Paljon puhutaan itsensä hyväksymisestä, etenkin ulkonäöllisesti. Aihe on tärkeä ja siitä olen itsekin puhunut paljon. Paljon olen puhunut myös henkisestä hyvinvoinnista ja siitä miten vaikea on löytää näiden tasapainoinen suhde toisiinsa. Se, kuinka ne saataisiin täysin kohtaamaan, tuntuu olevan ehkä ikuinen arvoitus.
Elämäni aikana olen hyvin paljon keskittynyt ulkonäön tuomiin paineisiin, etenkin lapsena ja nuorena. Tietenkin ulkonäkö on se mikä huomataan ensimmäisenä ja siihen on helpompi tarttua vaikka toista ei tuntisikaan.
Jos on saanut kovia kolauksia itsetuntoonsa, etenkin omaan kehoon liittyvistä asioista, on ymmärrettävää, että huomion kiinnittää entistä enemmän oman kehonsa "epäkohtiin". Esimerkiksi oman kehon muuttaminen saattaa tuntua oikealta ratkaisulta silloin. Tähän olen itsekin langennut monesti. Kuvittelin, että itseäni fyysisesti muuttamalla voisin välttyä muiden ikäviltä kommenteilta ja saisin hyväksyntää.
Tämänkaltainen käytös on johtanut ennemminkin siihen, että myös henkinen hyvinvointi on tullut alas entistä enemmän. Itselläni tämä johti syömishäiriöön ja kehon pysyviin vaurioihin, kuten sydänperäisiin ongelmiin.
Kuinka tällaisen voisi välttää, kun kaikkialta tulee tulvana mielipiteitä siitä millainen pitäisi olla.
Enää ei valitettavasti riitä tämäkään vaan nyt on oltava paljon enemmän. Upean ulkomuodon lisäksi tulisi olla fyysisesti ja henkisesti hyvässä kunnossa. On oltava täydellinen vanhempi, ura, koti, puoliso, ruokavalio ja elämä kaikkineen. Täydellisyyden tavoittelu vetää meidät äärirajoille. Pitääkö meidän todella olla kaikkea tätä? Ei.
En ymmärrä mistä tällainen harhakäsitys on voinut saada edes alkunsa. Ikuinen elämän suorittaminen ei tuo onnea, ainoastaan uuvuttaa ja todennäköisesti saa meidät voimaan myös henkisesti pahoin. Epäonnistuminen mahdottomuuksien ja täydellisyyden tavoittelussa johtaa pahimmillaan masennukseen. Tämän olen itsekin kokenut, entisenä pahimman luokan perfektionistina.
Se, että haluaa tehdä parhaansa on hyvä asia, kun sen tekee omasta halustaan ja intohimostaan, ei ympäristön painostuksesta.
Mitä enemmän olen tutustunut viimeisten vuosian aikana itseeni, sitä paremmin voin myös henkisesti. Sitä paremmin tunnistan omat rajani. Itsensä kehittäminen henkisesti antaa paljon ja henkinen kasvu auttaa näkemään mikä on minulle oikeasti tärkeää. Itsensä ymmärtäminen auttaa olemaan sinut itsensä kanssa.
Kun on sinut itsensä kanssa, ei ympäristön painostuksella ole enää juurikaan vaikutusta siihen millainen sinun pitäisi olla. Voit olla rohkeasti oma itsesi, uskallat sanoa mielipiteesi ääneen, arvostat kehoasi ja itseäsi. Osaat sanoa ei, kuuntelet itseäsi ja omaa jaksamistasi. Tunnet omat rajasi ja pidät niistä kiinni.
Kun on sinut itsensä kanssa, ei tarvitse stressata paineita tai häpeillä omaa epätäydellisyyttä.
