SOCIAL MEDIA

tiistai 20. elokuuta 2019

Kuusi vuotta absolutistina


Kai sinä vielä joskus juot? On ollut kysymys, jota olen usein kuullut. Alkuun kuitenkin huomattavasti enemmän kuin nykyään. Kuuden, alkottoman vuoden jälkeen en enää ole saanut myöskään ihmettelyä tai kyselyjä siitä, miksi en juo. Viime vuosina alkoholittomuus on noussut myös, voisiko sanoa trendiksi ja yhä useammalla myös ihan elämäntavaksi. 

Nykyään uskalletaan puhua enemmän ääneen myös erilaisista sairauksista ja ennen kaikkea niistä mielenterveydellisistä. Uskon, että tämä on osaltaan myös vähentänyt alkoholin kulutusta. Uskalletaan hakea ja vastaanottaa apua, ilman sitä häpeää. Eikä huolia yritetä aina hukuttaa alkoholiin. Ainakin parempaan suuntaan ollaan menossa. Nykyään apua ja hoitoa myös saa huomattavasti helpommin kuin vaikka kymmenen vuotta sitten. Tämä on ainakin oma kokemukseni.

Millaista elämä sitten on kun siihen ei kuulu alkoholi millään lailla? Ei ryyppyiltoja ystävien kanssa, ei lasillista ruoan kanssa tai edes yhtä huikkaa maistiaisena. Alkuun jos oli tottunut silloin tällöin lähtemään ystävien kanssa tanssimaan yökerhoihin, saattoi se tuntua tottakai erilaiselta. Tietenkin tanssimaan pääsee selvinpäin myös ja niin olen aikoinaan joskus käynytkin. Sekään ei vain tuntunut enää omalta jutulta. On totta, että alkoholittomuus muuttaa jossakin määrin sosiaalista elämää. Omalla kohdalla ei kuitenkaan siinä määrin, että joisin vain koska muutkin.

Ennemmin tapaan ystäviäni ihan muissa merkeissä. Toki joissakin tilanteissa voisi sen pari lasillista ottaa jos haluaisi. Enhän koskaan ole sanonut, ettenkö ikinä enää voisi niin tehdä. Vuosiin en ole kuitenkaan kaivannut alkoholia omaan elämääni. En ole koskaan saanut siitä mitään, jota tarvitsisin. Päinvastoin. Suurin osa ajasta menee perheelle ja itselle pitäisi myös muistaa ottaa aikaa, jolloin olla hetki ihan oman itsensä seurassa, vaikka edes sen lenkillä käynnin ajan. Mukavaa jos ehtii vielä tavata ystäviä silloin tällöin kahvittelun merkeissä. En tiedä millä ajalla ehtisin edes potea krapulaa tässä elämän vaiheessa. 

En ole myöskään koskaan juonut alkoholia lasteni läsnäollessa. En sano, että on väärin juoda se saunaolut tai lasillinen viiniä ruoan kanssa, lasten seurassa, mutta itse en vain ole niin koskaan halunnut tehdä. Enkä henkilökohtaisesti siedä sitä, että juodaan humala hakuisesti tai ollaan humalassa lasten seurassa vaikka toinen olisikin selvinpäin.

Mitä enemmän ikää tulee lisää, sitä enemmän alkaa myös arvostamaan omaa hyvinvointia. Siihen tietenkin vaikuttaa lukuisat erilaiset asiat ja tämä on yksi niistä. Perhe on kaikki kaikessa ja haluan olla täällä heidän kanssaan mahdollisimman terveenä ja pitkään. Asioita ei voi estää tapahtumasta, mutta en ainakaan halua edesauttaa kehoani ja mieltäni voimaan huonosti.

Kuusi vuotta sitten tein päätöksen elämästä ilman alkoholia. En laatinut sopimusta loppuelämän päätöksestä, mutta tähän asti se on ollut yksi parhaimmista päätöksistäni.

Mukavaa viikkoa!







18 kommenttia :

  1. Tätä oli mielenkiintoista lukea. Itsekin täysin tipattomana nyt 5 vuotta. :)

    VastaaPoista
  2. Nykypäivänä onneksi ei ole niin must alkoholin juominen eikä omassakaan kaveripiirissä tule ihmettelyjä jos ei ota. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nykypäivänä enää harvemmin ihmetellään. Vielä kuusi vuotta sitten olikin ihmettelyä kerrakseen :D

      Poista
  3. Tosi mielenkiintoista lukea! Itselläkin joskus, viime aikoina useammin käynyt mielessä miksen jättäisi sitäkään vähää mitä nykyään juon. Mutta lasi viiniä silloin tällöin maistuu hyvältä, joten toistaiseksi jatkan tällä linjalla. Mutta musta näistä on hyvä myös puhua ääneen ja murtaa sitä harhaluuloa että alkoholi kuuluu jokaisen aikuisen rentoutumiseen ja hauskanpitoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kyllä, olen samaa mieltä, että asioista on hyvä puhua ääneen.

      Poista
  4. Enpä itsekään juuri alkoholista innostu, mutta kuohuviinin ja shamppanjan osalta pitää joskus tehdä "poikkeuksia". Mutta kaikelle löytyy holitonkin vaihtoehto, opin äskettäin, vaikka kuohuviinillekin, ihan kelvollisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkoholiton on kyllä hyvä vaihtoehto. Itse olen myös kokeillut alkoholittomia kuohuviinejä ja ovat kyllä olleet hyviä.

      Poista
  5. onnea hienosta päätöksestä! :) mie taas olen kasvanut kodissa, jossa alkoholia ei koskaan käytetty, enkä minäkään ole koskaan mitään maistanut. ihan yhtälailla silti olen baarissa tanssinut kavereiden kanssa, vaikka lasissa onkin vain limsaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra <3 Itsekin olen kasvanut kodissa, jossa ei ole alkoholia käytetty. Ihan mahtavaa, että yhä useampi "pystyy" pitämään hauskaa ja rentoutumaan myös ilman sitä alkoholia. Hienoa, Petra <3

      Poista
  6. Meillä juodaan, mutta ei koskaan humalahakuisesti! Ei siinä humalassa ole mielestäni mitään hienoa -päinvastoin!

    Välillä ostan alkoholittoman version. Niitä löytyy onneksi nykyään tosi kivasti kaupoista ja ovat ihan hyviäkin :) Ravintoloissa on mielestäni melko huonosti saatavilla alkoholittomia viinejä ja kuohuviinejä. Tai ainakin silloin, kun olin raskaana (4 v sitten) ja en tietenkään juonut ollenkaan prosenteilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin kokeillut alkoholittomia viinejä ja on olleet hyviä. Olen myös huomannut tuon, että ravintoloissa on monesti vain muutama alkoholiton viini vaihtoehto. Ehkä niitäkin alkaa tulemaan hiljalleen yhä enemmän, kun ja jos kysyntä kasvaa. :)

      Poista
  7. Käytän myös todella vähän alkoholia ja nyt uuden ruokavalion myötä en ole käyttänyt lainkaan alkoholia.

    MInulle se ei ole ongelma mutta joskus muut kantavat siitä suurempaa huolta. Minun on hyvä olla näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, olen myös huomannut, että muille alkoholittomuus saattaa olla suurempi asia kuin itselle olisi.

      Poista
  8. Mielenkiintoinen postaus 😊. Itse en juurikaan alkoholia käytä, ehkä olen saattanut kerran kesässä ottaa jonkun saunajuoman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kerran kesässä otettu saunajuoma on hyvä vaihtoehto :)

      Poista
  9. Hyvää vuosipäivää :)
    Olen havainnut saman, enää juomattomuutta ei tarvitse selitellä samalla tavalla, kuin ennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kyllä, onneksi enää ei juuri tarvitse selitellä :)

      Poista