Huomaatko usein vastaavasi kyllä erilaisiin pyyntöihin vaikka et haluaisikaan?
Sinulta pyydetään palvelusta etkä millään jaksaisi ja vastaat silti myöntävästi.
Miksi? Tunnetko, että olet velvollinen siihen vai pelkäätkö muiden reaktioita kun kieltäydyt?
Mitä jos ystävä pahoittaa mielensä tai jopa suuttuu?
Tunnetko huonoa omatuntoa jos et suostu jäämään ylitöihin?
On monia asioita joista on vaikea kieltäytyä juuri siksi, koska tuntee, että ne ovat velvollisuuksia joista ei vain voi kieltäytyä.
Minulle on ollut vaikea kieltäytyä juuri mistään ihan aikuisikään asti ja vielä sen jälkeen.
Ihan vasta joitakin voisia sitten ymmärsin ettei joka asiaan voi vain suostua etenkään oman jaksamisen kustannuksella.
Monesti suostuin tapaamisiin ja seuraksi aina kun ystävät ja läheiset sitä pyysivät.
Välillä olin todella väsynyt jo pelkästään lapsiarjen ja huonosti nukuttujen öiden takia.
Silti oli vaikea sanoa EI.
Myöhemmin vasta ymmärsin, että minun on vain laitettava asiat tärkeysjärjestykseen. Ajateltava itsekkäämmin ja juuri sitä mitä minä tarvitsen. Minulle oma perhe on tärkeintä ja haluan olla omille lapsilleni paras mahdollinen äiti ja miehelleni hyvä vaimo.
Jos en kuuntele omaa jaksamista, en voi sitä olla. Jos minä voin huonosti, se näkyy ja vaikuttaa myös muihin. Miksi siis suostuisin asioihin joita en kertakaikkiaan jaksa ja senkin uhalla, että siitä kärsin minä ja muu perhe.
Enää en jaksa välittää mitä muut ajattelevat. Toki aina kerron suoraan miksi en nyt jaksa ja jos se ei riitä toiselle osapuolelle, niin en ole siitä vastuussa. Vastuu on hänellä itsellään ja kuinka hän pystyy käsittelemään pettymyksiä.
Miksi siis luopuisit omasta hyvinvoinnista ja vain siksi ettet tuota pettymystä jollekin toiselle?
Aiemmin tunsin vastuuta liian monista asioita sekä etenkin juuri siitä, että pahoitan toisten mielen jos en suostu heidän jokaiseen ehdotukseen ja pyyntöönsä.
Tuntui helpommalta vain suostua kuin jäädä potemaan syyllisyyttä siitä ettei suostunut.
Edelleen minulle on vaikeaa ottaa omaa aikaa pelkästään itselleni. Alkuun tunsin syyllisyyttä jopa siitä, että lähdin yksin viettämään päivää ostoskeskuksiin. Vaikka tiedän ettei lapsilla ole mitään hätää isän kanssa kotona niin silti mietin aina kuinka siellä menee. Aina heillä on ollut hauskaa ja lapsetkin saavat laatuaikaa isän kanssa.
Ehkä tunnen vain liian helposti syyllisyyttä asioista vaikka siihen ei olisikaan pienintäkään syytä.
Joka tapauksessa voin nyt huomattavasti paremmin kuin silloin kun en osannut vastata kieltävästi juuri mihinkään.
Oma jaksaminen on nyt avainasemassa monessa asiassa. Voin nauttia elämästä entistäkin enemmän ja keskittyä elämäni tärkeisiin hetkiin täysillä.
Älä luovu elämäsi upeimmista hetkista vain siksi ettet osaa sanoa EI.
Tuottaako sinulle vaikeuksia sanoa EI? Jos vastasit myöntävästi, oletko koskaan miettinyt miksi? Pelkästään jo tämän kysymyksen esittäminen itsellesi avaa paljon ajatuksia joiden kautta löydät vastauksia. Sitä kautta on myös helpompi ryhtyä miettimään ja mahdollisesti muuttamaan omaa käyttäytymistä ja opetella sanomaan myös ei.
Ihmiset jotka oikeasti välittävät sinusta, kestävät myös ne kielteiset vastaukset.
Huomenna alkaa uusi viikko, nautitaan elämästä vielä vähän enemmän💕
-Marjut-
Löydät minut facebookista:
Seurata voit myös instagramissa:
YouTube:
Todella hyvä kirjoitus. Tunnistan itseni tuosta!
VastaaPoistaKiitos Annika! Vielä on opeteltavaa itselläni myös :)
PoistaMullakin on sama ongelma. ��
VastaaPoista