SOCIAL MEDIA

maanantai 20. heinäkuuta 2020

Lomalla Naantalissa osa 1/2


Kaupallinen yhteistyö:
Kultaranta Resort

Olimme viikko sitten lomailemassa Naantalissa, jossa vietimme aikaa kolme päivää ja kaksi yötä. Majoituimme upeissa puitteissa Kultaranta Resortissa ja tutustuimme lisäksi Naantalin nähtävyyksiin sekä Muumimaailmaan. Koska reissumme aikana saimme kokea ja nähdä niin paljon, ajattelin jakaa postauksen kahdeksi. Tässä ensimmäisessä tutustumme Kultaranta Resortiin sekä Naantalin vanhaan kaupunkiin.



Saavuimme Naantaliin puolenpäivän aikoihin. Naantalin keskustasta ajaa tänne Kultaranta Resortille viidessä minuutissa. Tämä klubirakennus toimii vastaanottona ja sieltä löytyy myös Ravintola Kultaranta, jossa tarjoillaan mm. lounasta sekä buffet aamiainen. Ravintolan ruokailijoille avautuu upeat maisemat golfviheriölle. Rakennuksen alakerrasta löytyy lisäksi kuntosali ja saunaosasto. Niiden vapaa käyttö kuuluu myös majoittuville.

Maittavan lounaan jälkeen teimme pienen kierroksen lähiympäristössä ennen, kuin lähdimme katsomaan paikkaa, jossa majoituimme.




Klubirakennuksen vieressä sijaitsee tämä vanha päärakennus. Nykyisin vanha päärakennus toimii tunnelmallisena juhla- ja kokoustilana, samoin 1800-luvulla rakennetut Kivinavetta, Lampola ja Kappeli on kunnostettu Kultaranta Resortin vieraiden iloksi.

Kultaranta Resort tarjoaakin upeat puitteet kaikenlaisiin tapahtumiin pienistä kokoontumisista aina jopa 160 henkilön juhliin. 

 Päärakennuksesta alaspäin mentäessä on vanha kivinavetta sekä vanha lampola. Kivinavetan viereen rakennettiin 2014 Kultaranta Heineken House, joka palvelee kesäisin terassiravintolana. Heineken Housesta saa herkullisia gourmetpizzoja, jotka valmistetaan pizzauunissa, vain ja ainoastaan tuoreista raaka-aineista. Voit vaihtoehtoisesti valita myös herkullisen salaatin.

Kävimme myös itse syömässä nuo herkulliset pizzat, Naantalin vanha kaupunki-kierroksen päätteeksi. Oli kyllä hyvää ja todella täyttävää. Jäi vielä illaksikin syötävää.







Majoituimme luhtihotellissa, joka sijaitsee vajaan 400 metrin päässä klubirakennuksesta. Toisessa kerroksessa, meitä odotti 37m2 mini sviitti ja aivan mielettömän upeat maisemat. 

Sviitin sisustus ja värimaailma on tyylikäs sekä rauhallinen. Se tuo luonnon todella lähelle ja kauniisti esiin isoista ikkunoista. Täällä todella voi rentoutua ja mieli lepää näissä puitteissa.

Yöt olivat rauhallisia ja saimme levättyä hyvin.











Sviitissä oli alkovi, josta meidän esikoinen sai oman sopen. Hieman omaa rauhaa ja yksityisyyttä silloin, kun siltä tuntuu.





Kultaranta Marinan venesataman yhteydessä on luonnonhiekkainen uimaranta, jossa kävimme heti ensimmäisenä päivänä uimassa. Tännekään ei ollut pitkä matka meidän hotellilta. Merivesi tuntui hieman viileämmältä kuin järvivesi, mutta ei haitannut, kun aurinko paistoi ja lämmitti.



Aamiainen oli monipuolinen ja sieltä löytyi jokaiselle jotakin. Lapset ilahtuivat erityisesti vohveli buffetista, jossa sai itse tehdä vohvelit valmiista taikinasta ja kuorruttaa suklaa,- kinuski,- tai banaanikastikkeella. Myös raikkaat hedelmät olivat kiva lisä vohveleiden kylkeen.






Toisena päivänä meillä oli tiedossa reissu Naantalin vanhaan kaupunkiin ja lähdimme matkaan heti aamiaisen jälkeen. Bongasimme vanhasta kaupungista paikkoja, jotka näkyvät Risto Räppääjä elokuvissa. Kuinka jännittävää olikin käydä juuri samoissa paikoissa. Risto Räppääjä elokuvat ovat olleetkin koko perheen suosikkeja.






Muumimaailman eriskummallinen kahvila & teehuone sijaitsee myös Naantalin vanhassa kaupungissa ja olikin yksi odotetuista kohteista. Kahvilassa löydät Muumitarinoihin liittyviä metkoja yksityiskohtia ja eriskummallisessa kahvilassa on tietenkin myös eriskummallinen sisustus. Kahvilassa on ihana tunnelmoida muumitarinoiden hengessä ja voit tutustua myös upeaan Muumimuki-kokelmaan.






Kävimme kurkkaamassa myös maailman pienintä Titanic-näyttelyä, jossa oli mukana alkuperäisiä esineitä aluksen hylystä. Osa esineistä on kopioita/replikaatteja tavaroista, joita on ollut Titanicin neitsytmatkalla. Osa on ollut myös mukana viimeisimmässä Titanic -elokuvassa rekvisiittana.



Kävimme vielä Muumi Shopista ostamassa matkamuistoja. Toinen samanlainen putiikki sijaitsee myös Muumimaailmassa. Matkalla takaisin Resortille, poikkesimme vielä ihailemassa maisemia Kuparivuorella.


Huikean kaupunki kierroksen jälkeen palasimme takaisin Kultaranta Resortiin ja suuntasimme syömään Heineken Houseen. Pizzat olivat suuria ja täyttäviä. Valitsimme hieman erilaisia, jotka jaoimme keskenämme niin, että saimme maistaa erilaisia vaihtoehtoja.




Kesällä täällä voi retkeillä upeilla luontopoluilla, meloa kanootilla, kalastaa ja uida. Talvellakin löytyy tekemistä mm. saaristolaismaisemissa kulkeva hiihtolatu tai vaikkapa ohjattu lumikenkäretki. Alueelta löytyy etsittävää myös geokätköilystä innostuneille.









Aivan upea paikka lomailla niin perheille, golffareille, kuin kenelle tahansa. Ihanaa omaa rauhaa luonnon keskellä, mutta kuitenkin lähellä Naantalin keskustaa ja sen nähtävyyksiä. Suosittelen todella lämpimästi.

Seuraavassa postauksessa käymme vielä Muumimaailmassa seikkailemassa, ennen kuin suuntaamme Naantalista takaisin kotikulmille.













8 kommenttia :

  1. Itse en ole Naantalissa tai Muumimaailmassa käynyt. Molemmat (ja varsinkin jälkimmäinen) on kyllä ehdottomasti käyntilistalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli meidän ensimmäinen kerta Naantalissa ja voin vain suositella. Aivan mahtava paikka kaikinpuolin. <3

      Poista
  2. Naantali aivan ihastuttava kaupunki. Entisenä Turkulaisena siellä vietettiin paljon kesiä. Viime kesänä siellä oltiin pitkästä aikaa, Ukko-Pekalla mentiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hienolta, Naantali on aivan ihana kaupunki ja varmasti mennään uudelleen. :)

      Poista
  3. Naantali on ihana kesäkaupunki. Pari vuotta sitten joten pitäisikö alkaa tälle kesälle vielä suunnittelemaan retkeä sinne :) Ihania vanhoja taloja ja kapeita katujan vanhassa kaupungissa.
    Kivoja kahviloita ja ruokapaikkoja siinä vierasvenesataman lähellä. Teillä on ollut
    upeat puitteet asua tuolla Kultarannassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kultaranta Resort on kyllä mahtava paikka. Naantali tarjoaa kyllä niin ihanat eväät täydellisiin kesäpäiviin. <3

      Poista
  4. Voi kuinka tuttuja maisemia. Olen ollut Muumimaailmassa töissä ja oli kyllä kaunein työmatka ikinä Turusta Kailon Saareen. Ihana matka teillä ollut ja Instagramin puolelta teidän lomaa seurasinkin. Innolla odotan postausta Muumimaailmasta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä miten ihanaa, töissä Muumimaailmassa. <3 Kiva kuulla, että seurasit matkaamme reaaliajassa instagramin puolelta myös. :)

      Poista