SOCIAL MEDIA

maanantai 18. kesäkuuta 2018

Neidin 6v kaverisyntämäpäivät


Viikonloppuna vietimme meidän neidin 6-vuotis syntymäpäiviä kavereiden kesken.
Meillä on ollut tapana juhlia kavereiden kesken jo näin kesäkuussa, koska kesälomat alkavat suurimmalla osalla siinä heinäkuussa. Näin mahdollisimman moni pääsee osallistumaan.


Meillä ei ollut varsinaisesti mitään teemaa syntämäpäivillä. Syötävät valittiin niin, kuin meidän neiti toivoi. Juhlat on niitä kun saa herkutella paljon. 






Kotiinviemisiksi teimme tytöille kannellisiin kuppeihin herkkulahjat.
Niihin laitettiin sipsiä, popkornia, tikkari, keksit ja vaahtokarkit.





Meillä oli pieni jäätelöbaari ja teimme jäätelöpalloja töttöröihin ja päälle sai valita suklaa- tai kinuskikastiketta ja haluessaan niitä sai koristella.



Juhliin neiti halusi laittaa hiuksiin vähän väriä. 
Laitoimme hänelle letin sekaan pienen hiuslisäkkeen tuomaan väriä. 


Voi mikä määrä lahjoja. Meidän neiti oli niin häkeltynyt niistä kaikista ihanista lahjoista joita hän sai. Lahjojen avaamisen jälkeen tytöt leikkivät ja katselivat Vaiana elokuvaa sekä tietenkin herkuttelivat.



Juhlat sujuivat oikein hienosti ja kaikilla näytti olevan hauskaa.
Kiitos kaikille ihanille vieraille kivoista juhlista 💕


-Marjut-


Löydät minut facebookista:

Voit seurata myös instagramissa:

YouTube:












Lähetä kommentti