Sunnuntaina juhlittiin meidän neidin 5v ja kuopuksen 2v syntymäpäiviä. Pääosin tarjottavat olivat vegaanisia. Miehen kanssa leivottiin oikein urakalla juhlia varten. Sekä tietenkin näpertelin vähän koristeitakin, kuten tavallisesti.
Teema oli neidin sanoja lainaten Taikametsä.
Tuoksu oli ihana, erilaiset yrtit sekä saniaiset ja eukalyptuksen oksat antoivat oman lisänsä tähän teemaan tuoksuillaan että koristeina.
Täytekakun pohja oli tummasta kaakaosta, välissä tuoretta pensasmustikkaa / vaahdotettua soijavispiä ja toisessa välissä tuoreita vadelmia / vaahdotettua soijavispiä. Päällä pensasmustikoita (osa hiletetty), tummia viinirypäleitä, nougatpaloja ja yrttejä.
Suklaaraakakakkua mustikoilla.
Neiti toivoi myös vohveleita. Lisuke vaihtoehtoja vohveleille oli valkosuklaavaahto (soija), vaniljakastike(kaura), omenahilloa, pähkinöitä, kuivattuja puolukoita sekä ruokosokeria.
Lahjojen avaaminen on aina yhtä jännittävää. Mitähän sieltä paljastuu.
Lisää lahjoja.
Sitten kynttilöidän puhallus. Toisella puolella oli neidille viisi kynttilää ja toisella puolella kuopukselle kaksi kynttilää. Iskä oli kuopuksen apulainen puhaltamisessa.
Ensin laulettiin tytöille paljon onnea ja sitten puhallettiin kynttilät.
Hienosti meni.
Kuopus auttaa iskää kakun leikkuussa.
Esikoinen odotteli innolla suolaisia piiraita. Etenkin sienipiirakka oli hänen mieleen.
Limonadissa oli kurkkuviipaleita sekä mintunlehtiä.
Tämä peli oli kyllä hitti. Neiti sai tämän lahjaksi ja sillä halusi kaikki lapset pelata yhä uudestaan. Serkkupoika taisi olla innokkain pelikaveri.
Veljeni ja hänen avovaimo. Veljeni on yksi kummeista jokaiselle meidän lapselle.
Iso oli urakka mutta oli se vaan taas sen arvoista. Onneksi me oltiin miehen kanssa niin mahtava tiimi. Vaikka touhua riitti kun samaan aikaan piti yrittää siivota, leipoa, olla lasten kanssa ja pyörittää se arki myös siinä sivussa.
Kiitos kaikille vieraille ihanista juhlista 💕
💕 Tytöt olivat ikionnellisia 💕
-Marjut-
Kurkkaa myös
ja
Tyttöjen mekot:
Mini Rodini
Saatu Lasten Taikamaa
Hei, onpa kaunista! Mistä kultainen kakunkoriste ja kynttilät on hankittu?
VastaaPoistaKiitos Annukka <3 Valitettavasti en muista mistä tuo kyltti oli. Meillä on ollut se jo aimmenkin käytössä. Kynttilät on Wilton merkin.
PoistaOn tosi ihanan näköistä ja loistavat tarjoilut! Varmasti loisto juhlat 😊 Onnea vielä pienille 😘
VastaaPoistaKiitos Laura <3 Välitän onnittelut tytöille <3
Poista