SOCIAL MEDIA

tiistai 14. joulukuuta 2021

Hääkakku-tasting & muut makeat


Meidän perheestä löytyy mielettömän taitava kakuntekijä, joten meidän ei tarvinnut miettiä keneltä tilaamme kakun ja muut makeat häihimme. Ainoa stressin aihe alkuun olikin, onko hänellä vielä tilaa tilauksille juuri tuohon ajankohtaan ja onneksemme olikin.

Hannan leipomo Purppurahelmi on hyvin suosittu, joten tilauksia tehdään monesti jo hyvissä ajoin, parin vuoden päähänkin. Etenkin kesäaika taitaa olla sitä suurinta sesonkiaikaa erilaisille juhlille, joten meidän häiden ajankohta on siinä mielessä hyvässä kohtaa, että vielä sattui löytymään tilaa Hannan kalenterista.

Purppurahelmen leipomo sijaitsee Sastamalassa, Mouhijärven Häijäässä, joten Tampereen keskustassa sijaitsevalle juhlapaikalle on vain puolen tunnin matka autolla.


Kakku tulee olemaan valkoinen, lehtikullalla ja aidoilla kukilla koristeltu. Halusimme kakusta näyttävän, jossa on useampi kerros. Vierasmäärämme kuitenkin huomioiden se ei olisi kovin kannattavaa tehdä niin, että kakku olisi kokonaisuudessaan syötävä. Meidän kakkuun alimmainen pohja tehdään styroksipohjaa käyttäen, mikä kuorrutetaan kuitenkin, kuten kakku muutoinkin. Näin on mahdollista saada halutessaan korkea ja näyttävä kakku pienempiinkin juhliin, eikä sen vuoksi tarvitse tinkiä omasta unelmien kakusta.

Olimme pohtineet hieman valmiiksi myös millainen makumaailma kakussa voisi olla, ja tarjolle meille oli sen mukaisesti koottu erilaisia kakkupohja- ja täyte vaihtoehtoja. Kakkupohjia meillä oli Baileys-suklaa, Red Velvet, banaani-pähkinä ja vaalea-sitrus vaihtoehdot. Täytevaihtoehtoja meillä oli tummasuklaa-mokka, maitosuklaa-mokka, valkosuklaa, mustaherukka, sekä mango-sitrus-passion. Lähes kaikki oli tarjolla erikseen, joten niistä oli helppo koota mieleisiään ja lukuisia erilaisia kokonaisuuksia oman mielen mukaan.



Kaikki vaihtoehdot olivat mielettömän hyviä, ja valinta niiden välillä olikin melko vaikea. Ainoastaan banaani-pähkinä kakkupohja piti jättää, ja vain koska olen banaanille allerginen. 

Lopulta valitsimme kakkuun kaksi erilaista pohjaa, Red Velvet sekä Baileys-suklaa (alkoholi poltetaan pois), joita käytetään vuorotellen kakussa ja täytteiksi valitsimme mustaherukan ja maitosuklaa-mokan. Kakun makumaailma on enemmän aikuiseen makuun, joten valitsimme tarjottavaksi myös kuppikakkuja, joissa maut ovat enemmän myös lasten mieleen. Kuppikakkuja tulee kahdenlaisia ja makuisia, toiset mango-sitrus-passion sydämellä ja toiset suklaisella sydämellä.

Lisäksi meille tulee kahdenlaisia valkosuklaa jälkiruokia, mitkä tehdään yksittäisiin pikareihin ja niiden sisällä on punaherukka-tai tummasuklaa-mokka sydän.

Näillä kokonaisuuksilla saimme hyvin yhteneväiset makeat häiden jälkiruokatarjoiluun sekä käytettyä vähän jokaista, näistä ihanista makuvaihtoehdoista.


Macarons-leivokset ovat myös alusta asti olleet herkku, joita halusin ehdottomasti meidän herkkupöytään häihin. Ne maistuvat niin aikuisille kuin lapsille. Täytteeksi niihin valitsimme suola-kinuskin. Macaronsien värit tulee olemaan meidän häiden teemavärien mukaiset ja osa koristellaan vielä lehtikullalla.

Ajattelimme käyttää Macaronseja mahdollisesti myös vieraslahjaksi.



Tastingin ajan lapset olivat vaarin kanssa, mutta toki pääsivät maistelemaan myös näitä Hanna-mummun tekemiä herkkuja ja kyllä näytti maistuvan jälleen paremmin kuin hyvin.

Nyt on päätetty jälkiruokien makumaailma ja kakun ulkoasu, joten niitä ei tarvitse tämän enempää miettiä. Toteutus näissä tulee olemaan loistava, kiitos mielettömän taitavan Hannan.

Nyt hyvillä mielin hääsuunnitelmissa eteenpäin.♡










4 kommenttia :

  1. Onpa kätevä, että kakun kaikista osioista voi päättää erikseen. Kakku kruunaa häitä, joten on tärkeä että se on juuri sellainen kuin itse haluaa.

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä herkullisille. Odotan kovasti jo, että miltä unelmamekkosi tulee näyttämään :)

    VastaaPoista
  3. Vau miten ihanaa että mummu tekee teidän kakut ja herkut 😍 ja aivan upeilta nuo kaikki kuvissa olevat näyttää!

    VastaaPoista