SOCIAL MEDIA

sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Esikoinen täytti 11v. Synttärit ilman vieraita.


Täsmälleen tänä päivänä, 11 vuotta sitten minusta tuli äiti. Esikoiseni on siis jo 11 vuotias. Tänään meillä ei kuitenkaan ole vieraita juhlimassa meidän kanssa. Aiemmin jouduimme jo perumaan myös kaverisynttärit. Lupasin ne kyllä järjestää uudelleen sitten, kun tämä tilanne on ohi. Elämme kaikki todella poikkeuksellisia aikoja. 


Olimme jo aiemmin sopineet, että viime vuoden 10 synttärit olivat viimeiset sukulaissynttärit ja jatkossa vietämme kaverisynttärit ja panostamme niihin enemmän, sekä kutsumme kahville vain lähimmän suvun. Nyt tosin nekin suunnitelmat menivät uusiksi ja juhlimme ihan vain meidän oman perheen kesken. Olemme olleet karanteenissa jo reilun viikon, jonka aikana emme ole olleet tekemisissä kenenkään kanssa.


Esikoinen on ottanut tilanteen todella hyvin ja ymmärtää kyllä miksi näin nyt toimitaan. Alkuun toki kaverisynttäreiden peruminen harmitti ja tottakai se oli pettymys. Elämme aikoja, jolloin joudumme tuottamaan pettymyksiä lapsillemme ehkä enemmän kuin koskaan ennen, mutta se kuuluu elämään. Pettymysten sietäminen on hyvä ja tärkeä taito.




Tänään olemme herkutelleet kotona ja esikoinen sai kauan toivomansa lahjan, oman tietokoneen. Mieheni ja hänen siskon mies olivat aloitelleet tietokoneen kokoamista, mutta tosiaan mieheni leikattiin muutama päivä sitten niin se jäi kesken. Mieheni siskon mies lupasi kuitenkin koota sen valmiiksi. Myös omat vanhempani osallistuivat osien kustannukseen lahjana meidän pojalle ja osa osista tuli miehen siskon perheeltä. 

Hurjan paljon kiitos kaikille, jotka olitte mukana tässä hankkeessa.
Meillä on nyt ehkä maailman onnellisin poika.♡


Kiitos kaikille onnitteluista ja muistamisesta.♡

4 kommenttia :

  1. Paljon onnea sinne ja toivottavasti tilanne helpottuu pian, että pääsette ihan kunnolla synttäreitä juhlimaan :) Me ehdittiin juuri ja juuri ennen tätä härdelliä synttärit pitää, tässä vaiheessa tosin ihan sukupainotteisesti vielä juhlitaan :D

    VastaaPoista
  2. Meillä myös tänään juhlittiin 7-vuotiasta oman perheen kesken.

    VastaaPoista
  3. Valtavasti onnea ja hienon lahjan sai. Toivottavasti tää pian loppuu.

    VastaaPoista
  4. Onnea synttärisankarille! Tämä poikkeuksellinen tilanne opettaa meille kaikille paljon, mutta toivotaan että tämä pian loppuu.

    VastaaPoista