SOCIAL MEDIA

torstai 5. maaliskuuta 2020

Anemia


Anemia on tullut minulle tutuksi raskauksien aikana. Jokaisen raskauden aikana rautalääkitys on ollut ennemmin sääntö kuin poikkeus. Myös kertaalleen olen saanut tiputuksena rautaa suoraan suoneen, kun hemoglobiini oli todella alhainen ja muut rautalääkkeet eivät imeytyneet toivotulla tavalla. Muutoin en ole koskaan kärsinyt anemiasta, paitsi nyt.

Nyt viimeisen puolen vuoden ajan olen ollut TODELLA väsynyt ja hengästynyt koko ajan. Väsymys on toki ollut läsnä enempi ja vähempi elämässä jo yli kymmenen vuoden ajan, ruuhkavuosia tässä kun ollaan eletty. En siksi ehkä edes osannut epäillä mitään. Ajattelin vain tehneeni ehkä enemmän kuin olisin jaksanut, joka on myös hyvin ominaista itselleni. Yleensä se korjaantuu ja tasoittuu muutaman päivän levolla, mutta nyt ei lepokaan auttanut ja olin väsynyt vaikka menin ajoissa iltaisin nukkumaan, nukuin myös päiväunet melkein joka päivä.

Samoihin aikoihin viime vuonna myös päädyin sairaalaan kovan stressin takia sekä sydänsairaalaan todella korkean sykkeen ja hengen ahdistuksen vuoksi. Laitoin väsymystä myös silloin aloitetun sydämen lääkityksen piikkiin, koska sen kerrottiin aiheuttavan väsymystä.

Menin myöhemmin muista syistä lääkärin vastaanotolle, josta sain lähetteen verikokeisiin ja niistä huomattiinkin hemoglobiinin olevan vain 107. Seuraavat verikokeet katsottiin ja huomattiin, että myös rautavarastot ovat aivan tyhjät. Syytä anemiaan ollaan nyt etsitty mm. paksusuolen tähystyksellä eli kolonoskopialla. Minulla on taustalla IBS ja haluttiin pois sulkea mahdolliset muut suoliston sairaudet, jotka voisi aiheuttaa verenvuotoa ja siten anemian. Myös kasvaimet voivat aiheuttaa verenvuotoa, joka ei välttämättä edes näy paljaalla silmällä vaan veri voi olla tulkittavissa ainoastaan ulostenäytteestä.

Myöhemmin hoitaja sanoi, että hemoglobiini on ollut tasaisessa laskussa jo vuodesta 2016. Tämän kuullessa mietinkin miksi tästä ei oltu sanottu mitään aiemmin?

Runsaat kuukautiset voivat myös vaikuttaa hemoglobiinin laskuun ja rautavarastojen tyhjenemiseen. En kuitenkaan miellä, että itselläni olisi ollut normaalia runsaammat kuukautiset. Sain kuitenkin tuohon aikaan 2016 pysyvän verenkiertolääkityksen, joka lisää verenvuotoriskiä. Huomasin kyllä, että lääkityksen kanssa myös kuukautisista tuli ehkä hieman runsaammat. Kuulostaa kuitenkin ihan järkeen käyvältä, että vuoto on kuitenkin voinut neljän vuoden aikana saada aikaseksi sen, että hemoglobiini on päässyt laskemaan hiljalleen, mutta tasaiseen tahtiin siihen mitä se nyt on.

Olen nyt vasta hiljattain aloittanut rautalääkityksen koska odottelin ensin kolonoskopian olevan ohitse. Tutkimuksen aikana ei havaittu mitään epämääräistä ja nyt odottelen vielä koepala tuloksia. En osaa sanoa onko tästä rautalääkityksestä vielä ollut minkäänlaista apua, onko hemoglobiini noussut tai onko varastot yhtään saanut täydennystä vai ei. Sen pitäisi korjaantua kolmen kuukauden kohdilla rautalääkityksen aloituksesta, rautavarastojen täydentämiseksi pitää lääkitystä kuitenkin jatkaa vielä sen jälkeenkin.

Mikäli todetaan, että runsaantuneet kuukautiset ovat anemian aiheuttaja, siihen suositeltiin hormonikierukkaa, muut hormonaaliset yhkäisykeinot tms. ovat minulta ehdottomasti kiellettyjä. Hormonikierukka vähentää vuodon määrää tai se voi loppua jopa kokonaan ja siten se ei aiheuttaisi anemiaa. Vaikka sanotaan, että hormoni vaikuttaa vain paikallisesti kohdussa, on itselläni silti epäilys ja pelko, koska olen kerran saanut veritulpan sekä tia-kohtauksen. Myös hormonien mahdollinen vaikuttaminen mieleen ja sen vaihteluhin saa minut epäröimään tätä vaihtoehtoa omalle kohdalleni.

Olen miettinyt myös vaihtoehtona tauottamista verenkiertolääkkeestä, kuukautisten pariksi ekaksi vuotopäiväksi, jolloin vuoto ei olisi niin runsasta, lääkkeestä johtuen. Saa nyt nähdä miten tästä edetään, mutta toivotaan, että rautalääkitys tepsii pian.

Ainakin kevät ja aurinko tuntuu tuovan uudenlaista virtaa arkeen.







6 kommenttia :

  1. Itselläni ollut aina matala hemoglobiini, silti viimeisin raskaus tiputti sen 84 ja rautavarastot oli tyhjät. Nyt poika 9v ja hemoglobiini 124 joten vaikka mitä söisin rautaa ei meinaa nousta.

    VastaaPoista
  2. Raskauden aikana mulla myös tippui hemoglobiini tuonne vähän päälle 80, Tuolloin sain kyllä raudan tiputuksena suoraan suoneen. Muutoin on lähtenyt aina lääkityksellä ja viimeistään raskauden jälkeen hyvään nousuun. Nyt on muista syistä sitten laskenut. Normaalisti hb on mulla ollut 130-140.

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti saat rautalääkityksestä apua! <3

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti rautalääkityksestä on apua! Mulla oli reilu vuosi sitten todella väsynyt olo ja reipas kävely hengästytti. Verikokeissa löytyi alhainen hemoglobiini. Rautavarastoja ei mitattu ja minulle määrättiin rautaa ilman lisätutkimuksia. Yksityisellä kävin mittauttamassa ferritiinin, joka oli matala. Aika nopeasti rauta-arvoni nousi, kun söin reilulla annoksella rautaa. Vatsa oli kovilla, mutta oli ihanaa kun väsymys helpotti ja aivotkaan eivät tuntuneet niin sumeilta.

    VastaaPoista
  5. Toivottavast saat apua rautalääkkityksestä. Itselläni arvot olivat matalia reilu vuosi sitten ja sain kolmen kuukauden rautakuurin. Rauta lähti nousuu mutta ferriniiarvot olivat silti todella matalata. Kolonoskopiassa löytyi sitten syykin ja kun adenoomat oli hoidettu pois on rautakin nyt hyvä. Kirjoitinkin tuosta kolonoskopiasta blogiin, jotta ihmiset vatsavaivojen ilmaantuessa ottaisivat ne vakavasti ja menisivät tutkimuksiin. Tsemppiä!

    https://styleheaven-marjorie.blogspot.com/2019/02/kolonoskopia-ja-viime-hetki.html

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti rautalääkitys tepsii. Itselläni IBS johdosta vitamiinit imeytyvät todella huonosti ja lääkäri on määrännyt minulle vahvempia kuureja. Otan vitamiinit nukkumaan mennessä, jotta ne ehtisivät imeytyä yön aikana, kun ei tarvitse rampata vessassa.

    VastaaPoista