SOCIAL MEDIA

torstai 30. tammikuuta 2020

Minilomalla Turussa. Osa 1/2.


Kaupallinen yhteistyö:
Radisson Blu Marina Palace Hotel

Viime perjantaina suuntasimme heti aamusta kohti Turkua. Ajattelin, että voisimme samalla lomailla siellä pari päivää, kun sinne oli muutoinkin sovittu meno. Siitä onkin aikaa, kun olen käynyt Turussa, jos mukaan ei lasketa niitä kertoja, kun olemme matkanneet ruotsiin laivalla, Turun satamasta.

Mieheni on asunut osan lapsuudestaan Turussa ja on jo tovin puhunutkin, kuinka olisi hienoa päästä katselemaan lapsuuden maisemia ja näyttää paikkoja koko perheelle. Vaikka vierailumme Turussa oli kahden päivän mittainen, se oli niin kokemusrikas, että päätin jakaa sen kahteen eri postaukseen ja tämä on nyt se ensimmäinen.

Valitsimme hotelliksi Radisson Blu Marina Palace hotellin, joka sijaitsee aivan aurajoen varrella. Tämä onkin ainoa hotelli Turussa, joka on kyseisen joen varrella. Hotellin sijainti on muutoinkin kaikin puolin hyvä.

Saavuimme hotellille puolenpäivän jälkeen ja saimme heti iloisen ja ystävällisen vastaanoton. Lapset saivat valita isosta aarrearkusta mieleiset lelut itselleen sillä välin, kun kirjauduimme hotelliin. Tästä menimme lounaalle, hotellin aulan vieressä olevaan Grill it! Marina ravintolaan.





Saavuimme Grill it! Marinaan ja saimme heti ystävällisen vastaanoton. Etsimme meille mieleisen pöydän ja saimme ruokalistat jokainen. Lapset on huomioitu ravintolassa hyvin. Lasten ruokalistojen kääntöpuolelta löytyi tehtäviä ja väritettävää. He saivat pienen värikynäpaketin ja alkoivat heti ruoan valinnan jälkeen piirustelemaan. 



Lounasaikana kaikkiin annoksiin sisältyy salaatti ja keitto buffetpöydästä,  Thoreau-vesi, sekä kahvi ja pikkumakea.

Valitsin itse lounaan buffetpöydästä ja kaikki muut tilasivat ruoan listalta. Esikoinen tilasi oman ruoan "aikuisten listalta" ja valitsi saman annoksen kuin mieskin. Tytöt valitsivat lasten listalta hampurilaisateriat. 

Tilattuja ruokia ei tarvinnut kauan odotella. Meistä pidettiin muutoinkin oikein hyvää huolta ja varmistettiin useaan kertaan, että kaikki on hyvin ja ruoka maistuu.






Valitsimme kaikki lopuksi vielä saman jälkiruoan ja esillepano yllätti iloisesti. Annoksiin oli panostettu ja otettu hyvin huomioon erikseen lapset ja aikuiset.


Ravintola kokemus oli todella hyvä. Todella ystävällistä ja palveluherkkää henkilökuntaa, ja ruoka maistui kaikille. Iso plussa, että lapset huomioitiin todella hyvin ja kattavasti koko ruokailun ajan. Tunsimme itsemme enemmän kuin tervetulleiksi. 



Lounaan jälkeen huoneemme oli valmis ja haimme matkatavarat. Sviittimme sijaitsi kuudennessa kerroksessa ja odotimme innolla millaiset maisemat huoneesta mahtaa olla. Toivoimme tietenkin maisemaa aurajoen puolelle.

Oven avauduttua häkellyimme näystä, sviitti oli todella upea. Se oli kooltaan 56 m2, jonka makuuhuoneesta avautui kaunis maisema aurajoelle. Aivan kuten olimme toivoneet. Suuren vaikutuksen tekivät ykstyissauna sekä kylpyhuoneen liikuteltavat, suuret lasiovet.



Makuuhuoneen suuri sänky oli sijoitettu keskelle huonetta, jonka edessä avautui maisemat aurajoelle. Meidän kuopus nukkui meidän vanhempien kanssa ja hänelle oli varattu sängyn päälle oma peitto ja tyyny, sekä muut tarvikkeet.



Kaikki lapset saivat värikynät ja puuhakirjat, sekä lisäksi nämä söpöt tohvelit ja ihanat toilettilaukut. Erityisesti tytöt olivat näistä todella ihastuksissaan. 











Makuuhuoneen yhteyteen oli pedattu sänky meidän neidille ja sviitin oleskeluhuoneeseen sänky esikoiselle. Oleskeluhuoneesta löytyi lisäksi toinen tv, josta lapset saivat katsella halutessaan omia ohjelmiaan. Tästä huoneesta avautui maisemat hotellin toiselle puolelle.




Turun linna oli yksi meidän kohteista, jonne suuntasimme pienen ruokalevon jälkeen. Muistan itse käyneeni täällä kerran luokkaretkellä ala-asteaikoina, ja siitä käynnistä oli kuitenkin enää hyvin hatarat muistikuvat. Tätä vierailua odotettiin koko perhe.




Turun linna on perustettu 1200-luvun lopussa ja 1800-luvun lopulta alkaen linna on toiminut museokäytössä. Turun linna luetaan nykyään Suomen tärkeimpien rakennushistoriallisten muistomerkkien joukkoon, ja se on määritelty yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Se on myös yksi Turun merkittävimmistä nähtävyyksistä.

Linna vaurioitui pahoin pommituksessa vuonna 1941, jonka seurauksena linnassa jouduttiin tekemään toisen maailman sodan jälkeen laajoja korjaus- ja restaurointitöitä.









Turun linnan kirkko, joka on entinen herttuan hovin pitosali, vihittiin käyttöön vuonna 1706, ja sitä käytetään vielä nykyisinkin, erityisesti vihki- ja kastekirkkona. 





Turun linnassa järjestetään museon kokoelmia esittelevien ja linnan historiasta kertovien pysyvien näyttelyiden lisäksi vaihtuvia näyttelyitä.

Muutama sananen naisista- näyttely on esillä vielä maaliskuun 8.päivään saakka. Näyttely kertoo Turussa vaikuttaneiden porvarisnaisten ja Turun linnassa asuneen kreivitär Kristina Katarina Stenbockin elämästä 1600-luvun Turussa. Naisten värikkäiden elämänkäänteiden kautta piirtyy kuva naisten elämästä, asemasta, sopivasta käytöksestä, rakkaudesta ja avioliitosta.






Kierros Turun linnassa oli vähintäänkin mielenkiintoinen ja kaikkineen hieno kokemus koko perheelle. Kierroksen jälkeen menimme keskustaan syömään ja tulimme takaisin hotellille. Illalla kävimme tietenkin saunomassa, sviitin omassa saunassa, jonka jälkeen tytöt viihtyivät tehtäväkirjojen ja lelujensa parissa hyvän hetken. Esikoinen otti rennosti ja katseli sarjoja. Valvoimme myös aika myöhään ja ihailimme pimenevän illan maisemia ikkunasta.







Aamupalabuffet sijaitsi hotellin 2.kerroksessa. Tarjonta oli todella monipuolinen ja sieltä löytyi helposti jokaiselle jotakin, myös vegaanisia vaihtoehtoja oli hyvin tarjolla. 











Aamupalan jälkeen meillä oli vielä hetki aikaa nauttia ihanasta sviitistä kunnes lähdimme kohti seuraavia kohteita.

Kiitos hyvästä ruoasta, hyvin nukutusta yöstä sekä erittäin hyvästä ja lapsiystävällisestä palvelusta. 
Tästä oli hyvä jatkaa matkaa Turussa, vielä toinen päivä ja se jatkuu sitten seuraavassa postauksessa!




12 kommenttia :

  1. Onpas kiva hotelli ja velä lapsille sopiva. Etsin myös meidän perhelomalle sopivia hotellia talvilomalle. Tämä olisi vielä sopivan isokin.

    VastaaPoista
  2. Turun linnassa pitää ehdottomasti vielä joskus päästä käymään! :)

    VastaaPoista
  3. Olen tainnut itsekin olla tuossa samassa hotellissa pari vuotta sitten. Se oli kyllä hyvä! Pitäisi tehdä joku reissu Turkuun uudelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä jäi myös vielä paljon näkemättä, joten Turkuun olisi ihana päästä kyllä uudelleen. :)

      Poista
  4. Onhan tuo hotelli edelleen ihan hyvä, mutta entisenä turkulaisena en ole vieläkään päässyt yli siitä, että rakennuksen ylin kerros meni yksityiskäyttöön ja sen myötä ihana ylimmässä kerroksessa ollut uima-allas!
    Turun linna taitaa olla lapsille jännittävä kohde.

    VastaaPoista
  5. Mä niin haaveilen hotellilomasta huoneessa, jossa sauna. Ja hotelleissa yöpymisessä kyllä ehdottomasti on parasta aamupala, se määrittää pitkälti hotellin tason, ainakin mun luokittelussa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hotellin aamupala on kyllä yksi parhaista, saa mennä valmiiseen pöytään heti aamusta. :D Tuo sauna oli kyllä mukava lisä.

      Poista
  6. Olipas kiva lukea teidän reissusta Turkuun ja kiva kuulla, että viihdyitte. Aivan ihana tuo hotelli, siellä en olekaan koskaan käynyt. Asun aivan hotellin vieressä, joten voisinpa poiketa sinne joku viikonloppu aamupalalle. Odotan innolla tarinan toista osaa :)

    VastaaPoista
  7. Marina on vähän muuttunut siitä mitä se oli aikanaan kun itse asuin Turussa.

    VastaaPoista