SOCIAL MEDIA

maanantai 8. lokakuuta 2018

Kuka sitten on oikeasti vahva ihminen


Vahvat ihmiset. Keitä he ovat? Mikä tekee heistä vahvoja?

Vahva voi olla fyysisesti sekä henkisesti, mutta tässä postauksessa pureudutaan tähän henkiseen vahvuuteen. Mitä henkinen vahvuus tuo sinulle mieleen tai millainen vahva ihminen on sinun mielestä?

Vahva ihminen ei ole välttämättä se joka ottaa kaiken vastaan tuntematta mitään, eikä se jolla on niin kova kuori ettei sen läpi pääse. Moni kyllä pystyy näyttämään kovaa naamaa ulospäin, mutta onkin rikkinäinen sisältä. Aiemmin ajattelin, että he jotka näyttävät ulospäin kovan puolensa on niitä vahvoja ihmisiä ja oman tiensä kulkijoita jotka eivät välitä muiden mielipiteistä.

Kuinka väärässä olinkaan. 

Monesti se kova ulkokuori vain kompensoi rikkinäistä sisintä, suojelee ehkä jo haavoittunutta sielua jottei sattuisi enempää.

Entä onko vahvuutta se että kestää sen mikä on pakko. Kun ei ole muutakaan vaihtoehtoa.

Tätä olen välillä miettinyt kun olen kuullut olevani vahva. Mutta tekeekö se minusta vahvan jos on pakko vain kestää se mikä on annettu. Esimerkiksi oman lapsen kuolema on se taakka jota kukaan ei valitse. Kukaan ei kysynyt jaksanko kantaa näin suuren surun ja jos olisikin kysytty olisin vastannut ei, en jaksa.

Onko vahvuutta pärjätä yksin vai vahvuutta hakea apua kun sitä tarvitsee?

Jokaisella on elämässään hetket jolloin voi kokea olevansa vahva ja toisinaan myös heikko. Mielestäni on vahvuutta myös se, että uskaltaa näyttää itsestään sen heikon ja haavoittuvan puolen.
Jokainen kokee vahvuutta eri asioissa ja näkee muissa erilaista vahvuutta. Jokainen voi itse määritellä millainen on vahva ihminen.

Itse pidän vahvoina ihmisinä sellaisia jotka eivät anna epäonnistumisen pelkojen ja muiden mielipiteiden olla liiaksi esteenä omalla tekemiselleen.
 Vahva ihminen kohtaa vaikeatkin asiat ja uskaltaa käsitellä niitä omaan tahtiin. Uskaltaa näyttää myös herkän ja heikon puolensa.

Vahva ihminen näkee, myöntää virheensä ja jatkossa osaa toimia toisin, paremmalla tavalla.

Vahva ihminen pystyy kääntämään vaikeudet ja epäonnistumiset voitoksi. Nähdä niistä ne asiat joissa voi kehittää itseään. Elämän vaikeuksista selviäminen antaa lisää vahvaa pohjaa elämälle ja kykyä selvitä jatkossakin.

Vahva ihminen voi ja uskaltaa olla oma itsensä. Siihen emme tarvitse muiden lupaa.

Välillä olen miettinyt, onko kaikki lapsuuden ja nuoruuden suurimmat vaikeudet ja vastoinkäymiset antaneet voimaa kohdata myöhemmin se pahin mahdollinen. Oman lapsen kuolema. Ilman näitä vaikeita asioita, olisinko ollut entistä voimattomampi tämän menetyksen edessä.

Oman lapsen menetykseen ei voi varautua millään tavalla eikä sen tuskan määrään voi hakea vertailua. Uskon kuitenkin, että aiemmat selviytymiskeinot ovat olleet avuksi ja paljon on tarvittu uusiakin keinoja, myös ulkopuolista apua.

Olen joutunut viemään omaa jaksamistani ja selviytymistä tämän asian edessä aivan uudelle tasolle.
Vaikka suru ja ikävä vei minut kerta toisensa jälkeen yhä syvemmälle, tulin sieltä myös aina ylös kerta toisensa jälkeen.

Edelleen välillä suru ja ikävä saa lujan otteen. Nyt tiedän ja luotan, että ylös tullaan jälleen vaikka sitten ryömien.

Luota itseesi ja vahvuuteesi.
Olemme loppuviimein paljon vahvempia kuin uskoisimmekaan.


-Marjut-

Löydät blogini facebookista:
Art LilyKristin I M.Hartikainen

Seurata voit myös instagramissa:
@m.hartikainen

Instagram tililläni @m.hartikainen on nyt ARVONTA käynnissä. 
Voita 50€ lahjakortti Juhlahumua verkkokauppaan!
9.10.2018 klo:18.00 asti.


YouTube:
Art LilyKristin I M.Hartikainen






2 kommenttia :

  1. Tosi hieno teksti ja samanlaisia ajatuksia kuin minullakin on ollut. Itse koin myöhäisen keskenmenon viime vuonna ja nyt olen lapsettomuushoidoissa, pitkässä taistelussa, joka ei tunnu loppuvan ikinä... Välillä sitä itsekin miettii kuinka olenkaan selvinnyt tästä kaikesta. Olen kuullut olevani vahva, mutta kun muuta en vain ole voinut. Enhän minä voi vain luovuttaa. Olemme tosiaankin vahvempia kuin olemme kuvitelleet olevamme♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 ja lämmin osanotto menetykseesi. Yllättävän paljon se ihminen loppuviimein kestääkin. Lämmin halaus, hurjan paljon uskoa ja voimia tulevaan <3

      Poista