SOCIAL MEDIA

tiistai 10. maaliskuuta 2020

Sudio Klar & Fem + ALEKOODI



Kaupallinen yhteistyö:
Sudio

Onko Sudion kuulokkeet sinulle entuudestaan tuttuja?
 Itselläni on ollut suunnilleen vuoden käytössä Sudion kuulokkeet lähes päivittäin. Ne on ollut kiistatta parhaimmat mitä olen koskaan omistanut. Aktiivinen melunvaimennusominaisuus toimii todella hyvin ja olen näin pystynyt paremmin keskittymään omiin tekemisiin vaikka ympärillä häärii usein koko perhe. Myös lapset ovat lainanneet kuulokkeita tiuhaan tahtiin. 

Ajattelinkin, että toiset samanlaiset kuulokkeet voisi olla hyvä ratkaisu meidän perheessä. Itselläni on entuudestaan Klar White kuulokkeet, nyt valitsin nämä Klar Black kuulokkeet. Eli samat kuulokkeet, eri värissä. Lasten käytössä valkoinen saattaisi olla hieman arka väri.

Voin nyt myös itse vaihtaa kuulokkeita omaan asuun mätsääväksi. 

Kuulokkeita voi käyttää aux-johdolla tai Bluetooth yhteydellä. Malli on myös taitettava, kuljettamisen helpottamiseksi.




Toisena sain kokeiluun Sudion Fem langattomat kuulokkeet, joissa on huipputason äänenlaatu.
Nopea USB -lataus varmistaa, että kiireisinäkin päivinä musiikki ja puhelut ovat helposti ja luotettavasti saatavilla. Neljällä mikrofonilla ja uudella kosketuspainikeohjauksella varustettuna Fem antaa täyden audion hallinnan.  

Kuulokkeissa on selkeä ääni, neljä ympäristömelua vaimentavaa mikrofonia ja ne ovat roiskeen- sateen- ja hien pitävät. Värivaihtoehtoja on useampi. Valitsin nyt kevättä kohden nämä ihanat pinkin väriset kuulokkeet.


Musiikki on aina ollut tärkeässä osassa lähes jokaista päivääni. Musiikki auttaa käsittelemään tunteita, voimaannuttaa ja rentouttaa sekä auttaa keskittymään. Minun on usein vaikea keskittyä ja etenkin silloin, kun kirjoitan, kuuntelen musiikkia aina. 



Onko sinulla tarvetta uusille ja laadukkaille kuulokkeille?

Saat koodilla marjut -15% tilauksesta. 
Jokaisen oston yhteydessä saat myös kantopussukan.








4 kommenttia :

  1. Itse en taida tällä hetkellä kuulokkeita edes omistaa :D

    VastaaPoista
  2. Kuuntelen paljon äänikirjoja, viime vuonna 70 kirjaa. Perhe osti minulle langattomat nappikuulokkeet joululahjaksi. Eivät ilmeissmesti enää jaksaneet kuunnella, kun kuuntelin ilman kuulokkeita. Nyt haaveilen vastamelukuulokkeista.

    VastaaPoista
  3. Tuommoiset langattomat olis kyllä aika kivat. Tai kokeilla ainakin niitä. Mulla on sellaiset kuulokkeet, jotka ovat karvan ympäröimät :D

    VastaaPoista
  4. Ei ole tuttuja, näyttää kyllä näppäriltä 😊.

    VastaaPoista