SOCIAL MEDIA

perjantai 16. marraskuuta 2018

Ikää tuli lisää. Iskikö ikäkriisi?


Ikäkriisi?
Mikä se on ja miltä se tuntuu? Onko sinulla kokemusta tällaisesta? Oletko kriiseillyt ikäsi vuoksi jossakin kohtaa elämääsi?

Tosiaan täytin kolme päivää sitten VASTA 32 vuotta. Nuorempana olisin ehkä sanonut "JO" 32 vuotta, mutta onhan tuo vielä nuori ikä. Minkäänlaista kriiseilyä ei ole nyt ollut tämän iän suhteen, mutta aiemmin olen sen kyllä kokenut. Ei, se ei ollut kolmenkympinkriisi. Se tapahtui hieman ennen kuin täytin 27 vuotta.

Muistan, että tuolloin tuli paljon mietittyä mitä on elämässään saanut aikaiseksi. 
Miten on elänyt elämäänsä siihen asti.

Mietin olinko ehkä jäänyt jostakin paitsi? Olenko elänyt elämääni täysillä? Mitä jäisi käteen jos saisin nyt kuulla, että loppu on lähellä? Olenko toteuttanut unelmiani?

Tuo aika on varmasti ollut yksi henkisen kasvun aikakausi. Monia ehkä pelottaa mahdolliset iän tuomat kriisit ja varmasti osaksi myös siksi, että niistä ei puhuta kovin positiivisessa valossa.
Aiemmin ne vähän pelotti itseänikin, kun en ollut sellaista vielä kokenut.

Henkinen kasvu jatkuu läpi elämän tavalla tai toisella. On heitä jotka tietoisesti pyrkivät kehittämään itseään ja sitten heitä jotka eivät. Uskon, että tietynlaiset henkisen kasvun pyrähdykset kuitenkin ovat välttämättömiä elämässä ja ne ilmenevät juuri jonkinlaisina kriiseinä elämässä. Sitä kuin pysähtyy omasta tahdostaan riippumatta pohtimaan omaa elämäänsä.

Se kuinka hyvin on milloinkin valmis henkisesti kohtaamaan itsensä on myös ehkä vaikutusta siihen kuinka usein ihminen kriiseilee kun ikää tulee lisää. Onko mieli valmis käsittelemään asioita isosti yhdellä kertaa vai pienissä erissä hieman useammin. On lukuisia asioita ja kokemuksia jotka vaikuttavat siihen mistä asioista kukin kokee kriisejä. Ne myös muuttuvat jokaisella elämän aikana useita kertoja.

Aikaisemmat kriisit elämässä vaikuttavat myös siihen kuinka koet iän tuoman kriisin vai onko sitä tarpeen kriiseillä lainkaan. On ihmisiä jotka eivät koe ikään liittyviä kriisejä.
Esimerkiksi traumaattiset kriisit pysäyttävät pohtimaan elämää jolloin sitä tulee käsiteltyä perinpohjaisesti ja silloin iän tuomaa kriisiä ei ehkä hetkellisesti ainakaan koe.

Millaisiin asioihin kriisit kohdistuvat kun ikää tulee? Millaisia kysymyksiä se herättää sinussa?
Nouseeko ajatuksia nykyisestä perhetilanteesta tai tämänhetkisestä ammatista ja työstä?

Onko mahdollisesti lapsiluku täynnä? Mitä jos haluankin vielä lapsia ja ikää tulee koko ajan lisää. Milloin on viimeistään päätettävä mahdollisesta lisääntymisestä?

Olenko kouluttautunut oikealle alalla tai teenkö tätä nykyistä työtä oikeasti eläkeikään saakka? Pitäisikö ehkä vielä vaihtaa alaa sittenkin.

Olenko antanut tarpeeksi aikaa myös itselleni? Olenko ollut tarpeeksi läsnä perheelleni?
Olenko elänyt omien arvojeni mukaisesti?

Iän tuomat muutokset kehossa voivat aiheuttaa myös kriisejä. Pitää ehkä tehdä enemmän töitä pysyäkseen terveenä ja pitääkseen kuntoaan yllä. 
Vai auheuttaako muuttuva ulkonäkö ennemminkin paineita? 

Myös sosiaalinen asema saattaa luoda paineita. Onko olemassa tietty ikä mihin mennessä olisi ihanteellista saavuttaa tiettyjä etappeja elämässään? Kuten hyvä työpaikka, oma perhe, oma koti ja loputon lista muita asioita.

Millaiset asiat ovat saaneet sinut kriiseilemään ikääsi? 
Vai oletko kenties välttynyt niiltä kokonaan?


Mahtavaa alkavaa viikonloppua!

-Marjut-

Seuraa blogiani facebookissa:

Seurata voit myös instagramissa:

Instagram tililläni ARVONTA käynnissä 25.11.2018 asti!


YouTube:





Lähetä kommentti