SOCIAL MEDIA

torstai 31. lokakuuta 2019

Halloween vs pyhäinpäivä


Kumpaa teillä vietetään halloweenia vai pyhäinpäivää? Tätä välillä kuulee kysyttävän, mutta tarviiko niiden poissulkea toisiaan. Meillä vietetään niitä molempia. Halloween ja pyhäinpäivä ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.

Pyhäinpäivä on meille ollut aina tärkeä päivä, jolloin muistellaan edesmenneitä rakkaita ja käydään haudalla sytyttämässä kynttilöitä. Pyhäinpäivän kynttilämeri on hautausmaalla todella kaunis näky, kun monet kyntilät valaisevat illan hämärässä. Tänä vuonna pyhäinpäivää vietetään 2.11.

Lasten myötä halloween on myös ottanut paikkansa meidän perheesssä. Halloween on historialliselta taustaltaan sadonkorjuun juhla, joka on sittemmin muuttunut keppostelun, karkkien käräilyn ja kummitusleikkien karnevaaliksi.

Karkki vai kepponen-kierros naapurustossa on myös ollut osa juhlaa. Tämä kuitenkin aiheuttaa pientä närää joissakin ihmisissä, mitä nyt esimerkiksi nettikeskusteluja olen lukenut.

Meillä on myös useana vuotena käynyt oven takana näitä pieniä keppostelijoita. Vielä Suomeen ei ole kovin vakiintunut päivä, jolloin olisi se "oikea" päivä kierrellä ovien takana, mutta itseäni se ei haittaa lainkaan ja olemme siihen varautuneita. Meillä lapset odottavat heitä oven taakse, samalla tavoin kuin pääsiäisenä pieniä virpojia.

Mielestäni elämässä kuuluu pitää hauskaa aina kun se on vain mahdollista. Jokainen perhe voi itse päättää mitä päiviä haluaa juhlia vai haluaako ollenkaan. Mielestäni on silti väärin paheksua heitä, jotka niitä kuitenkin haluavat juhlia. Toki ymmärrän, että ovien takana kiertely ei ole kaikista mukavaa, mutta se, että haukutaan koko juhla ja sitä viettävät, on jo hieman liikaa. Eihän sen pitäisi olla toisilta pois. Kukin tavallaan, eikö?

Elämä on täynnä velvollisuuksia, joten vastapainoksi pienet juhlat ei ole lainkaan pahasta. Mielestäni erilaiset juhlat ovat tervetulleita.

Karmivan hauskaa halloweenia!



7 kommenttia :

  1. Meillä ei vietetä oikein kumpaakaan ja täytyy sanoa etten kyllä ole nyt tullut varustautuneeksi, jos keppostelijat oman oven takana käyvät o.O

    VastaaPoista
  2. Meillä vietetään kekriä eli sadonkorjuun juhlaa, sitten hupaillaan Halloweenilla ja Pyhäinmiestenpäivänä hiljennytään muistamaan edesmenneitä rakkaita <3

    VastaaPoista
  3. Meillä vietetään ihan normaalia pyhäinpäivää. En ole oikein päässyt halloween juttuun mukaan!

    VastaaPoista
  4. Hoitolasten kanssa juhlimme Halloween teemalla perjantaina. Lapset puhuivat koko viikon kaikenlaisia Halloween-juttuja. Oman perheen kanssa ei oikein vietetty kumpaakaan. Pyhäinpäivänä oli treenejä ja tytöllä futiksen taitokisat. Eli aika normaali lauantai. Lapset eivät ole onneksi vielä kokeneet kenenkään läheisen kuolemaa, joten pyhäinpäivä ei sillä tavalla heitä kosketa.

    VastaaPoista
  5. Halloweeniä juhlittiin tänä vuonna ihan etukäteen mummalassa + pienesti vielä kotona sitten oikeana ajankohtana :) Karkki keppos kierrokset valitettavasti jää välistä allergisen lapsen kanssa.

    VastaaPoista
  6. Meillä vietetään Halloweenia. Tänä vuonna järjestin juhlat lapsille :)

    VastaaPoista
  7. Lapsen myötä meillä on alettu juhlia Halloweenia. Onhan se oikeastaan aika kiva juhla syksyn tylsyyteeden keskelle. Karkkikierroksilla ei käydä, mutta hieman koristeltiin paikkoja, herkuteltiin ja oltiin kaupungilla Halloween tapahtumassa.

    Pyhäinpäivänkunniaksi kyllä haudoille viedään kynttilät.

    VastaaPoista