noin 23 hehtaaria ja siellä kasvaa yli 3000 kasvilajia ja lajiketta. Ulkopuutarha on avoinna ympäri vuoden ja sieltä löytyy kukkivia kasveja huhtikuulta marraskuulle. Lounaisrannikon leudot talvet ja pitkä kasvukausi mahdollistavat hyvinkin eksoottisten lajien menestymisen ulkopuutarhassa. Alueella kasvaa mm. elävänä fossiilina tunnettu neidonhiuspuu ja valkomulperi.

Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan kuvauksellinen miljöö lummelammen rannalla näyttäytyy elokuvassa Onnelin ja Annelin tuulimyllymökin, "pienten tyttöjen talon", sijaintipaikkana.

Lummelammessa oli paljon äänekkäitä sammakoita, joita oli mukava seurata.



Aika kului niin nopeaan mielenkiintoisessa ympäristössä, että meinasi jo tulla kiire palata hotelliin ennen illallista. Päätimmekin, että palaamme vielä seuraavana päivänä kasvitieteelliseen puutarhaan tutkimaan vielä ulkoalueet, jotka jäivät suurimmilta osin tällä kertaa näkemättä.




Alkuiltaan meille oli varattu pöytä Bistro Ellistä. Meidät otettiin iloisesti vastaan ja ohjattiin ystävällisesti ikkunapöytään. Alkuun meille tarjottiin upeat ja ihanan raikkaat moctailit sekä leipää.

Ravintolan sisustus on mielettömän kaunis ja tyylikäs, jossa on todella kaikki mietitty ja harkittu tarkoin. Ilmapiiri on mukavan rauhallinen vaikka ympäriltä kuuluu puheensorinaa. 



Alkuruoaksi valitsimme molemmat Paahdettua maa-artisokkaa ja punajuurta -Pehmeää maa-artisokkakreemiä ja juureslastuja.

- Kauniisti aseteltu annos oli todella herkullinen ja sopivan kokoinen, sekä kevyt alkuun. Juureslastut toivat kivaa tekstuuria annokseen. Punajuuri on yksi suurista suosikeistani ja sopi täydellisesti maa-artisokan kaveriksi. Tykkäsin todella paljon.




Pääruoaksi mies valitsi Pippuripihvi 300g -Naudan sisäfileetä kahdella pihvillä 300g, kermaista pippurikastiketta, paahdettua tomaattia ja friteerattua perunaa.

-Pihvi oli medium, kuten tilattu. Perunat ja kastike olivat maustettu pihvin tavoin maukkaasti ja suolaakin oli käytetty sopivasti, jolloin jokainen suupala oli nautinto. Tomaatit olivat makean raikas lisä annokseen.


Pääruoaksi valitsin Maalaiskananpoika linguine-pasta -Täyteläistä Macarpone-paprikakastiketta, parmesaania ja paahdettuja pinjansiemeniä.

-Pasta oli tuhtia ja täyttävää. Paprikakastike toi siihen hieman pientä tulisuutta ja potkua. Kana oli todella herkullista ja mehukasta. Annos oli kokonaisuudessaan hyvä, reilun kokoinen ja todella täyttävä.


Jälkiruokien kanssa otimme vielä moctailit. Oma toiveeni oli mansikkainen ja miehellä appelsiinin makuinen. Muutoin annoimme täysin vapaat ja juomat oli jälleen aivan ihanat.


Jälkiruoaksi mies valitsi Chocolate Volcano -Lämmintä suklaakakkua ja vaniljajäätelöä.

-Kakku oli lämmintä ja sisällä oleva suklaa oli suussa sulavaa. Vaniljajäätelö oli raikasta ja makeaa. Yhdessä kakku, jäätelö ja marjat sekä mousse, olivat täydellisen tasapainoinen sekä erittäin herkullinen jälkiruoka. Tämä on uusi lempi jälkiruokani.



Jälkiruoaksi valitsin Passionhedelmä-suklaamousse -Vege-marenkia ja mansikoita.

-Annos oli kaunis ja herkullinen. Pidän etenkin jälkiruoissa, että annoksessa on useita elementtejä, joista jokainen tuo siihen tavallaan tekstuuria. Nämä tekevät jälkiruoasta enemmän ja erilaisten makujen kanssa siitä tulee täydellinen. Todella ihana jälkiruoka.



Bistro Elli oli todella tyylikäs ja kaunis paikka. Ruoka oli herkullista ja täyttävää. Täältä myös saa mielettömän hyvät moctailit. Palvelu ystävällistä ja hyvin asiakaslähtöistä. Iloinen ja mukava ilmapiiri, suosittelen. 

Kiitos Bistro Elli!

-

Viimeisenä päivänä hyvin nukutun yön jälkeen menimme nauttimaan kiireettömästä aamiaisesta. Vielä oli hetki aikaa myös lepäillä hotellihuoneessa ennen uloskirjautumista.

Hotellista lähdettyämme kävimme ihastelemassa Turun kasvitieteellisessä puutarhassa, ulkona sijaitsevat alueet. On ollut upeaa tutustua näihin tiloihin ja lukemattomiin, toinen toistaan mielenkiintoisempiin kasvilajeihin- ja lajikkeisiin. Kiitos tästä!






 Vielä ennen kotiin lähtöä kävimme lähistöllä sijaitsevalla Saaronniemen uimarannalla, josta avautuu todella upeat näkymät. Täällä voisi kyllä toisella kertaa käydä lasten kanssa viettämässä ihanaa kesäpäivää.




Kaikenkaikkiaan mielettömän ihana reissu. ♡ 







Valokuvaus: 


Vaaleat huoneet aamuauringon puolella sisältävät ripauksen leikkisyyttä ja yllätyksellisyyttä. Muhkeassa 180 cm leveässä parivuoteessa levähdät pehmeissä lakanoissa - rentoa lomanviettoa ja nautiskelua kahden kesken. Lisäksi tämän huonetyypin viidessä huoneessa huomioitu on esteettömyysvaatimukset, huoneiden sisustus dramaattisen tumma ilta-aurinkonäkymin.

Vaaleat huoneet aamuauringon puolella sisältävät ripauksen leikkisyyttä ja yllätyksellisyyttä. Muhkeassa 180 cm leveässä parivuoteessa levähdät pehmeissä lakanoissa - rentoa lomanviettoa ja nautiskelua kahden kesken. Lisäksi tämän huonetyypin viidessä huoneessa huomioitu on esteettömyysvaatimukset, huoneiden sisustus dramaattisen tumma ilt

Seuraavana Kupittaa. Nästa Kuppis. Yllätyksellinen ja upouusi Original Sokos Hotel Kupittaa avattiin kesällä 2020.

Turun Kupittaan ensimmäisessä hotellissa sijainti ja asenne on enemmän kuin kohdallaan. Uusi Kupittaa on aidosti turkulainen, ajassa elävä ja toimiva kokonaisuus, jollaisesta et osannut edes haaveilla. Meille olet tervetullut yöpymään, työskentelemään, saunomaan ja viettämään vapaa-aikaa. Ilmapiiri on rento ja raikas, jokaiselle löytyy tilaa ja henkilökuntamme tekee töitä aidosti sinun viihtymisen takaamiseksi.

Original Sokos Hotel Kupittaa on alueensa uusi, kutsuva ja viihtyisä kohtaamispaikka, jonne saavut aina kuivin jaloin, säästä riippumatta - rautatieasemalta on suora yhteys hotelliin ja autolla huristat pääteiltä suoraan parkkihalliin. Nautit runsaasta aamiaisesta sekä herkullisista hetkistä aina lounaasta iltaan saakka saman katon alla Bistro Ellissä. Yritykset, korkeakoulut, Suomen suurimman kaupunkipuiston, Seikkailupuiston ja urheilukeskukset löydät aivan naapurista. Turun ydinkeskustaan pääset hujauksessa kävellen, Fölläri -kaupunkipyörällä tai bussilla suoraan hotellin edestä. Meille vastuullisuus on tärkeää ja meiltä löytyykin STF-merkki, Greenkey-tunnus sekä Allergia-, iho- ja astmaliiton tunn

Seuraavana Kupittaa. Nästa Kuppis. Yllätyksellinen ja upouusi Original Sokos Hotel Kupittaa avattiin kesällä 2020.

Turun Kupittaan ensimmäisessä hotellissa sijainti ja asenne on enemmän kuin kohdallaan. Uusi Kupittaa on aidosti turkulainen, ajassa elävä ja toimiva kokonaisuus, jollaisesta et osannut edes haaveilla. Meille olet tervetullut yöpymään, työskentelemään, saunomaan ja viettämään vapaa-aikaa. Ilmapiiri on rento ja raikas, jokaiselle löytyy tilaa ja henkilökuntamme tekee töitä aidosti sinun viihtymisen takaamiseksi.

Original Sokos Hotel Kupittaa on alueensa uusi, kutsuva ja viihtyisä kohtaamispaikka, jonne saavut aina kuivin jaloin, säästä riippumatta - rautatieasemalta on suora yhteys hotelliin ja autolla huristat pääteiltä suoraan parkkihalliin. Nautit runsaasta aamiaisesta sekä herkullisista hetkistä aina lounaasta iltaan saakka saman katon alla Bistro Ellissä. Yritykset, korkeakoulut, Suomen suurimman kaupunkipuiston, Seikkailupuiston ja urheilukeskukset löydät aivan naapurista. Turun ydinkeskustaan pääset hujauksessa kävellen, Fölläri -kaupunkipyörällä tai bussilla suoraan hotellin edestä. Meille vastuullisuus on tärkeää ja meiltä löytyykin STF-merkki, Greenkey-tunnus sekä Allergia-, iho- ja astmaliiton tunnus. 

Seuraavana Kupittaa. Nästa Kuppis. Yllätyksellinen ja upouusi Original Sokos Hotel Kupittaa avattiin kesällä 2020.

Turun Kupittaan ensimmäisessä hotellissa sijainti ja asenne on enemmän kuin kohdallaan. Uusi Kupittaa on aidosti turkulainen, ajassa elävä ja toimiva kokonaisuus, jollaisesta et osannut edes haaveilla. Meille olet tervetullut yöpymään, työskentelemään, saunomaan ja viettämään vapaa-aikaa. Ilmapiiri on rento ja raikas, jokaiselle löytyy tilaa ja henkilökuntamme tekee töitä aidosti sinun viihtymisen takaamiseksi.

Original Sokos Hotel Kupittaa on alueensa uusi, kutsuva ja viihtyisä kohtaamispaikka, jonne saavut aina kuivin jaloin, säästä riippumatta - rautatieasemalta on suora yhteys hotelliin ja autolla huristat pääteiltä suoraan parkkihalliin. Nautit runsaasta aamiaisesta sekä herkullisista hetkistä aina lounaasta iltaan saakka saman katon alla Bistro Ellissä. Yritykset, korkeakoulut, Suomen suurimman kaupunkipuiston, Seikkailupuiston ja urheilukeskukset löydät aivan naapurista. Turun ydinkeskustaan pääset hujauksessa kävellen, Fölläri -kaupunkipyörällä tai bussilla suoraan hotellin edestä. Meille vastuullisuus on tärkeää ja meiltä löytyykin STF-merkki, Greenkey-tunnus sekä Allergia-, iho- ja astmaliiton tunnus. 

9 kommenttia :

  1. Olipa ihanaa lukea omasta kotikaupungista ja kiva kuulla, että olitte viihtyneet. Bistro Ellin aamupala on ihana, olen käynyt siellä ihan muuten vaan jos on halunnut vapaapäivälle luksusta. Kasvitieteellinen puutarha ja Saaronniemi toimivat myös aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turku on kyllä yksi meidän ehdottomista suosikeista. <3 Aivan mahtava paikka. <3

      Poista
  2. Ihana lomareissu 🥰 itsehän en ole Turussa koskaan käynyt 🙊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä aivan ihana.<3 Josko joskus innostut vielä käymään Turussa, voin ehdottomasti suositella tätä ihanaa kaupunkia. <3

      Poista
  3. Mahtaako Ron muistaakaan sitä, kun äiti käytti tuolla samaisella uimarannalla uintiretkellä.⛱

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Ron muisteli, että olisi joskus siellä käynyt ja nyt saikin sitten varmistuksen. :)

      Poista
  4. Parisuhdeloma on tärkeä. En meinannut tunnistaa sinua uuden värisen tukan vuoksi :) Upea.

    VastaaPoista
  5. Näyttää kyllä tosi hyviltä nuo teidän baari- ja ravintolakokemukset, kauniita annoksia!

    VastaaPoista
  6. Vau olipas teillä upea viikonloppu! Me ollaan rohjettu olla vasta kerran yhdenyö reissu hotellissa :D Tuo kasvitieteellinen puutarha kuulostaa tosi mielenkiintoiselta! :)

    VastaaPoista