Elätkö enemmän muille kuin itsellesi

Mitä sinulle kuuluu?

Onko elämäsi tällä hetkellä tasapainoinen ja seesteinen, nautit siitä.
Vai onko arki liiankin hektistä ja elämä tällä hetkellä yhtä kaaosta?

Toisinaan elämä tuntuu ehkä liiankin tasaiselta ja toistaa samaa yksinkertaista kaavaa päivästä toiseen. Elätkö elämää niin kuin haluat vai teetkö asioita paljolti siksi koska niin kuuluu tai on pakko tehdä?

Helposti ajatukset pyörivät työn tai työttömyyden ympärillä ja mieli voi täyttyä stressistä.
Samaan aikaan ajatukset ovat perheessä ja kodissa. Itsestäänkin pitäisi jaksaa huolehtia.
Kuinka tasapainoilla näiden asioiden kanssa.

Jokaisella on se oma kokemus siitä millainen elämä on juuri hyvää itselleen.

Täydellistä ja juuri haluamaansa elämää vain harva meistä ehkä saa, mutta kuinka tyytyväinen olet elämääsi, arkeesi? Toivoisitko jonkinlaisia muutoksia? Voisiko nyt olla aika pysähtyä miettimään mitä sinulle itsellesi kuuluu ja huomioida myös ne omat toiveet ja tarpeet elämässä?

On ihmisiä jotka tekevät tai voivat tehdä asiat vain itseään ajatellen. Moni meistä kuitenkin tekee asioita ja elää elämänsä ehkä enemmän muille kuin itselleen. Näiden kahden välillä voisi olla ehkä juuri se oikeanlainen tasapaino.

Itselläni on ollut automaationa aina elää enemmän muille kuin itselle, mutta paljon olen siltikin saanut. Olen kuitenkin uskaltanut elää omien arvojen ja toiveiden kautta.
Oma perhe on mennyt ja menee edelleen kaiken edelle.

Tein jo ennen lasten syntymää päätöksen, että minusta tulee kotiäiti. Tämä päätös on vaatinut paljon monessakin asiassa, mutta myös antanut paljon, mitä raha ei koskaan korvaa. En todellakaan sano, että on helppoa jäädä kotiin. Tein erittäin tietoisen valinnan siitä, että kotiäitiys tulee olemaan senttien laskemista, luopumista monista omista asioista, väsymystä ja itkua. Se on myös iloa, korvaamatonta aikaa oman perheen kanssa, oman tahdon toteuttamista ja omien arvojen mukaan elämistä.

Tietyllä tavalla vapauttavaa.

Olen ollut kotiäiti yli yhdeksän vuotta ja olen välillä saanut ihmettelyä valinnastani jäädä kotiin lasten kanssa. Kuinka voin tuhlata elämääni tällä tavoin.

Voin sanoa eläväni oman elämäni parasta aikaa juuri nyt, näillä valinnoilla.
Miksi aika oman perheen kanssa olisi elämän tuhlausta? Koen sen itse täysin päinvastoin.

Ymmärrän heitä jotka eivät jää kotiin. He elävät omanlaista eläämäänsä.
Kenenkään ei pitäisi nykypäivänä joutua selittelemään kenellekään omia valintojaan etenkään tällaisista asioista. Helposti lähdetään arvostelamaan toisten valintoja ikäänkuin todistaakseen miksi ne omat valinnat olisi parempi vaihtoehto kuin jonkun toisen.

Se mikä on itselle hyvä, ei välttämättä ole sitä toiselle.
Pyri tekemään elämästäsi juuri se sinun näköinen, eikä sellainen mitä muut sinulta odottavat.
Sinä tiedät mikä on paras ratkaisu juuri sinulle. Se miten valitset, ei tee sinusta parempaa eikä huonompaa kuin muut.

Elä enemmän myös itsellesi.

Ihanaa alkanutta viikkoa!

-Marjut-


Löydät minut facebookista:
Art LilyKristin I M.Hartikainen

Voit seurata myös instagramissa:
@m.hartikainen

Instagram tililläni on nyt käynnissä ARVONTA!
5.11.2018 asti.

YouTube:
Art LilyKristin I M.Hartikainen

Onko koko elämä yksi suuri tabu

Elämässä on paljon vaiettuja puheenaiheita. Osa on hyvinkin tavanomaisia elämään kuuluvia ja hyvinkin luonnollisia asioita. Osa on hyvinkin luonnottomilta tuntuvia asioita, mutta kuitenkin sellaisia joista olisi hyvä puhua enemmänkin.

Kuitenkin mitä enemmän ihmiset voisivat puhua asioista varomatta tiettyjä aiheita olisi maailmassa hivenen enemmän ymmärrystä, tietoa ja ehkä jopa vähemmän henkistä taakkaa.

Tämän myötä myös hivenen enemmän kosketusta tähän oikeaan elämään.

Yksi asia on kuolema josta olen puhunut aiemminkin. Toisille se on luonnollinen osa elämää josta voidaan puhua avoimesti ja toisille se on aihe jota vältellään. 

Sairaudet voivat olla vaiettuja ja etenkin ne mielenterveydelliset. Tuntuu, että on edelleen huomattavasti helpompi kertoa fyysisistä saurauksista. Sitä ei yleensä kavahdeta, mutta kun kerrot vaikkapa masennuksesta onkin aivan toisenlainen vastaanotto. Toki toinen voi samaistua kertomaasi tai sitten toinen häkeltyy,  vaihtaa puheenaihetta ja ehkä menee sanattomaksi.

Tämä on yksi syy miksi joitakin asioita ei halua kertoa, ei haluta saada tuollaisia reaktioita aikaiseksi. Se saa myös kertojan tuntemaan olonsa entistä huonommaksi.

Ihminen on kokonaisuus ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kuuluu keho sekä mieli. Miksi siis on sallitumpaa kertoa fyysisestä sairaudesta kuin mielen sairaudesta. Toki nämä ovat sinänsä kaksi eri asiaa, mutta yhtälailla kumpikin niistä voi sairastua eikä siltä osin poikkea asian ytimestä.

Esimerkiksi sana hullujenhuone on mielestäni todella ala-arvoinen ilmaisu joka ei ole ainakaan minun mielestä sovelias. Tämä myös lisää negatiivisuutta mielen sairauksia ja niiden hoitoa kohtaan.
Se, että mieli on sairastunut ei tarkoita, että henkilö olisi hullu milläänlailla.
Monikaan ei nykyään näin tietenkään ajattele, mutta silti sillä sanalla on ikävä kaiku.

Se voi estää sairastunutta kertomasta huonosta henkisestä olostaan muille juurikin leimaamisen ja lokeroimisen pelossa. Tämä taas voi johtaa todella ikävään lopputulokseen.

Se on omituista, että usein ihmisille syntyy tietynlaisia mielikuvia erilaisissa tilanteissa olevista ihmisistä. Eivät kaikki ole samanlaisia, käyttäydy samoin vain sen takia, että ovat esimerkiksi sairastuneet. Esimerkiksi masennusta et voi nähdä päälle päin kun siihen sairastunut ihminen kävelee kadulla vastaan. Myöskään Erilaiset riippuvuudet eivät välttämättä näy päällepäin.

Vanhemmuuteen liittyy asioita joita ei puhuta ääneen. On paljon asioita joita vanhemmat tuntevat, mutta niitä ei saisi sanoa ääneen koska muutoin olisit mukamas huono vanhempi. Onneksi tässäkin asiassa ollaan menty eteenpäin.

Mitä enemmän voisimme vain jakaa kokemuksiamma ja tietoamme sitä helpommaksi se tekisi monen elämän. Ei tarvisi kärsiä yksin ja hiljaa niistäkään asioista joista nimenomaan tulisi puhua ääneen koska et varmasti ole yksin sen asian kanssa. Kohtalotovereita varmasti löytyy.

Ihmiset toki jokainen rakentaa omanlaisen kuvan maailmasta.
 Toisille on helpompi hyväksyä se, että
oma maailmankuva saa toisinaan niitä säröjä, toisille se todella vaikeaa ja pidetään kynsin ja hampan kiinni siitä omasta maailmankuvasta. Toisilla on ne vaaleanpunaiset lasit läpi elämän ja toisilla niitä ei välttämättä ole ollutkaan ja muut menevät näiden välimaastossa.

Helpoin tapa on olla avoin. Kun omaa maailman kuvaa uhataan, anna sille mahdollisuus. Yritä edes ymmärtää miksi joku on tietynlaisessa tilanteessa ja miten näin on voinut käydä. Miksi tarvisi ensimmäisenä tuomita tai alkaa syyttelemään. Asiat joista emme ymmärrä ovat välillä niin käsittämättömiä, että ihmisille tulee tarve selitellä itselleen tilanne. On vain pakko löytyä syy ja selitys vaikka ne eivät pitäisi edes paikkaansa. Kuvitellaan, että vain tietynlaisista ihmisistä tulee päihderiippuvaisia, vain tietyille tulee mielenterveysongelmia ja vain huonoja valintoja tehneille tapahtuu sitä ja tätä.

Monet asiat kuitenkin yllättävät kun ne kohtaavatkin sinut tai läheisesi. Ymmärrys ehkäpä kasvaa, koska jokaista meistä voi kohdata mikä tahansa asia. Ei meitä ihmisiä ole eritelty milläänlailla siinä, että kuka millaisen kohtalon ja elämän saa. Kuka tahansa voi sairastua melkeinpä mihin tahansa, jokainen meistä voi joutua onnettomuuteen.

Kukaan meistä ei ole päättämässä mitä meille loppuviimein on luvassa tällä elämän matkalla.

-Marjut-

Löydät minut facebookista:
Art LilyKristin I M.Hartikainen

Seurata voit myös instagramissa:
@m.hartikainen

YouTubessa:
Art LilyKristin I M.Hartikainen

Älä tuomitse vain siksi ettet ymmärrä pintaa syvemmälle

Kaikki mitä emme ymmärrä, ei ole syy tuomita.
On paljon asioita joita emme ymmärrä, mutta miksi se antaa niin monille syyn tuomita muita?
Kaikkea ei tarvitse tietenkään hyväksyä, mutta voisimme silti yrittää olla ymmärtäväisempiä.

Etenkin lapsiin liittyvissä asioissa on paljon aiheita joilla voimme tuomita muita.
Syyttää huonoiksi vanhemmiksi, koska toiset toimivat erilailla kuin valtavirta.

Kuitenkin siinä kohden kun lapsella on turvallinen elämä ja rakastava koti ei pitäisi olla kovin suuria asioita joista tuomita. Jokaisella kuitenkin on oma elämäntapa jota he elävät.

Maailmassa on niin paljon lapsia jotka kärsivät tälläkin hetkellä paljon enemmän kuin lapsi jota ei ihan joka ikinen vuoden päivä viedä ulos leikkimään vähintään kahdeksi tunniksi, lapsi jonka perhe ei syö tarpeeksi niitä kasviksia joka aterialla tai lapsi joka viedään päiväkotiin kun pienin tulokas saakin jäädä kotiin äidin kanssa.

Jokainen tavanomainen vanhempi varmasti osaa lukea aika hyvin omaa lastaan ja mikä hänelle on hyvä vaihtoehto kussakin tilanteessa. Toki virheitä meistä tekee aivan jokainen. Täydellisiä vanhempia ei ole olemassakaa. Elämä vanhempana on jatkuvaa kasvamista ja opettelua omien lasten kanssa.

Se mikä on hyväksi omalle lapselle, ei välttämättä ole sitä toisen lapselle.

Osa vanhemmista ovat joutuneet tekemään todella raskaita päätöksiä omien lasten suhteen ja suurin osa niistä on myös sellaisia joista on helppo tuomita kun ei ymmärretä asiaa syvemmälle.

Vanhempi joka on luopunut lapsestaan on varmasti tehnyt yhden elämänsä vaikeimman päätöksen ja sen sijaan, että tätä aletaan tuomitsemaan voisi ihmiset edes yrittää olla ymmärtäväisiä.
Kuka luopuisi lapsestaan kevyin perustein, ei varmasti kukaan.

Onko helppo tuomita päihderiippuvainen vanhempi? No aivan varmasti.

Mutta miksi vanhempi joka osaa tunnistaa ongelmansa ja tietää ettei ole kykeneväinen huolehtimaan lapsestaan ja päättää luopua lapsesta tuomitaan? Eikö se ole juuri sitä suurta rakkautta lasta kohtaan, että hän saa paremman elämän muualta jos oma vanhempi ei sitä pysty tarjoamaan?

On paljon vanhempia jotka eivät osaa tai pysty tätä mahdollisuutta lapselleen antaa.

Tässä kohden mielestäni tämä on erittäin rakastava vaihtoehto vaikka ei millään tavoin helppo kenellekään. Varmasti voit olla samaa mieltä tästä kanssani?

Eikö tällaiselle vanhemmalla pitäisi antaa tukea päätöksessään kuin tuomita siitä, miten äiti voi antaa oman lapsensa pois?

Sitten päästäänkin siihen, että nyt tuomitaankin siitä miksi vanhempi on itse ajautunut päihderiippuvaiseksi ja on tällaisen asian äärellä, että lapsi joudutaan sijoittamaan muualle. Ihan omaa syytä?

Eihän kukaan päätä, että minusta tulee isona päihderiippuvainen. Elämässä on paljon asioita jotka saavat elämän sekaisin. Joillekin se on oma lapsuus josta traumat saavat alkunsa. Joillekin se voi tapahtua aikuisiällä eli ihan missä elämän vaiheessa tahansa.

On paljon asioita joita ihminen ei pysty käsittelemään yksin. Ihmisillä on erilaisiet valmiudet kohdata elämässään niitä suruja sekä vastoinkäymisiä. Se voi olla läheisen kuolema, se voi olla trauma lapsuudesta. Koettua väkivaltaa tai ihan mitä tahansa.

Kun mieli järkkyy ja vielä useastakin syystä niin tottakai ihminen toivoo mielenrauhaa. Toisille se voi olla asioiden sivuuttamista. Esimerkiksi toiset tekevät töitä johon suru ja ongelmat hukkuvat. Monesti kanssaihmisiltä on kuultu, että mene vain eteenpäin, älä murehdi. Oli se asia sitten mikä tahansa.

Eihän se niin mene. Silloin se vain kasvattaa pahaa oloa entisestään. Mitä pidemmän aikaa asiat ovat käsittelemättä, paha olo nostaa päätään entistä rajummin ja jossain kohden oireet muuttuvat fyysisiksi. Viimeistään vuosien kuluttua oireet muuttuvat masennukseksi, ahdistuneisuushäiriöksi, paniikkikohtauksiksi tai muuksi vastaavaksi.

Monesti vielä tässäkin kohden ajatellaan, että kyllä minä pärjään. Ei välttämättä haluta mennä lääkäriin tai jotkut ehkä häpeävät. Vaihtoehdoista se huonompi onkin sitten tarttua päihteisiin. Tottakai tämä tuo hetkellistä helpotusta henkiseen pahaan oloon. Pidemmän aikaa sen jatkuttua se vain pahentaa entisestään henkistä pahaa oloa.

Mikä neuvoksi? Ehkä siirrytään kovempiin päihteisiin ja kuvioon astuvat huumeet.
Takaisin ei niin vain enää päästäkään ja mitä pidemmälle ajaudutaan sen vaikempaa sieltä on varmastikin päästä takaisin.

Vieläkö tuomitset tämän päihderiippuvaisen äidin siitä, että hän luopuu lapsestaan?

Tätäkään asiaa ei tarvitse hyväksyä, mutta älä kuitenkaan tuomitse päätöstä jonka syitä et tiedä pintaa syvemmältä. Päätös ei ole varmastikaan eikä missään nimessä ole ollut helppo tämänkaltaisille vanhemmille, mutta varmasti oikea ratkaisu silloin kun eivät ole kykeneväisiä huolehtimaan lapsesta tai lapsistaan. Hyvä vanhempi pystyy tekemään tällaisen ratkaisun.

Parastahan olisi jos yksikään lapsi ei koskaan joutuisi kärsimään oman vanhemman tai vanhempiensa päihderiippuvuudesta tai mistään muustakaan traumaattisesta kokemuksesta, mutta valitettavasti näin ei ole.

Mitä ajatuksia tämä sinussa herätti?


-Marjut-


Löydät minut facebookista:
Art LilyKristin I M.Hartikainen

Seurata voit myös instagramissa:
@m.hartikainen

YouTube:
Art LilyKristin I M.Hartikainen