SOCIAL MEDIA

torstai 4. marraskuuta 2021

Tahdon vieläkin




Ensi vuoden helmikuussa on meidän 10. hääpäivä. Näihin vuosiin on mahtunut todella paljon iloa ja onnea, kuin myös suurta surua ja epätoivoa. Paljon on ollut hetkiä, kun olisi tehnyt mieli vain luovuttaa. Olemme kuitenkin menneet yhdessä näiden kaikkien elämän vaiheiden ja tapahtumien läpi. Kannamme tätä kaikkea mukanamme, mutta se on tehnyt liitostamme lopulta aina vain vahvemman. 

Osa koettelemuksista on kummankin omia, henkilökohtaisia haasteita ja osa on yhteisiä. Suurin koettelemus on kiistatta ollut lapsemme kuolema, jolloin moni asia muuttui loppu elämän ajaksi. Se oli pitkään pelkkää selviytymistä hetkestä ja päivästä toiseen. En voi sanoin kuvailla, kuinka kiitollinen olen miehelleni, kuinka hän kannatteli minua ja koko perhettä omasta surustaan huolimatta. Samoihin aikoihin myös aiemmat traumani nousivat pintaan, mitkä ovat tuoneet omat haasteensa. Samalla mieheni oma sairaus eteni ja sen oireet olivat pahimmillaan. Se vei häneltä työkyvyn täysin ja tulee rajoittamaan elämää aina, enemmän tai vähemmän. Moni asia muuttui lyhyessä ajassa.

On mennyt vuosia käsitellä useampia elämäni traumoja ja se matka jatkuu edelleen. On ollut hetkiä, jolloin olen pudonnut todella syvälle, joutunut rakentamaan koko elämän alusta asti uudelleen ja uudelleen. Tutustumaan itseeni uudelleen ja löytää se, todellinen minä ilman, että traumat ohjaavat elämääni. Vuodet ovat olleet suurta henkisen kasvun aikaa meille molemmille. Tämä on muuttanut paljon meitä kumpaakin, mikä on ollut alkuun ehkä hankala toisen ymmärtää. Toisen muuttuminen herättää paljon kysymyksiä vastapuolelle ja toisinaan on ollut vaikea antaa vastauksia kysymyksiin, joihin ei oikein itsekään vielä osaa vastata.

Emme kuitenkaan ole näiden vuosien saatossa kasvaneet erilleen, vaan antaneet toisillemme tilaa kasvaa ja pyrkineet hoitamaan parisuhdetta entistä enemmän. Puhuttu, puhuttu ja puhuttu, yritetty parhaamme mukaan tukea toisiamme. Avoimuus, rehellisyys ja uskallus sanoa asiat ääneen niin kuin ne kokee, on suuri voimavara. Se on vienyt meitä eteenpäin ja auttanut ymmärtämään toisiamme vieläkin enemmän. Voi luottaa siihen, että toinen kertoo asioistaan, kun on siihen valmis, eikä tarvitse jäädä vain arvailemaan mitä toisen mielessä liikkuu.

Rakkaus ja yhteenkuuluvuuden tunne on ollut välillämme aina todella voimakas. Tunnen edelleen rakastuvani puolisooni aina uudelleen.

Tulevan vuoden helmikuussa olemme päättäneet uusia vihkivalamme. Vahvistaa ja juhlistaa kymmenvuotista liittoamme.

Voit seurata jatkossa häiden valmisteluja, niin blogista kuin somestakin.







5 kommenttia :

  1. Iloa ja tsemppiä suunnitteluvaiheeseen! <3 Meillä on vähän sama ollut mielessä - muutaman vuoden päästä tulee 10 vuotta naimisissaoloa, ja olisi ihana silloin juhlistaa läheisimpien kesken ihan kunnolla! :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, onnea paljon! Itsekin menimme vasta juuri kihloihin, joten matkaa häihin on vielä.

    VastaaPoista
  3. Ihana kirjoitus! Onnea paljon ja ihana idea tuo vihkivalojen uudistus :)

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea hääpäivänänne. On ihanaa, kun voi rakastua uudelleen ja uudelleen, samaan ihmiseen.

    VastaaPoista
  5. hello!,I really like your writing so much! share we communicate extra about your article on AOL?
    I need a specialist on this house to resolve my problem. May be that's you!
    Looking forward to peer you.

    VastaaPoista