SOCIAL MEDIA

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Tampereen Kädentaidot-messut ja muutama oma suosikki


*Messulippu saatu blogistina

Tampereen Kädentaidot-messut järjestettiin Tampereella 23. kertaa ja tapahtuma on Euroopan suurin käsiytöalan tapahtuma. Olin messuilla nyt toista kertaa ja tänä vuonna messuilla vieraili huimat 
50 996 kävijää sekä noin 700 näytteilleasettajaa. 

Tänäkin vuonna nappasin äitini mukaan messuilemaan ja aikaa messuilla kului kaksi tuntia enemmän kuin viime vuonna eli huimat kahdeksan tuntia oltiin, ihasteltiin ja ihmeteltiin upeaa Suomalaista osaamista.




Kalaparkki oli mukana messuilla ja muistattekin varmaan isänpäivän postauksesta tuon upean mateennahkaisen lompakon jonka annoin miehelleni lahjaksi.

Raaka-aineena hyödynnetään ruuaksi käytettävien kalojen nahkoja mm. madetta, lohta, haukea ja kuhaa. Tuotteita on monenlaisia ja kannattaakin käydä kurkkaamassa Kalaparkin nettisivut:

Sieltä löydät upeita, käsityönä Suomessa valmistettuja tuotteita vaikkapa joululahjaksi.







Näihin tuotteisiin ihastuin myös ja etenkin Tikka-kelloon. Pauliina Rundgren Handigrafts omasta mallistosta löydät korut ja piensisustustuotteet, sekä arvostetut lahjat eri tarpeisiin.

Todella upeita tuotteita ja juuri muutamaa päivää aiemmin ihastelinkin somessa tuota Tikka-kelloa.
Se myös lähti matkaani ja siitä kerron blogissa myöhemmin vielä lisää.




Ommelkuplalla on ihana kangasvalikoima ja heiltä löytyy myös valmiita kaavoja vaatteiden ompeluun. Näitäkin olen ihastellut jo pitkään ja odottelen josko johonkin väliin saisin lisää aikaa ja pääsisin itse ompelemaan pitkästä aikaa jotakin ihanaa.



Suunnittelutoimisto Hood sekä Käsityöpaja Iloinen Varis. 


Suomalaisia sananlaskuja korteissa. Löytyykö sinulle tuttuja?
Kaksi korttia lähti minun matkaani. Nämä on niin hauskoja.




Unavaate on aika tuore merkki ja heiltä löytyy myös useita ihastuttavia tuotteita.




Naskali valmistaa rusetteja vanhoista nyrkkeilyhanskoista. Hienoa kierrätystä ja upeita luomuksia.


Messuilta löytyi vaikka kuinka ja paljon upeita töitä. 
 Kävitkö sinä messuilla tai oletko käynyt aiemmin?

-Marjut-

Seuraa blogia facebookissa:

Seurata voit myös instagramissa:

Instagramissa myös ARVONTA käynnissä 25.11.2018 asti!


YouTube:







2 kommenttia :

  1. Vietin messuilla kaksi ihanaa päivää tehden myöskin ihania löytöjä. Tuosta Kalaparkista unohdinkin kirjoittaa omassa postauksessani.

    VastaaPoista