SOCIAL MEDIA

maanantai 24. elokuuta 2020

DIY Sateenkaari macrame


Siitä onkin jo tovi aikaa, kun olen viimeksi blogiin päivitellyt diy juttuja.
Sinäkin olet ehkäpä törmännyt ainakin somessa tällaisiin sateenkaariin. Mietin tällaisen tekemistä jo keväällä, mutta nyt sain aikaa tehdä sellaisen. Tapoja on erilaisia ja olen nähnyt tällaisia jopa valmispaketteina, josta löytyy kaikki tarvikkeet satenkaaren tekemiseen.

Löysin itse laajan valikoiman laadukkaita puuvillalankoja Sinellin myymälästä, IdeaParkista. Niistä valitsin neljä eri väriä. Etsin pitkään juuri täydellistä narua tai köyttä, johon voisin punoa. Löysin tätä köyttä tavallisesta tavaratalosta, askartelutarvikkeista. Täysin samanlaista köyttä löytyy kuitenkin hyvin myös mm. Motonetista, Puuilosta.



Halusin tehdä sateenkaaresta aika ison ja jättää aika pitkät rimpsut köyttä roikkumaan kaaren päihin. Yksi köysi kerrallaan pyörittelin puuvillalankaa tiukasta köysien ympärille. Kyllä muuten tuli sormet kipeäksi näpertelystä. Teinkin kaksi köyttä per päivä. Muistithan varmistaa, että jätät kutakuinkin yhtä pitkät pätkät köyttä paljaaksi kaarien päihin. 

Aloitin uloimmasta kaaresta ja mittailin sen mukaan kuinka suuren kaaren teen. Seuraavat kaaret on aina hyvä sovitella kaaren muodossa edellisen alle, jotta saat kaikista sopivan pituiset. Millintarkkaa ei kuitenkaan tarvitse olla, ellei niin halua.



Kun kaikki kaaret on valmiita on niiden yhteen ompelu helpoin aloittaa (ainakin omasta mielestäni) alimmaisesta kaaresta. Köydet on hyvä koittaa pitää kaaren muodossa, niin seuraavat kaaret on aina vähän helpompi ommella mukaan. Käytin itse ihan tavallista ompelulankaa ja neulaa. Apuna minulla oli pienet tongit, jolla oli helppo vetää neula tiukan punoksen läpi.

Tämä köysi pysyy hyvin muodossaan vaikka yhteen ompelu ei olisi kovin tiukka. Sitä pystyy edelleen hieman muotoilemaan ja se pysyy hyvin muodossaan.





Lopuksi tasoittelin köyden päitä suunnilleen yhtä pitkiksi. Sinne jäi kyllä eri pituisiakin, mutta kyllä käsityön jälki saa näkyä. Se tekee työstä aina vain persoonallisemman. Lopuksi purkasin köyttä pienempiin osioihin ja laitoin puuvillalangasta ihan sellaisenaan, pitkän kiinnityslenkin. Langan sai pujotettua neulalla ylimmän kaaren välistä. Nyt se roikkuu tyttöjen huoneen ikkunassa.


Mitäs tykkäät? 
Jos mieleesi nousi kysymyksiä niin vastaan mielelläni.

Sateenkaaria uuteen viikkoon!










5 kommenttia :

  1. Oon nähnyt näitä aikaisemmin vaan pastellin väreissä, hauska idea 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, valitsin värejä sopimaan just meidän tyttöjen huoneeseen, mikä on aika luonnonläheinen väreiltään. :)

      Poista
  2. Apua aivan ihana!
    Vitsi oot taitava, mä en osaisi :D

    VastaaPoista
  3. En olekaan tuollaiseen aikaisemmin törmännyt, ihana! :)

    VastaaPoista
  4. Onpa ihana! Just eilen tutkin Kotivinkistä sateenkaarikorvisten teko-ohjetta. Mietin jos tekisi paksummasta langasta isomman seinälle laitettavan eli juurikin jotain tällaista. :)

    VastaaPoista