SOCIAL MEDIA

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Suosikkiasut viileämpiin kesäpäiviin + ALEKOODI


Kaupallinen yhteistyö:
www.junkyard.fi

Vaikka aurinko on hellinyt, Suomen kesässä saa varautua aina myös viileisiin päiviin. Tästä syystä olen pitänyt silmällä myös mukavia vaatteita kylmille keleille ja Junkyardilta löysinkin hyviä vaihtoehtoja. Tämän hetken suosikkeja on ollut camo kuosi, ja etenkin nämä housut olivat myös malliltaan juuri täydelliset. Housujen lahkeissa on resorit, joka lisää istuvuutta niin ettei lahkeet pääse roikkumaan kenkien alle. Ihastuin myös yhdistelmään pukea korkokengät tähän muutoin aika rentoon asukokonaisuuteen.

Farkkutakki on myös tehnyt paluun omiin suosikkeihin. Se on helppo yhdistää moneen asuun ja sopii keväästä, viileisiin kesäiltoihin ja siitä aina syksyyn saakka. Alkuun hieman mietitytti tämä valinta, mutta tykästyin takkiin heti, kun sain sen sovitukseen.



Bodyt on ollutkin jo pidemmän aikaa itselläni käytössä. Joten nytkin valitsin kaksi bodya, jotka ovat samalaiset, mutta eriväriset. Tässä asukokonaisuudessa näkyy tämä toinen eli harmaa ja hieman alempaa löytyy toisesta asukokonaisuudesta samainen body mustana.

Bodyt on siitä mukavia, ettei helmat nouse. Paljon pidän juuri paitojen helmaa hameen tai housujen sisällä, joten body on siihen parempi valinta.



Tässä toisessa asukokonaisuudessa on tosiaan samainen body mustana. Perusvärit sopivat niin hyvin monen kanssa yhteen. Näissä on ihanan pehmeä ja sopivan ohuehko kangas, joten sopii myös kesä käyttöön.

Hame on yllätys yllätys leopardi kuosinen. Tätä kuosia onkin entuudestaan jonkin verran, mutta ei hameena. Hameessa on epäsymmetrinen helma, kangas laskeutuu kauniisti ja sivussa on vetoketju. Tähän asuun yhdistin rennommat kengät.



Tässä suorat linkit kaikkiin postauksen vaatteisiin, jotka löytyvät nyt ALEhinnoin verkkokaupassa:


Sain teille myös alekoodin.
Koodilla ART20 saatte -20% alennusta yli 50€ tilauksiin (Brändit: adidas, Nike ja Vans) 31.7.2019 saakka. Koodi ei koske aletuotteita.

Mukavaa alkanutta viikkoa!







10 kommenttia :

  1. Sais kyllä säät muuttua takaisin kesäisimmiksi, että saisi kesävaatteita taas kunnolla käyttöönsä!

    VastaaPoista
  2. Mielellään sitä pukeutuisi kesäisesti, mutta nyt on ollut ikävä kyllä lämpimemmille vaatteille tarvetta. Asusi näyttää kivoilta! Body on varmasti kätevä. Itse en osaa käyttää, niinpä jatkan paidan helmojen nykymistä alas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä heinäkuussa pitäisi hieman lämpöisempää olla :D Ehkä pian taas lämpenee.

      Poista
  3. Vitsi miten tyylikkäät asut, etenkin toi hame! Ihana <3

    VastaaPoista
  4. Nyt on hienot vaatteet, hienoissa kuvissa ja hienossa miljöössä :)

    VastaaPoista