SOCIAL MEDIA

perjantai 14. heinäkuuta 2023

Lohjalla perheen kanssa

Sisältää mainoslinkkejä

Lohja on urbaani ikkuna tuhansien järvien Suomeen. Onhan Lohjalla 200 järveä aivan siinä kahviloiden, ravintoloiden, teatterin ja museoiden vieressä. Ja tuhat tarinaa sadan metrin syvyydessä Tytyrin elämyskaivoksessa. Lohja täyttää tänä vuonna 700 vuotta. Tänä vuonna tulee kuluneeksi siis 700 vuotta, kun Lohja on mainittu ensimmäisen kerran kirjallisissa lähteissä kirkkopitäjänä.

Ensimmäinen kohteemme Lohjalla olikin Pyhän Laurin kirkko. Kirkon on arvioitu valmistuneen 1500-luvun alussa. Vuosien 1510-1522 aikana kirkko koristeltiin maalauksin. Maalaria tai maalausryhmää ei tunneta nimeltä, mutta tyyliseikkojen perusteella on päätelty, että ryhmän johtaja olisi ollut Keski-Ruotsissa vaikuttaneen Albertus Pictorin opissa. Maaväreillä tehdyt maalaukset ovat syntyneet al secco-menetelmällä. Kuvakertomus alkaa kuorista, seurakunnasta katsoen oikealta puolelta luomiskertomuksella.



Kirkon irtaimiston arvokkain osa on 1400-luvun lopussa valmistunut krusifiksi. Lisäksi kirkkoon on sijoitettu Pyhää Laurentiusta kuvaava veistos, joka on myös peräisin 1400-luvulta. Pohjoisseinälle on sijoitettu Margareta Capsian maalaama alttaritaulu, jonka kirkkoherra Cregorius Arctopolitanus lahjoitti seurakunnalle 1700-luvulla.



Kirkon penkit ovat bulgarialaista tammea ja lattia Öölannin kalkkikiveä. Ne uusittiin, kun kirkko restauroitiin 1966-1968 arkkitehti Esko Järventauksen laatiman suunnitelman mukaan. Peruskorjauksen yhteydessä kirkon lattia laskettiin sen alkuperäiselle tasolle ja lattian alla sijainneet haudat poistettiin.


Kellotapulin kivinen alaosa on peräisin keskiajalta. Yläosa on rakennettu saksalaisen rakennusmestarin Johann Friedrich Schultzin johdolla noin vuonna 1740. Kellotapulin vieressä on Laakspohjan kartanon hautakappeli, jonka Magnus Ehrnrooth rakennutti 1824. Hänen lisäkseen siihen on haudattu hänen puolisonsa Christina Von Morian sekä kihlakunnan kirjuri Gustaf Bohm.


...

Seuraavaksi kävimme kesäravintola Villa Haikarissa, joka sijaitsee aivan Lohjanjärven rannalla. Noin vuoden 1905 paikkeilla valtioneuvos Wilhelm Laguksen poika, filosofian tohtori Hugo Lagus rakennutti jugendtyylisen Haikarin eli Harbonäsin huvilan isänsä omistaman Vähä-Ojamon huvilatilan maalle Lohjanjärven rannalle. Vuonna 1938 Lagus myi huvilan Lohjan kauppalalle, joka sisusti siihen kahvilan ja retkeilymajan, joista viimeksi mainittu lopetetti toimintansa 1960-luvulla. Leirintäalueen keskelle jäänyt huvila rappeutui 1990-luvun alkuun saakka, jolloin se kunnostettiin suosituksi kesäravintolaksi.

Laguksen sukulaiset vierailivat Villa Haikarissa kesällä 2020. He kertoivat, että huvilan nimi oli perheen kesken ollut Lilla Ojamo. Villa Haikari -nimen huvila lienee saanut kartan perusteella, sillä se sijaitsee Haikarinniemessä. Rakennuksessa on toiminut useita erilaisia kahviloita ja ravintoloita eri yrittäjien luotsaamana. Villa Haikari Kesähuone aloitti nykyisen yrittäjän Ulla Härmän vetämänä kesällä 2020.


Miljöö on aivan mielettömän ihana. Iso, kaksitasoinen terassi ja järvenranta. Täällä aika pysähtyy ja kiireen tuntu kaikkoaa.



Mies ja poika valitsivat pääruoaksi Pihvin Ystäville -annoksen. Naudan ulkofilee 180g, talon maustevoi, frittipottuja, vaihtuva lisuke.

- Pihvi oli mureaa ja hyvää sekä perunat olivat erittäin maukkaita. Maustevoi ja parsa olivat mieluisa lisä tähän annokseen. 


Minä valitsin Paistettua Kalaa
Päivän kala, tillivoiperunoita, Beurre Blanc -kastiketta, vaihtuva lisuke.

- Esillelaitto on tyylikäs. Kala oli todella hyvää, erinomaisesti valmistettu. Hyvin maustetut perunat ja parsa tekivät annoksesta ihanan kesäisen ja täyttävän. Kokonaisuus oli todella upea ja herkullinen. Ehdottomasti voin suositella.


Tytöt valitsivat Double Smash Burger
Villa Haikari tekee yhteistyötä Burgers & Wine ravintolan kanssa, josta tulevat nämä mielettömän herkulliset burgerit.

- Tytöt kehuivat ja pitivät tästä todella paljon.


Jälkiruoaksi tarjolla oli mm. Suklabrownie ja vaniljajäätelöä sekä Talon juustokakku, mansikkamurska tuoreista mansikoista.

- Juustokakku oli erittäin hyvää. Hetkeen en ole syönyt näin täydellisesti valmistettua juustokakkua. Rakenne oli juuri oikeanlainen ja herkullinen. Mansikkamurska on raikas lisä täyteläiseen juustokakkuun.

- Lämmin suklaabrownie on täyteläinen ja pehmeän suklainen. Todella herkullinen. Vaniljajäätelö on täydellinen vastakohta ja lisä brownielle.


 Kiitos Villa Haikari erinomaisesta ja lämpimästä palvelusta. Täällä tunsi itsensä heti tervetulleeksi. Lapset huomioitiin myös hyvin. Ja ruoka oli todella herkullista.♡ 
Suosittelen ehdottomasti.

...

Tytyrin Elämyskaivos on yli 100 vuotta vanha ja yhä toiminnassa oleva kaivos. Kalkkikiveä Tytyristä on louhittu parhaimmillaan miljoonan tonnin vuosivauhtia, ja sitä riittää vielä vuosikymmeniksi.  Kaivostyö sai alkunsa, kun Ruotsin vallan ajan kuningas Kustaa Vaasa antoi laamanni Eerik Flemingille vuonna 1542 luvan rautamalmin louhintaan Lohjan Ojamolla. Ojamo mainitaan maamme vanhimpana rautakaivoksena.

Nykyaikainen vuorityö Lohjalla alkoi 1097, kun kallioperän kalkkikiveä alettiin käyttää teollisesti. Särkisalolainen merikapteeni Karl Forsström perusti tuolloin kalkinpolttimon, josta sittemmin kasvoi yksi maamme suurimmista yrityksistä.

Tänä päivänä Tytyrissä porataan ja ammutaan 360 metrin syvyydessä. Järven ja osin kaupungin alueiden alla risteilevän käytäväverkoston yhteispituus on yli 60 kilometriä. Tytyrin kaivosmuseo avattiin toukokuussa 1988 kaivoksen entisen johtajan DI Carl Fredrik Bäckströmin idean ja ansiokkaan toiminnan tuloksena.


Elämyskaivoksessa on ympäri vuoden +8°c lämmintä, joten kannattaa varata lämmintä vaatetta mukaan, sekä hyvät kävelykengät. Kypärän saa mukaan Tytyrin Elämyskaivoksen vierastuvalta, josta myös lähtevät/päättyvät kaikki kierrokset. Pienimmilleen säädetty kypärä sopii jo yhden vuoden ikäisille. 







Nyt heinäkuun alusta Tytyrin Elämyskaivokseen pääsee opastettujen kierrosten lisäksi tutustumaan myös itsenäisesti omaan tahtiin. Syvällä maan uumenissa voi tutustua historialliseen näyttelyyn, vaihtuvaan taidenäyttelyyn tai perheille suunnattuun peikkoluolaan, joka soveltuu kaikenikäisille. Tytyrin Peikko on rakentanut kotinsa Tytyrin Elämyskaivoksen perimmäiseen tunneliin ja piilottanut sinne myös aarteen. Kenties pääset tapaamaan myös itse Rönni Peikon? Peikkoluolaan voit tutustua 22.10.2023 asti, jonka jälkeen teema vaihtuu.









Tämä oli kyllä vaikuttava ja todella mielenkiintoinen kokemus koko perheelle. Peikkoluola oli hauska ja siellä oli seikkailun tuntua. mm. ääni- ja valoshow kaivoksen sydämessä, joka oli n.100m suuntaansa, oli toteutettu todella upeasti. Ehdottomasti kannattaa käydä tutustumassa.♡

...

Majoituimme yhden yön Lohja Spa & Resort, superior huoneissa, jotka sijaitsevat rinnetaloissa kylpylän päärakennuksen välittömässä läheisyydessä ja rantasuperior-huoneet rantataloissa rannan tuntumassa. Rinnetalon superior-huoneissa on parveke ja rantasuperior-huoneissa on omat terassit, joista avautuu upea järvinäköala. Superior-huonetyypit ovat tasokkaimmat majoituvaihtoehdot. Rantasuperior-huoneissa on myös väliovellinen vaihtoehto esimerkiksi perheille.



Lohja Span alueen kiertää noin kilometrin pituinen kuntopolku ja hotellin lähellä on hyvät ulkoilumahdollisuudet. Hotellin pihapiirissä voi pelata mm. frisbeegolfia. Hotellilla on oma lapsiystävällinen uimaranta n.100-150 metrin päässä majoitustiloista. Hotellista voi vuokrata myös mm. soutuveneitä, kanootteja, kajakkeja, sup-lautoja ja polkupyöriä.


Uusi tilava 200 neliön kuntosali on varustettu uusitulla välineistöllä. Laitteet on valittu koko kehon täysimittaista harjoittamista ajatellen. Samassa yhteydessä on 500 neliön kokoinen liikuntahalli, jossa voi pelata pallopelejä, jumpata ja rentoutua. Liikuntavälineet ovat lainattavissa hotellin asiakkaille. 

Satumainen kylpylä, jolla on tarina ja sen suunnittelun lähtökohtana on ollut suomalaisuus sekä elämyksellisyys. Inspiraation lähteenä on ollut Sakari Topeliuksen Koivu ja Tähti -satu. Nämä elementit löytyvät kylpylän aistimaailmassa materiaaleissa, kuvina, tuoksuina, väreinä ja ääninä. Spa on siis elämys kaikille aisteille.

Kylpylässä on 8 eri allasta, joista yksi on pienille lapsille soveltuva allas pienellä liukumäellä. Lasten altaassa viihtyvät myös aikuiset. Kellumalla altaassa voit rentoutua sen vedenalaisessa äänimaailmassa. Kuntouintialtaan yhteydessä on kiipeilyseinä. Span allasosastolla voi nauttia poreilevasta kylvystä kahdessa porealtaassa. Lisäksi sieltä löytyy kuuma- ja kylmävesialtaat.



Erikoissaunaosastolla on neljä erilaista saunaa: Koivu-, Tähti-, Höyry- sekä Suolasauna. Saunojen lisäksi löytyy myös kolme elämyssuihkua: sumu, puro ja sade -toiminnoilla.

Kylpylä on todellakin monipuolinen kokemus kaikille aisteille ja tunnelma on ihanan rauhallinen. Nautin itse kuuma- ja kylmäaltaan vuorottelusta sekä elämyssuihkun hennosta sumusta. Vedenalainen äänimaailma oli myös hauska ja rentouttava kokemus. Spa on harkiten suunniteltu kokonaisuus värejä myöten.

Kokonaisuutena resortti on todella monipuolinen. Useita erilaisia aktiviteetteja löytyy hyvin, niin ulko- kuin sisätiloista. Majoitus oli aivan rannan tuntumassa, josta pääsi helposti myös pulahtamaan järveen. Viihdyimme oikein hyvin. Ehdottomasti tulemme uudelleen. 

Kiitos Lohja Spa.♡


Lohja on kyllä mahtava kaupunki.
Hieno reissu koko perheelle, upeita kohteita ja monta kokemusta rikkaampana.♡








 

Lähetä kommentti