SOCIAL MEDIA

tiistai 1. lokakuuta 2019

Vinkit meidän ihaniin merenneitojuhliin + ARVONTA


Kaupallinen yhteistyö:
www.mydreamday.fi

Viime lauantaina juhlimme meidän tyttöjen 7v ja 4v syntymäpäiviä. Teemaksi valittiin tänä vuonna merenneito aiheiset juhlat. Teemat valikoituu aina tyttöjen sen hetkisen kiinnostuksen kohteen mukaisesti ja ainakin toistaiseksi tytöt pitävät hyvin samanlaisista asioista.

Yleensä ensimmäisenä mietitään millainen kakku tehdään, millä väreillä ja tyylillä. Sen ympärille sitten rakentuu koko muu tarjoilu sekä koristelu. Monesti kakkua tehdessä on hyvinkin tarkka mielikuva siitä millainen kakusta halutaan, mutta joka kerta kakusta tuleekin hieman erilainen kuin piti. Eikä se välttämättä ole missään nimessä huono asia. Monesti luovuus lähtee hieman eri teille kakkua tehdessä.


Tarvikkeita kattaukseen ja koristeluun etsin useasta verkkokaupasta. Löysin itselleni ihan uuden verkkokaupan My Dream Day, josta löysin juuri täydelliset simpukanmuotoiset lautaset sekä lautasliinat. Samaan sarjaan myös paperipillit ja mukit.

Heidän verkkokaupasta löytyy juhlatarvikkeiden lisäksi myös hyvä valikoima leivontatarvikkeita.


Esimerkiksi täytekakun korallikoristeet tein vaaleanpunaisella sekä vaaleansinisellä Deco Melts, sulatettavilla napeilla. Tähän käytin Wilton annostelupulloa. Alkuun tarkoitus oli tehdä kakun reunoille sellaiset valumat, mutta se ei oikein nyt onnistunut ja päädyin tekemään nämä korallit, jotka koristelin vielä syötävällä glitterillä. Niistä tulikin oikein kauniit. Kakun alle halusin teeman sävyihin sopivan vaaleansinisen kakkualustan.

Itse kakun ja täytteen teimme porkkanakakku ohjeella. Merenneitojen pyrstöt sekä simpukat teimme sokerimassasta. Macarons-simpukat värjäsimme kultaiseksi tai koristelimme syötävällä glitterillä ja helmiksi niihin Marianne rae.


Muffineihin halusin kolmen värin kuorrutteen ja vihdoin pääsin sellaisia tekemään. Tähän löytyy myös hyvä työväline, Wilton liitin. Se tekee monivärisen kuorrutteen pursotuksen helpoksi. Siihen valitsin Wilton tähtityllan. Kuorrutuksen päälle strösseliä ja simpukat teimme sokerimassasta, joista osa värjättiin kultaiseksi.



Persikka-passion rahkakakkuun valitsin nämä ihastuttavat sarvivalas koristeet ja merenneito koristerakeet. Aika suloinen, vai mitä?




Koristeluun löytyi todella paljon mitä ihanimpia vaihtoehtoja. Monissa juhlissa olen käyttänyt taustaverhoja ja nytkin sellainen laitettiin. Se tuo jotenkin niin juhlavan ja eläväisen säväyksen. Koska HBD pallot ja pöytäliina olivat sinisen sävyisiä, valitsimme vaaleanpunaisen, metallihotoisen verhon taustalle. Otimme näitä kaksin kappalein, jotta se peittäisi isomman alueen. Meillä on tässä ikkuna ja verhot takana, joten ne oli helppo kiinnittää verhonipsuihin.

Vaaleanpunaisista paperilyhdyistä  ja hapsuisesta, vaaleanpunaisesta kreppinauhasta sekä hennon vaaleanpunaisesta, hapsuisesta kreppinauhasta sai tehtyä kivoja meduusoja kattoon roikkumaan. Hapsunauhojen kiinnittämiseen ei tarvinnut edes liimaa, vaan nauhat sai hyvin kiinnitettyä lyhtyjen metalliosaan kiinni. Nauha on suoraa, mutta pysyvät hyvin kieputettuina, kun hapsut takertuvat toisiinsa.


Tein pöydällä olevat isot simpukat vaaleanpunaisista pom pomeista ja hieman pienemmät violetin värisistä pom pomeista. Helmeksi simpukoihin laitoin lasten pallomerestä, valkoiset pallot. Pöydälle ripottilin simpukka/meritähti konfettia sekä pyöreitä, hohtavia konfetteja.

Pöydän eteen laitettiin vielä pastellin värinen tasselinauha 



Merenneito kakkukoristeet sopivat koristeiksi myös vaikka popkorni- tai karkkikulhoon, kuten me käytimme. Näin teemaa saa laajennuttua vielä vähän lisää.





Numerokynttilöiden lisäksi laitoimme kakkuun siniset, suihkuavat sädekynttilät reunoille ja keskelle vaaleanpunaisen, suihkuavan sädekynttilän. Ne olikin todella näyttävät ja suihkusivat korkealle, todella upean näköiset. 

Sitten puhallettiin numerokynttilät, onnittelulaulun jälkeen. Muistivatkohan tytöt toivoa jotain?




Ilmapalloja löytyi monissa väreissä sekä kuvioissa. Me valitsimme tällä kertaa yksivärisiä ilmapalloja, väreinä metallinhohtoinen minttumetallinhohtoinen metsänvihreämetallinhohtoinen valkoinen sekä valkoisia mini-ilmapalloja.

Juhlien lopuksi otin tytöistä vielä kuvia verhoa vasten ja ilmapallot toimivat kivana rekvisiittana myös tässä, kuin myös pom pom simpukat.




Nämä olivat oikein onnistuneet juhlat.
Kiitos kaikille, tytöt ovat niin onnellisia!

 Juhlia tulossa? 
Nyt kannattaakin osallistua tähän ihanaan arvontaan. Voit voittaa 30€ lahjakortin 
My Dream Day verkkokauppaan. Voit osallistua kommentoimalla blogiini ja/tai instagram tililläni @m.hartikainen. Arvonta päättyy 8.10.2019 klo: 18.00!

Aurinkoa alkaneeseen lokakuuhun!




22 kommenttia :

  1. Onpa teillä ollut hienot koristelut! Minä mietin juuri järjestäisikö sunnuntaina 12v synttärit. Ehkäpä käyn kurkkaamassa inspiraatiota My drean day-verkkokaupasta. Mitään noin hienoa koristelua en ehdi järjestää, mutta josko jotain...

    VastaaPoista
  2. Aivan upeat koristelut ja herkut teillä. Suloista kerta kaikkiaan :)
    Mukaan kivaan arvontaan ��
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  3. Siis vau! Aivan upeat kakut ja muut! Mukana ilolla. :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Oi kuinka ihanat tarjoilut! Kohtahan sitä taas olisi juhlat edessä eli mukana arvonnassa! :D
    shimmerblinger@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Todella upean ja herkkullisen näköinen koristelu sekä ihanat iloiset lapset. ��
    nasuli-(a)suomi24.fi

    VastaaPoista
  6. Mielettömän kivan näköistä! Erityisesti kakku, ihan tuli vesikielelle!! :) Teemajuhlat on kyllä aikuistenkin keskuudessa omia lemppareita!

    VastaaPoista
  7. Mukaan arvontaan, marraskuun alussa samalla teemalla tyttöjen synttärit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. arvontaa varten kirsi.louhimo at gmail.com

      Poista
  8. Oli kyllä kaunista ja herkullista <3 Ihana päästä käymään kiireen keskeltä <3 Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  9. On kyllä niin herkullisen näköiset tarjoilut. Paljon onnea sinne teille <3

    VastaaPoista
  10. Myöhästyneet onnittelut tytöillesi!

    Ihanat merenneitojuhlat!

    VastaaPoista
  11. Voi miten upeat juhlat :) Ihanaa syksyn jatkoa! Mukana arvonnassa.
    minna1995(at)gmail.com

    VastaaPoista
  12. Vau miten upeat juhlat ootte järkännyt! Mukana arvonnassa :)

    - Reetta / reettakristiina.fi / reettakristiina@outlook.com

    VastaaPoista
  13. Mukana, ihana teema juhlissa :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Vau miltä juhlat näytti! :) Mukana arvonnassa. emjama(at)live.fi

    VastaaPoista
  15. Onpa kiva teema ja kauniita koristeita! Oman lapsen synttärit ovat lokakuun lopulla, joten lahjakortille olisi käyttöä.
    T: Heidi K

    VastaaPoista
  16. Kaunista ja herkullista.
    Mukaan arvontaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Onnittelut synttäritytöille :)
    Upeat koristelut ja tuo kakku - ihan mielettömät.
    Jätän arvonnan väliin tällä kertaa.

    VastaaPoista
  18. Onnea sankareille <3
    Ihan huikean näköistä ja mitkä tarjottavat, wau!

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa :) Ihanat juhlat :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  20. Kauniilta näyttää.onnea vaan.Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista